Myös kysymys avioehtosopimuksen aineellisesta pätevyydestä ratkaistaan aviovarallisuusstatuutin nojalla (g kohta). Sopimuksen aineelliseen pätevyyteen sisältyvät muun muassa kysymykset siitä, ovatko puolisot voineet sopia avioliiton varallisuusoikeudellisista vaikutuksista sillä tavoin ja siinä laajuudessa kuin sopimuksessa on sovittu. Kysymys avioehtosopimuksen muodollisesta pätevyydestä ei sitä vastoin kuulu aviovarallisuusstatuutin alaan, sillä asiasta on erikseen säädetty asetuksen 25 artiklassa.
Neuvosto antoi luvan tällaiseen tiiviimpään yhteistyöhön kesäkuussa 2016 ja hyväksyi pian tämän jälkeen kaksi asetusta. Niistä toinen on neuvoston asetus (EU) 2016/1103 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla aviovarallisuussuhteita koskevissa asioissa, jäljempänä aviovarallisuusasetus, ja toinen neuvoston asetus (EU) 2016/1104 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta tuomioistuimen toimivallan, sovellettavan lain sekä päätösten tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla rekisteröityjen parisuhteiden varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevissa asioissa, jäljempänä parisuhdevarallisuusasetus.
Asetuksissa on jätetty kunkin jäsenvaltion itse ratkaistavaksi, mikä viranomainen päättää toisessa jäsenvaltiossa annetun päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisesta, mille tuomioistuimelle muutoksenhaku on osoitettava ja millä tavoin muutoksenhaun johdosta tehty päätös voidaan riitauttaa. Esityksessä ehdotetaan, että nämä kysymykset ratkaistaan pääasiallisesti samaan tapaan kuin ne on ratkaistu toimeenpantaessa niitä EU:n asetuksia, joiden säännökset tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta vastaavat aviovarallisuusasetuksen ja parisuhdevarallisuusasetuksen säännöksiä.
Ositussopimus ItseAsiakirjan kääntäminen suomen tai ruotsin kielelle voi joissakin jäsenmaissa olla vaikeaa. Sen vuoksi on perusteltua, että asiakirjat voitaisiin toimittaa myös käännettyinä englannin kielelle, jota Suomessa yleisesti osataan. Tuomioistuin voisi ehdotuksen mukaan kuitenkin aina vaatia suomen tai ruotsin kielelle tehdyn käännöksen, jos siihen on syytä. Tämä voi olla tarpeen erityisesti silloin, kun puolisolle on annettu oikeus, jonka sisältöä ei voida tarkasti kuvata englannin kielellä sen vuoksi, että kyseinen oikeus on common law -oikeusjärjestelmän omaksuneissa maissa tuntematon.
Tehty vertailu osoittaa, että tunnustamista koskeva pohjoismaisen tuomiolain sääntely on joissakin kysymyksissä asetukseen nähden yksinkertaisempi, mutta joissakin toisissa kysymyksissä asia on päinvastoin. Tämän vuoksi ei voida katsoa, että pohjoismaiseen tuomiokonventioon perustuva tunnustamista koskeva sääntely olisi asetukseen verrattuna sillä tavoin yksinkertaistettu ja nopeutettu, että asetuksen 62 artiklan 3 kohdassa sallittaisiin sen soveltaminen.
Asetusten toimivaltaa koskevissa säännöksissä säännellään kansainvälistä toimivaltaa eli kysymystä siitä, minkä jäsenvaltion tuomioistuimille avio- tai parisuhdevarallisuutta koskevan riidan ratkaiseminen kuuluu. Kysymys, miten toimivaltainen tuomioistuin määräytyy jäsenvaltion sisällä, on jätetty kansallisesti ratkaistavaksi.
Avioliittolain säännökset aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavasta laista säilyttävät sitä vastoin merkityksensä vielä pitkään, sillä asetuksen III luvun säännöksiä sovelletaan vain sellaisiin henkilöihin, jotka ovat avioituneet tai valinneet aviovarallisuussuhteisiinsa sovellettavan lain 29.1.2019 tai sen jälkeen. Tämän vuoksi avioliittolain kyseisten säännösten kumoaminen ei olisi asianmukaista. Avioliittolain 140 §:n mukaan avioliittolain V osan säännöksiä sovelletaan vain, jollei muusta laista tai Suomea sitovista kansainvälisistä velvoitteista muuta johdu. Säännös ei ole lainsoveltajan kannalta kovin havainnollinen, mutta se osoittaa kuitenkin yksiselitteisesti, että aviopuolisoiden varallisuussuhteisiin sovellettavaa lakia koskevat avioliittolain säännökset ovat toissijaisia muun muassa aviovarallisuusasetukseen nähden. Aviovarallisuusasetuksesta ei siten aiheudu tarpeita muuttaa avioliittolakia tältä osin.
Siirtymäsäännökset, jotka osoittavat asetusten ajallisen soveltamisalan, ovat niiden 69 artikloissa. Niiden 1 kohtien mukaan asetuksia sovelletaan lähtökohtaisesti ainoastaan 29.1.2019 tai sen jälkeen vireille pantuihin oikeudenkäynteihin, virallisesti laadittuihin tai rekisteröityihin virallisiin asiakirjoihin ja tuomioistuimissa hyväksyttyihin tai tehtyihin sovintoihin. Mainittujen artiklojen 2 kohdissa päätöksen tunnustamista ja täytäntöönpanokelpoisuutta koskevien asetusten säännösten ajallista soveltamisalaa on laajennettu sellaisiin päätöksiin, joihin johtanut oikeudenkäynti on pantu vireille ennen 29.1.2019, mutta päätös on annettu kyseisenä päivänä tai sen jälkeen. Tällaiset päätökset tunnustetaan ja pannaan täytäntöön asetuksen IV luvun mukaisesti, jos asiassa sovelletut toimivaltasäännöt vastaavat II luvussa vahvistettuja sääntöjä.
Jos aviovarallisuussuhteisiin sovellettavasta laista ei ole tehty sopimusta, aviovarallisuusstatuutti määräytyy asetuksen 26 artiklan 1 kohdassa säädetyn ensisijaisuusjärjestyksen, eräänlaisen portaikon osoittamalla tavalla. Ensisijaisesti sovelletaan sen valtion lakia, jossa on puolisoiden ensimmäinen yhteinen asuinpaikka avioitumisen jälkeen (a kohta). Jos tämä ei ole mahdollista, sovelletaan sen valtion lakia, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat avioitumishetkellä (b kohta). Jos tämä ei ole mahdollista, koska yhteistä kansalaisuutta ei ole, tai molemmat puolisot ovat useamman kuin yhden saman valtion kansalaisia, siirrytään portaikon kolmannelle askelmalle. Sovellettavaksi tulee tässä tapauksessa sen valtion laki, johon puolisoilla yhdessä on kaikki olosuhteet huomioon ottaen läheisin liittymä avioitumishetkellä (c kohta).
Kun on kysymys Ruotsissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta Suomessa, asetuksella on Suomen ja Ruotsin välillä etusija pohjoismaisiin valtiosopimuksiin nähden. Aviovarallisuusasetuksen 62 artiklan 3 kohdassa on kuitenkin säännös, joka antaa mahdollisuuden soveltaa pohjoismaisia sopimuksia osittain myös Suomen ja Ruotsin välisissä suhteissa. Sen mukaan asetus ei estä Suomea ja Ruotsia soveltamasta asetuksen soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä edelleen pohjoismaista avioliittokonventiota, pohjoismaista tuomiokonventiota ja pohjoismaista perintökonventiota siltä osin kuin niissä määrätään aviovarallisuussuhteisiin liittyvissä asioissa annettujen päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta yksinkertaistetulla ja nopeutetulla menettelyllä.
Tiiviimpään yhteistyöhön osallistuu 18 jäsenvaltiota, jotka ovat Belgia, Bulgaria, Tšekki, Saksa, Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Itävalta, Portugali, Slovenia, Suomi, Ruotsi ja Kypros. Muut jäsenvaltiot voivat myöhemmin niin halutessaan liittyä tiiviimpään yhteistyöhön, joka tällöin koskee molempia edellä mainittuja asetuksia.
Samassa määräajassa jäsenvaltioiden on lisäksi ilmoitettava komissiolle sellaiset oikeusalan ammattilaiset ja muut viranomaiset kuin tuomioistuimet, jotka asetusten 3 artiklojen 2 kohtien mukaan ovat tuomioistuimia (3 artiklojen 2 kohtien toiset kappaleet). Komissio laatii ilmoitusten pohjalta luettelon, joka julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Jos luetteloon sisältyvät tiedot myöhemmin muuttuvat, jäsenvaltioiden on ilmoitettava muutoksista komissiolle, joka julkaisee ne EU:n virallisessa lehdessä (65 artiklat).
Täytäntöönpanomenettelyjä koskeva vertailu osoittaa, että pohjoismaisen tuomiolain menettelyä ei voida pitää sillä tavoin yksinkertaistettuna ja nopeutettuna, että asetuksen 62 artiklan 3 kohdassa olevaa poikkeusta voitaisiin soveltaa.
Jos rekisteröidyn parisuhteen osapuolet eivät ole sopineet sovellettavasta laista 22 artiklan mukaisesti, parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin sovelletaan 26 artiklan mukaan sen valtion lakia, jonka mukaisesti parisuhde on rekisteröity. Toimivaltaiselle oikeusviranomaiselle on kuitenkin samalla tavalla kuin aviovarallisuusasetuksessa annettu mahdollisuus jommankumman osapuolen hakemuksesta poikkeuksellisesti päättää, että rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisiin vaikutuksiin on sovellettava toisen valtion kuin rekisteröintivaltion lakia (26 artikla 2 kohta). Tällaisen päätöksen antamisen edellytykset ja vaikutukset ovat samat kuin aviovarallisuusasetuksessa. Päätös voidaan kuitenkin antaa vain, jos kyseisen toisen valtion laissa liitetään rekisteröidyn parisuhteen instituutioon varallisuusoikeudellisia vaikutuksia.
Asetuksen 6 artiklassa on säännös toimivallasta tapauksissa, joissa 4 ja 5 artikla eivät osoita millekään tuomioistuimelle toimivaltaa. Toimivalta kuuluu tällöin ensisijaisesti sen jäsenvaltion tuomioistuimelle, jonka alueella puolisoiden asuinpaikka on, kun asia pannaan vireille. Jos puolisoilla ei ole asuinpaikkaa samassa jäsenvaltiossa, toimivaltainen on sen jäsenvaltion tuomioistuin, jonka alueella puolisoiden viimeinen asuinpaikka tuolloin oli, edellyttäen että toinen puolisoista asuu siellä edelleen. Jos tämäkään säännös ei osoita toimivaltaa, toimivalta kuuluu jäsenvaltiolle, jossa vastaajalla on asuinpaikka, tai jos vastaajalla ei ole asuinpaikkaa missään jäsenvaltiossa, sille jäsenvaltiolle, jonka kansalaisuus molemmilla puolisoilla on asian vireillepanon ajankohtana. Jos nämä säännökset eivät anna millekään jäsenvaltiolle toimivaltaa, jonkin jäsenvaltion tuomioistuin saattaa silti olla toimivaltainen asetuksen 11 artiklassa säädetyn varatoimivallan tai kiinteän omaisuuden osalta myös 10 artiklassa säädetyn toissijaisen toimivallan nojalla.
Asetuksessa ei säädetä siitä, milloin avioeroasian vireille tuloon perustuva toimivalta lakkaa. Sen vuoksi jää epäselväksi, voidaanko aviovarallisuutta koskeva asia panna 5 artiklan nojalla vireille vielä sen jälkeen, kun avioliiton purkamista koskeva asia on ratkaistu ja lakannut olemasta vireillä. Säännöksen oikeuspoliittinen tavoite, avioerosta johtuvien oikeuskysymysten keskittäminen saman valtion tuomioistuimiin, puoltaa myöntävää vastausta ainakin silloin, kun aviovarallisuutta koskeva asia pannaan vireille vain vähän aikaa avioeroasian ratkaisemisen jälkeen.
Asetusten sovellettavaa lakia koskevia säännöksiä ei tarvitse soveltaa jäsenvaltion sisäisessä lainvalinnassa (35 artiklat). Tällä tarkoitetaan tapauksia, joissa jäsenvaltioon kuuluu useita sellaisia alueellisia yksiköitä, joilla on omat aviovarallisuussuhteita ja rekisteröidyn parisuhteen varallisuusoikeudellisia vaikutuksia koskevat oikeussääntönsä, ja joudutaan ratkaisemaan, minkä alueellisen yksikön lakia on sovellettava. Tämä kysymys ratkaistaan ensisijaisesti kyseisen jäsenvaltion sisäisten lainvalintasääntöjen nojalla. Asetusten 33 ja 34 artikloissa on kuitenkin osoitettu, miten sovellettava laki määräytyy, jos sisäisiä lainvalintasääntöjä ei ole.
Asetuksen ulkopuolelle jäävät myös kysymykset kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen liittyvien oikeuksien kirjaamisesta rekisteriin (1 artiklan 2 kohdan h alakohta). Rekisteriä pitävä valtio päättää siten oman lainsäädäntönsä mukaisesti, kirjataanko puolisolla oleva oikeus rekisteriin, mitkä vaikutukset kirjaamisella on ja mitä asiakirjoja tällöin tarvitaan. Asetuksen johdanto-osan 27 kappaleen mukaan rekisteriviranomaisen olisi kuitenkin hyväksyttävä sellaiset toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen laatimat asiakirjat, joiden liikkuvuudesta säädetään asetuksessa.
Yhteisten sääntöjen puuttuminen aiheuttaa ongelmia sellaisille aviopareille ja rekisteröidyille pareille, joiden suhteeseen sisältyy jokin kansainvälinen liittymä. Tällainen liittymä voi olla esimerkiksi se, että puolisot ovat eri valtioiden kansalaisia tai että he ovat avioliiton aikana asuneet useammassa eri maassa tai omistavat varallisuutta eri valtioissa. Jos tällaisessa parisuhteessa syntyy suhteen varallisuuskysymyksiä koskeva riita, sen lopputulosta voi olla nykyisin mahdoton ennakoida, sillä eri valtiot soveltavat riidan ratkaisuun omien lainvalintasääntöjensä mukaan määräytyviä lakeja. Ei myöskään ole varmuutta siitä, että jäsenvaltiossa asiasta tehty tuomioistuimen päätös tunnustetaan toisessa jäsenvaltiossa.
Asetuksen 26 artiklan 3 kohdan mukaan hakemuksen aviovarallisuusstatuutin vaihtamisesta voi tehdä jompikumpi puoliso. Epäselväksi jää, siirtyykö kuolleen puolison oikeus hänen perillisilleen.
Oikeus sopia sovellettavasta laista