Momentin 8 kohdassa vastikkeeksi määritellään palkka, palkkio tai muu taloudellinen etu. Säännöksessä muulla taloudellisella edulla tarkoitetaan provisioita, veloituksia, muita maksuja, kaikenlaisia taloudellisia hyötyjä, muita rahallisia tai varallisuusarvoisia tai muunlaisia etuja tai kannustimia, joita tarjotaan tai annetaan vakuutusten tarjoamista harjoitettaessa. Laissa käytetään direktiivin korvaus-käsitteen sijaan vastike-käsitettä, joka erottuu paremmin vakuutuskorvaus-käsitteestä. Säännös vastaa sisällöltään direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 9 alakohtaa.
- joiden pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Säännös perustuu direktiivin 22 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohtaan, jonka mukaan 18, 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuja tietoja ei tarvitse antaa silloin, kun vakuutusten tarjoajan toiminta on vakuutusten tarjoamista suurten riskien varalta. Direktiivin 25 artiklan 4 kohdan mukaan myöskään tuotehallintavaatimuksia ei sovelleta suurten riskien vakuuttamiseen.
Vastaavasti pykälän 2 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32, 33, 36—38 §, 39 §:n 2 momentti, 42 ja 43 §, 57 §:n 2 momentti ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta suurien riskien vakuuttamiseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään vakuutuksentarjoajan tiedonantovelvollisuudesta ja tuotehallintavaatimuksista.
Kolmanneksi edellytetään, että vakuutus kattaa ainoastaan tavaran viallisuuteen, katoamiseen tai rikkoutumiseen taikka toimitetun palvelun käyttämättä jäämiseen tai varattuun matkaan liittyvän riskin. Säännöksessä rikkoutuminen tarkoittaa tavaran ja matkatavaran rikkoutumisen (engl. breakdown) lisäksi myös vahingoittumista osittain (engl. damage). Säännös vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan i ja ii alakohtaa. Säännös on kuitenkin direktiivin alakohtia laajempi siltä osin, kuin säännöksessä on kyse tavaran viallisuudesta. Samoin ehdotettu matkatavaran rikkoutuminen on laajempi kuin direktiivissä, joka kattaa vahingoittumisen osittain mutta ei rikkoutumista. Säännöksessä on kyse tavaran tai palvelun tarjoajan toimittamaan hyödykkeeseen liittyvän riskin vakuuttamisesta.
Laissa oleva määritelmä kattaa myös direktiivin mukaisen jälleenvakuutusten tarjoamisen. Ilman nimenomaista säännöstäkin määritelmä kattaa jälleenvakuutusyrityksen toiminnan myös silloin, kun jälleenvakuutusyritys harjoittaa tällaista toimintaa ilman jälleenvakuutusedustajaa.
Käytännössä kyse on aina ensivakuutusten tarjoamisesta. Pykälässä tarkoitetut niin sanotut eräät sivutoimiset vakuutusedustajat, joihin lain säännöksiä ei pääsääntöisesti sovelleta, on erotettava tavanomaisista sivutoimisista vakuutusedustajista, joihin lakia sovelletaan lähtökohtaisesti kokonaan.
Sivutoimisena vakuutusedustajana pidetään sellaista toimijaa, joka täyttää kaikki mainitut edellytykset. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 4 alakohtaa.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta jälleenvakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32—60, 74, 75 ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta jälleenvakuutukseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään jälleenvakuutuksen tarjoajan tiedonantovelvollisuudesta sekä menettelytavoista asiakasta taikka valvontaviranomaista eli Finanssivalvontaa kohtaan. Lisäksi mainitut säännökset koskisivat muun muassa asiakasvarojen erillään pitoa ja eräiltä osin vahingonkorvausvastuuta. Lakia ei myöskään sovelleta Euroopan talousalueen ulkopuolella sijaitsevasta valtiosta käsin Suomeen harjoitettavaan vakuutusten tarjoamiseen, jos toiminta koskee ainoastaan jälleenvakuutusta ja toimintaa valvotaan kolmannessa maassa vähintään tämän lain vaatimuksia vastaavalla tai siihen rinnastettavalla tavalla.
Vakuutusmeklarin rekisteröinnin ja toiminnan keskeisenä edellytyksenä on 8 §:n 1 momentin 1 kohdan ja 2 momentin mukaisesti, että vakuutusmeklari ei ole vakuutuksenantajaan sellaisessa riippuvuussuhteessa, joka on omiaan vaikuttamaan asiakkaan etujen vastaisesti vakuutusmeklarin toimintaan. Sijoitusvakuutusta tarjottaessa eturistiriidoista säädetään lisäksi erikseen lain 6 luvussa. Ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja ei saa olla vakuutusmeklarin toimeksiantajana. Koska vakuutusmeklarille toimeksiannon antava asiakas on määritelmän mukaan muu taho kuin ensivakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja, jälleenvakuutusta harjoittava vakuutuksenantaja sen sijaan voi kuitenkin olla vakuutusmeklarin toimeksiantaja. Mahdollisuus tehdä toimeksiantosopimus jälleenvakuutusta harjoittavan vakuutuksenantajan kanssa on tarpeen, jotta vakuutusmeklareiden toimintamahdollisuuksia ei tarpeettomasti rajoitettaisi.
Vakuutusten tarjoamisella tarkoitettaisiin lisäksi vakuutussopimuksen tekemistä ja avustamista vakuutussopimuksen hoitamisessa ja täyttämisessä. Erityisesti tämä koskisi korvausvaatimuksen yhteydessä tapahtuvaa avustamista. Kuitenkaan esimerkiksi asianajajan tai luvan saaneen oikeudenkäyntiavustajan, joka vakuutuksenottajan antaman valtuutuksen nojalla tekee päätehtävänsä hoitamiseksi korvaushakemuksen oikeusturvavakuutusta koskevassa asiassa, ei katsota harjoittavan laissa tarkoitettua vakuutusten tarjoamista. Nämä harjoittavat pääasiallisesti muuta toimintaa kuin vakuutusten tarjoamista eikä toiminnan tarkoituksena ole auttaa asiakasta tekemään vakuutus- tai jälleenvakuutussopimusta tai täyttämään tällainen sopimus. Vakuutuksenottajan avustajana toimiminen oikeudenkäynnissä sekä siihen välittömästi liittyvät tehtävät on erotettava lain soveltamisalaan kuuluvasta avustamisesta.
Laissa käytetään eräissä säännöksissä sivutoimisen vakuutusmeklarin käsitettä. Tällä tarkoitetaan 2 kohdassa tarkoitettua toimintaa sivutoimisesti harjoittavaa edustajaa. Lisäksi laissa käytetään eräissä säännöksissä sivutoimisen asiamiehen käsitettä. Tällä tarkoitetaan puolestaan 3 kohdassa tarkoitettua toimintaa sivutoimisesti harjoittavaa edustajaa.
Määritelmät. Pykälässä määritellään keskeiset laissa käytetyt käsitteet. Vakuutusten tarjoamisesta annetussa direktiivissä määritelmiä on lukumääräisesti enemmän kuin vakuutusedustuksesta annetussa direktiivissä. Kokonaan uusia määritelmiä ovat sivutoimisen vakuutusedustajan, vastikkeen, sivuliikkeen ja läheisten sidosten määritelmät. Kansalliseen lakiin ehdotetaan lisättäväksi näiden ohella myös eräitä määritelmiä, jotka ovat olleet jo vakuutusedustuksesta annetussa direktiivissä mutta eivät kansallisessa laissa.
Toiseksi edellytetään, että vakuutus liittyy täydentävänä kyseisen erään sivutoimisen vakuutusedustajan myymään tavaraan tai toimittamaan palveluun. Ehto vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan johdantokappaletta.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutuksenantajan ammattimaista korvaushakemusten hallinnointia taikka vakuutuksenantajan tai mahdollisen muun toimijan tekemää vahingon selvittelyä ja asiantuntija-arvion tekemistä korvausasiasta. Säännös vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohta.
On käytännössä mahdollista, että pykälän edellytykset täyttävien vakuutusten lisäksi tarjotaan myös sellaisia vakuutuksia, jotka eivät täytä kaikkia pykälän edellytyksiä. Nykyisin tarjotaan esimerkiksi myös sellaisia matkavakuutuksia, jotka hinnaltaan eivät täytä kaikkia 1 momentin edellytyksiä. Ne on tarkoitettu lähinnä kalliiden matkapakettien ostajien lisäsuojaksi, ja niiden kattavuus on tavanomaisia matkavakuutuksia laajempi esimerkiksi peruutusturvan osalta. Pykälän 1 momentin edellytykset täyttämättömien vakuutusten myynti voi olla pientä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vakuutusten myyntiin verrattuna. Tällöinkin tällaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, yrityksen tai edustajan katsotaan olevan tavanomainen sivutoiminen vakuutusedustaja ja kyseiseen yhtiöön, yritykseen tai edustajaan sovelletaan sivutoimista vakuutusedustajaa koskevia säännöksiä, kuten rekisteröintivelvollisuutta, toiminnan järjestämistä sekä selonotto- ja tiedonantovelvollisuuksia koskevia säännöksiä.
- jonka pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Kuten vakuutusmeklarin määritelmässä myös asiamiehen määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohdan säännökset. Määritelmää on tulkittava siten, että ensivakuutusyritys saa toimia jälleenvakuutusyrityksen asiamiehenä. Asiamiehen määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 1 kohtaa.
Tilanteissa, joissa maksu uhkaa muodostaa tosiasiallisen esteen oikeuteen pääsylle vireillepanijan vähävaraisuuden vuoksi, käytettävissä on oikeusapulain mukainen maksuvapautusmenettely. Oikeusturvan saatavuus ei näin ollen heikentyisi merkittävästi. Lisäksi valitusasioissa, joissa muutoksenhakemus on ollut perusteltu ja menestyy, maksua ei tarvitse maksaa.
Momentin 6 kohdassa vakuutuksentarjoajaksi määritellään vakuutuksenantaja, vakuutusedustaja ja sivutoiminen vakuutusedustaja. Säännös vastaa direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 8 alakohtaa.
Jälleenvakuutuksia ja suurten riskien vakuuttamista koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälän tarkoituksena on selventävästi koota yhteen, mitä säännöksiä ei sovelleta jälleenvakuutuksen ja suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Ensivakuutuksen lisäksi vakuutusten tarjoamisesta annettu direktiivi koskee tietyiltä osin jälleenvakuutukseen ja suuriin riskeihin liittyvää vahinkovakuutusten tarjoamista. Direktiivissä ei kuitenkaan ole johdonmukaisesti tai kokonaisvaltaisesti lueteltu niitä artikloita, joita ei sovelleta jälleenvakuutuksiin tai suuria riskejä koskeviin vakuutussopimuksiin. Jälleenvakuutussopimuksen ja suuria riskejä koskevan vakuutussopimuksen molemmat sopimusosapuolet ovat ammattimaisia toimijoita, joten kaikkia vakuutuksenottajaa suojaavia säännöksiä ei ole tarpeellista soveltaa niihin.