Ositussopimus

Itse Tehty Ositussopimus

Helppo Ositussopimus

Asetuksen ulkopuolelle jäävät myös elatusvelvoitteet, esimerkiksi kysymys puolison oikeudesta elatusapuun avioeron jälkeen, ja kysymykset perimyksestä kuolleen puolison jälkeen. Näistä molemmista on jo olemassa yhteistä EU:n lainsäädäntöä. Elatuksesta säädetään elatusapuasetuksessa (EY) N:o 4/2009 ja elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevassa Haagin pöytäkirjassa (EUVL L 331, 16.12.2009). Perintökysymyksiä koskevat säännökset ovat puolestaan perintöasetuksessa (EU) N:o 650/2012.

Euroopan unionilla ei ole ollut yhteisiä säännöksiä aviopuolisoiden eikä rekisteröityjen parien varallisuussuhteita koskevista kansainvälisyksityisoikeudellisista kysymyksistä. Kukin jäsenvaltio soveltaa näihin kysymyksiin omia lakejaan tai voimaan saattamiaan valtiosopimuksia. Asiaa koskevien valtiosopimusten alueellinen kattavuus on vähäinen, joten jäsenvaltioille yhteistä sääntelyä ei niiden avulla ole syntynyt.

Pohjoismaisen avioliittokonvention 8 artiklan mukaan sopimusvaltion tuomioistuin voi puolisoiden asumus- tai avioeroa koskevan vaatimuksen yhteydessä tutkia muun muassa ositusta ja yhteiselämän väliaikaista lopettamista koskevia kysymyksiä. Toimivaltainen tuomioistuin määräytyy tällöin konvention 7 artiklan nojalla. Tällaisen ratkaisun tunnustamisesta määrätään pohjoismaisen avioliittokonvention 22 artiklassa. Sen mukaan jossakin sopimusvaltiossa muun muassa konvention 7 tai 8 artiklan nojalla annettu lainvoimainen tuomio on voimassa muissa sopimusvaltioissa ilman eri vahvistusta ja ilman että ratkaisun oikeellisuutta tai viranomaisen toimivaltaa tutkitaan. Tunnustamismenettelyä voidaan tässä tapauksessa pitää yksinkertaistettuna ja nopeutettuna asetuksessa säädettyyn menettelyyn nähden, koska avioliittokonventiossa ei ole perusteita, joiden nojalla tunnustamisesta voidaan kieltäytyä.

Asetuksen 9 artiklassa säädetään vaihtoehtoisesta toimivallasta tilanteista, joissa toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuin katsoo, että kyseessä olevaa avioliittoa ei asianomaisessa jäsenvaltiossa voida tunnustaa. Tuomioistuin voi tällöin artiklan mukaan poikkeuksellisesti jättää asian tutkimatta toimivallan puuttumisen vuoksi. Jos tuomioistuin jättää asian tällä perusteella tutkimatta, sen on annettava tätä koskeva päätös ilman aiheetonta viivytystä, jotta kantajalle avautuu tilaisuus panna asia vireille toisessa jäsenvaltiossa.

Kun aviovarallisuusasetuksen soveltaminen alkaa, avioliittolaissa olevia säännöksiä Suomen tuomioistuinten kansainvälisestä toimivallasta aviopuolisoiden varallisuussuhteita koskevassa asiassa ei enää voida soveltaa. Sen vuoksi ehdotetaan, että mainitut säännökset korvataan ottamalla lakiin viittaus aviovarallisuusasetukseen.

Parisuhdevarallisuusasetuksen sovellettavaa lakia koskevat säännökset ovat vähäisin poikkeuksin samat kuin aviovarallisuusasetuksessa. Parisuhdevarallisuusasetuksen 22 ja 26 artikla poikkeavat kuitenkin aviovarallisuusasetuksen vastaavista säännöksistä. Tämä johtuu siitä, että kaikkien valtioiden laeissa ei ole säännöksiä rekisteröidystä parisuhteesta eikä siten myöskään tällaisen suhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista. Tämän vuoksi on ollut tarve säätää sovellettavasta laista niin, että sovellettavaksi ei voi tulla sellaisen valtion laki, jonka laissa ei ole säännöksiä rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisista vaikutuksista.

Perinnönjako Rahana Vaaditaanko Ositussopimus

Asetuksen 26 artiklan nojalla määräytynyt aviovarallisuusstatuutti ei suoraan lain nojalla muutu, vaikka liittymä, johon aviovarallisuusstatuutti perustui, lakkaisi olemasta esimerkiksi sen vuoksi, että puolisot vaihtavat asuinpaikkavaltiotaan tai kansalaisuuttaan. Jos aviovarallisuusstatuutti on määräytynyt puolisoiden ensimmäisen yhteisen asuinpaikan nojalla, oikeusviranomainen, jolla on toimivalta ratkaista aviovarallisuussuhteita koskevia asioita, voi kuitenkin jommankumman puolison hakemuksesta poikkeuksellisesti päättää, että aviovarallisuussuhteisiin on sovellettava toisen valtion kuin ensimmäisen yhteisen asuinpaikkavaltion lakia (26 artikla 3 kohta). Näin voidaan menetellä, jos puolisoilla oli viimeinen yhteinen asuinpaikka tuossa toisessa valtiossa huomattavasti pitemmän ajan kuin ensimmäisessä yhteisessä asuinpaikkavaltiossaan, ja kumpikin puoliso on tukeutunut tuon toisen valtion lakiin järjestäessään tai suunnitellessaan varallisuussuhteitaan.

Se, mitä on pidettävä avioliiton solmimisvaltiona, on tulkinnanvarainen tilanteessa, jossa avioliitto on solmittu jäsenvaltiossa jonkin toisen jäsenvaltion viranomaisen edessä. Asetuksen johdanto-osan 37 kappaleessa esitetyn tulkinnan mukaan jäsenvaltiolla, jossa avioliitto solmittiin, tarkoitetaan tällöin jäsenvaltiota, jonka viranomaisten edessä avioliitto solmittiin.

Eroavuuksista on huomion arvoinen asetusten 17 artiklan 2 kohta. Se koskee tilanteita, joissa eri jäsenvaltioissa on samojen asianosaisten välillä pantu vireille samaa asiaa koskevia kanteita. Tuomioistuin voi tällöin pyytää muita tuomioistuimia, joissa on nostettu kanne samassa asiassa, ilmoittamaan niiden käsiteltävänä olevien kanteiden vireilletulopäivä. Tuomioistuimen, joka saa tällaisen pyynnön, on vastattava pyyntöön viipymättä. Säännös, jonka esikuva on uudessa Bryssel I –asetuksessa ((EU) N:o 1215/2012), helpottaa sen asian ratkaisemista, minkä jäsenvaltion tuomioistuimessa asia on ensiksi pantu vireille.

Ositussopimus Asunnon Osto

Asetuksen aineellista soveltamisalaa on täsmennetty luettelemalla sen 1 artiklan 2 kohdassa asiaryhmiä, jotka eivät kuulu asetuksen alaan. Näitä ovat ensinnäkin kysymykset puolison oikeuskelpoisuudesta ja oikeustoimikelpoisuudesta. Nämä kysymykset luetaan tavallisesti kansainvälisen henkilöoikeuden tai kansainvälisen edunvalvontaoikeuden alaan, ja niistä ei ole tällä hetkellä yhteisiä säännöksiä Euroopan unionissa. Asetuksen johdanto-osan 20 kappaleessa todetaan, että poissulkeminen ei kuitenkaan saisi käsittää omaisuutta koskevia erityisiä valtuuksia ja oikeuksia, joita puolisoilla voi olla suhteessa toisiinsa tai kolmansiin osapuoliin. Tätä lienee tulkittava niin, että avioliitosta johtuvat erityiset kelpoisuudet, esimerkiksi kelpoisuus tehdä velkaa, josta toinenkin puoliso vastaa, kuuluvat asetuksen alaan.

On kuitenkin ilmeistä, että asetuksen ja pohjoismaisten sopimusten välistä suhdetta ei ollut tarkoitus järjestää tällä tavoin. Tämä käy ilmi aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdasta, jossa säädetään, että pohjoismaisia sopimuksia voidaan asetuksen soveltamisalalla, siis Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa soveltaa vain mainitussa 3 kohdassa lueteltuihin kysymyksiin. Tämä säännös jäisi merkityksettömäksi, jos 62 artiklaa tulkittaisiin edellä mainituin tavoin sen sanamuodon mukaisesti. Tarkoitettu tulkinta näyttää siten olevan, että asetus saa jäsenvaltioiden eli Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa etusijan pohjoismaisiin sopimuksiin nähden kaikissa muissa paitsi artiklan 3 kohdassa mainituissa kysymyksissä.

Jos henkilö vetoaa esineoikeuteen, johon hänellä on oikeus avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavan lain nojalla, mutta Suomen lainsäädäntö ei tunne vastaavaa esineoikeutta, kyseinen oikeus on asetusten 29 artiklojen mukaan tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan muunnettava lähinnä vastaavaksi Suomen lain mukaiseksi esineoikeudeksi ottaen huomioon kyseisellä esineoikeudella tavoitellut päämäärät ja edut sekä sen vaikutukset.

Ositussopimus Voiko Tehdä Itse

Asetuksen aineellinen soveltamisala osoitetaan sen 1 artiklassa. Sen 1 kohdan mukaan asetusta sovelletaan aviovarallisuussuhteisiin. Aviovarallisuussuhteilla tarkoitetaan asetuksen 3 artiklassa olevan määritelmän mukaan kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat avioliiton tai sen purkamisen seurauksena syntyneitä varallisuussuhteita puolisoiden välillä tai puolisoiden suhteissa kolmansiin osapuoliin. Esimerkiksi kysymykset siitä, miten puolisoiden omaisuus avioliiton päätyttyä jaetaan ja millainen oikeus puolisolla avioliiton aikana on puolisoilla olevaan omaisuuteen, kuuluvat asetuksen aineelliseen soveltamisalaan.

Asetusten soveltamisen alettua muissa tiiviimpään yhteistyöhön osallistuvissa valtioissa annetut, avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevat ratkaisut tunnustetaan asetusten nojalla. Muissa jäsenvaltioissa ja kolmansissa valtioissa annettuja ratkaisuja ei sitä vastoin tunnusteta eikä myöskään panna täällä täytäntöön, sillä asiasta ei ole kansallista sääntelyä. Poikkeuksen muodostavat toisessa Pohjoismaassa annetut tuomiot, jotka voidaan useissa tapauksissa tunnustaa ja panna täytäntöön pohjoismaisten valtiosopimusten nojalla.

Sovellettava laki sopimuksen puuttuessa

Itse Tehty Ositussopimus
Ositussopimus Pohja

Aviovarallisuusasetuksen ja parisuhdevarallisuusasetuksen säännökset toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta ovat keskenään yhdenmukaiset, ja toisiaan vastaavien artiklojen numerot ovat samat. Säännösten identtisyydestä on muun muassa se myönteinen seuraus, että päätöksen tunnustamiseen ja täytäntöönpanokelpoisuuteen sovelletaan yhdenmukaisia säännöksiä siitä riippumatta, luonnehtiiko valtio, jossa tunnustamista pyydetään, parisuhteen avioliitoksi vai rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Mainittujen säännösten, jotka turvaavat aviopuolison ja lesken asemaa ja edistävät osituksen oikeudenmukaista lopputulosta, voidaan katsoa täyttävän ne edellytykset, jotka asetuksissa on asetettu kansainvälisesti pakottaville säännöksille. Tämän vuoksi ehdotetaan, että asetusten soveltamista koskevaan lakiin otetaan viittaussäännös, joka osoittaa, että mainittuja säännöksiä voidaan soveltaa silloinkin, kun sovellettava laki määräytyy aviovarallisuusasetuksen tai parisuhdevarallisuusasetuksen nojalla.

Rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisilla vaikutuksilla tarkoitetaan asetuksessa kaikkia niitä sääntöjä, jotka koskevat osapuolten keskinäisiä varallisuussuhteita tai osapuolten varallisuussuhteita suhteessa kolmansiin osapuoliin, jos ne ovat seurausta parisuhteen rekisteröinnin tai sen purkamisen tuloksena syntyvästä oikeussuhteesta (3 artikla 1 kohta b alakohta). Asetuksen aineellinen soveltamisala on siten laaja. Parisuhteen osapuolilla voi kuitenkin olla sellaisiakin varallisuusoikeudellisia suhteita, joihin asetusta ei sovelleta. Esimerkiksi Suomen lain mukaan parisuhteen osapuolet voivat parisuhteen sitä rajoittamatta tehdä kauppoja tai muita varallisuusoikeudellisia oikeustoimia keskenään samalla tavoin kuin ne, jotka eivät ole rekisteröidyssä parisuhteessa. Jos tällaisesta oikeustoimesta syntyy riita, siihen ei sovelleta asetuksen säännöksiä.

Ositussopimus Lahjaveroilmoitus

Sovellettavaa lakia koskevien asetusten III lukujen säännösten soveltamisesta on omat siirtymäsäännökset asetusten 69 artiklan 3 kohdissa. Niiden mukaan näitä säännöksiä sovelletaan vain sellaisiin henkilöihin, jotka ovat avioituneet, rekisteröineet parisuhteensa tai valinneet suhteeseensa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde, joka on solmittu ennen asetusten soveltamisen alkamista, tulee siten aviovarallisuus- tai parisuhdevarallisuusasetuksen III luvun soveltamispiiriin, jos osapuolet asetusten soveltamisen alettua tekevät sopimuksen sovellettavasta laista. Tällaisia sopimuksia tultaneen tekemään vain melko harvoin. Tämän vuoksi kansalliset lainvalintasäännöt, jotka koskevat avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovellettavaa lakia, säilyttävät merkityksensä vielä pitkään.

Asetuksessa ei suoraan säädetä siitä, milloin hakemus aviovarallisuusstatuutin vaihtamisesta voidaan tehdä asetuksen 26 artiklan 3 kohdan nojalla. Säännöksessä käytetty sanonta ”viimeinen yhteinen asuinpaikka” viittaa siihen, että tässä kohden on ajateltu tilanteita, joissa puolisoiden yhteiselämä on lakannut. Päätelmä ei kuitenkaan ole luotettava, sillä kaikki kieliversiot eivät ole yhtäpitäviä. Esimerkiksi ruotsinkielisessä kieliversiossa käytetty sanonta ”sin senaste gemensamma hemvist” ei tarkoita viimeistä vaan viimeisintä yhteistä asuinpaikkaa. Puolisolla voi olla oikeudellinen intressi saada jo avioliiton aikana selvyys siihen, kumman valtion lakia aviovarallisuusstatuuttina on sovellettava. Sen vuoksi säännös lienee ymmärrettävä niin, että toimivaltaisen tuomioistuimen on tutkittava vaatimus siitä riippumatta, millaisessa tilassa avioliitto on ajankohtana, jolloin asia saatetaan vireille.

Eksekvatuuria varten säädettyä menettelyä noudatetaan myös, kun asianosainen pyytää ratkaisua toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta (36 artiklat 2 kohta).