Momentissa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 1 ja 2 alakohta.
Määritelmä liittyy läheisesti direktiivin 19 artiklan 1 kohdan e alakohdan i—iv alakohtaan, jossa jaotellaan direktiivissä tarkoitettu korvaus palkkioon eli asiakkaan suoraan maksamaan korvaukseen, provisioon eli vakuutusmaksuun sisältyvään korvaukseen ja muun tyyppiseen korvaukseen, mukaan lukien kaikenlainen taloudellinen hyöty, joka tarjotaan tai annetaan vakuutussopimukseen liittyen, sekä näiden kaikkien yhdistelmään.
Eräitä sivutoimisia vakuutusedustajia koskeva soveltamisalan rajaus. Pykälässä säädetään useiden lain säännösten soveltamatta jättämisestä koskien sellaisia toimijoita,
Vakuutusedustajan määritelmä perustuu direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohtaan. Tältä osin vakuutusedustajan määritelmän sisällölliset seikat ilmenevät edellä 2 ja 3 kohdan vakuutusmeklarin ja asiamiehen määritelmistä. Ehdotettu vakuutusedustajan määritelmä sisältää myös jälleenvakuuttamista koskevan vakuutusmeklari- ja asiamiestoiminnan. Vakuutusedustajan määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 3 kohtaa.
Vakuutusten tarjoaminen voi sisältää esimerkiksi asiakkaan vakuutustarpeen selvittämistä, vakuutusratkaisujen esittelemistä ja vertailua sekä vakuutussopimusta koskevan tarjouksen tekemisen. Direktiivissä tai laissa ei edellytetä, että verkkosivustoa tai muuta välinettä vakuutusten tarjoamiseen käyttävän henkilön ja vakuutuksenantajan tai asiakkaan välillä olisi nimenomainen asiamies- tai meklarisopimus. Vakuutusedustussuhde syntyy siten nykyistä helpommin ja selkeämmin sähköisten palveluiden välityksellä. Direktiivin mukaisesti vakuutusten tarjoamista koskevan määritelmän piiriin tulevat siten myös henkilöt, joiden liiketoiminta muodostuu:
Pykälän 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä lakia sovelletaan eräisiin sivutoimisiin vakuutusedustajiin 2 momentissa säädettyine rajoituksineen. Eräät sivutoimiset vakuutusedustajat voivat tarjota vain vakuutuksia, jotka täyttävät kaikki kolme momentissa tarkoitettua ehtoa. Ensiksi edellytetään, että vakuutussopimuksesta maksetut vakuutusmaksut ovat suuruudeltaan vuoden pituisen ajan perusteella suhteellisesti pro rata -perusteella laskettuna enintään 600 euroa. Vaihtoehtoisesti jos momentin 3 kohdassa tarkoitetun matkan tai muun palvelun kesto on enintään kolme kuukautta, vakuutusmaksu on enintään 200 euroa jokaiselta vakuutetulta henkilöltä. Viimeksi mainittu määrä on kiinteä. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 1 artiklan 3 kohdan b ja c alakohta.
Vakuutuksen tarjoamista koskevassa yleismääritelmässä ei edellytetä korvausta vastaan tapahtuvaa toimintaa, toisin kuin voimassa olevan lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetussa vakuutusedustuksen määritelmässä. Vakuutusmeklarin, asiamiehen ja sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmissä vastiketta vastaan toimimista edellytetään kuitenkin jatkossakin.
Lain selkeyden vuoksi ja tulkintaongelmien välttämiseksi on otettava huomioon, että laissa vakuutusedustajilla tarkoitetaan muita kuin sivutoimisia vakuutusedustajia ja eräitä sivutoimisia vakuutusedustajia. Asiasta säädetään jäljempänä pykälän 2 momentissa.
Pykälän 2 momentissa säädetään vakuutusten tarjoamisen määritelmään liittyvistä poikkeuksista. Momentin 1 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutusta koskevien tietojen antamista satunnaisesti muun liike- tai ammattitoiminnan yhteydessä, jos toiminnan tarkoituksena ei ole auttaa asiakasta tekemään tai soveltamaan vakuutussopimusta. Säännös kattaa tilanteet, joissa muuna liikkeen- tai ammatinharjoittajana oleva tietojen antaja ei toteuta lainkaan muita toimenpiteitä auttaakseen asiakasta vakuutussopimuksen tekemisessä tai soveltamisessa tai, vaikka vähäisiä muita toimenpiteitä tehtäisiin, niiden tarkoituksena ei ole auttaa asiakasta tekemään tai soveltamaan vakuutussopimusta. Säännöstä sovelletaan vakuutus- ja jälleenvakuutussopimuksiin. Tällaisia tietoja saattavat antaa esimerkiksi tilintarkastajat, veroneuvojat sekä asianajajat ja luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat. Säännös vastaa vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 2 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a alakohta.
Vastaavasti pykälän 2 momentissa ehdotetaan lueteltavaksi säännökset, joita ei sovelleta suuria riskejä koskevien vakuutusten tarjoamiseen. Näitä ovat 4, 32, 33, 36—38 §, 39 §:n 2 momentti, 42 ja 43 §, 57 §:n 2 momentti ja 78 §. Pienimuotoista ja rajoitettua vakuutusten tarjoamista koskeva 4 § ei sovellu luonteensa puolesta suurien riskien vakuuttamiseen. Pääasiassa viitatuissa säännöksissä säädetään vakuutuksentarjoajan tiedonantovelvollisuudesta ja tuotehallintavaatimuksista.
Kolmanneksi edellytetään, että vakuutus kattaa ainoastaan tavaran viallisuuteen, katoamiseen tai rikkoutumiseen taikka toimitetun palvelun käyttämättä jäämiseen tai varattuun matkaan liittyvän riskin. Säännöksessä rikkoutuminen tarkoittaa tavaran ja matkatavaran rikkoutumisen (engl. breakdown) lisäksi myös vahingoittumista osittain (engl. damage). Säännös vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan i ja ii alakohtaa. Säännös on kuitenkin direktiivin alakohtia laajempi siltä osin, kuin säännöksessä on kyse tavaran viallisuudesta. Samoin ehdotettu matkatavaran rikkoutuminen on laajempi kuin direktiivissä, joka kattaa vahingoittumisen osittain mutta ei rikkoutumista. Säännöksessä on kyse tavaran tai palvelun tarjoajan toimittamaan hyödykkeeseen liittyvän riskin vakuuttamisesta.
Laissa oleva määritelmä kattaa myös direktiivin mukaisen jälleenvakuutusten tarjoamisen. Ilman nimenomaista säännöstäkin määritelmä kattaa jälleenvakuutusyrityksen toiminnan myös silloin, kun jälleenvakuutusyritys harjoittaa tällaista toimintaa ilman jälleenvakuutusedustajaa.
Määritelmät. Pykälässä määritellään keskeiset laissa käytetyt käsitteet. Vakuutusten tarjoamisesta annetussa direktiivissä määritelmiä on lukumääräisesti enemmän kuin vakuutusedustuksesta annetussa direktiivissä. Kokonaan uusia määritelmiä ovat sivutoimisen vakuutusedustajan, vastikkeen, sivuliikkeen ja läheisten sidosten määritelmät. Kansalliseen lakiin ehdotetaan lisättäväksi näiden ohella myös eräitä määritelmiä, jotka ovat olleet jo vakuutusedustuksesta annetussa direktiivissä mutta eivät kansallisessa laissa.
Toiseksi edellytetään, että vakuutus liittyy täydentävänä kyseisen erään sivutoimisen vakuutusedustajan myymään tavaraan tai toimittamaan palveluun. Ehto vastaa sisällöltään direktiivin 1 artiklan 3 kohdan a alakohdan johdantokappaletta.
Momentin 2 kohdan mukaan vakuutusten tarjoamisena ei pidetä vakuutuksenantajan ammattimaista korvaushakemusten hallinnointia taikka vakuutuksenantajan tai mahdollisen muun toimijan tekemää vahingon selvittelyä ja asiantuntija-arvion tekemistä korvausasiasta. Säännös vastaa pääosin vakuutusedustuksesta annetun lain 1 §:n 3 momentin 3 kohtaa. Kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan b alakohta.
On käytännössä mahdollista, että pykälän edellytykset täyttävien vakuutusten lisäksi tarjotaan myös sellaisia vakuutuksia, jotka eivät täytä kaikkia pykälän edellytyksiä. Nykyisin tarjotaan esimerkiksi myös sellaisia matkavakuutuksia, jotka hinnaltaan eivät täytä kaikkia 1 momentin edellytyksiä. Ne on tarkoitettu lähinnä kalliiden matkapakettien ostajien lisäsuojaksi, ja niiden kattavuus on tavanomaisia matkavakuutuksia laajempi esimerkiksi peruutusturvan osalta. Pykälän 1 momentin edellytykset täyttämättömien vakuutusten myynti voi olla pientä lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävien vakuutusten myyntiin verrattuna. Tällöinkin tällaisia vakuutuksia tarjoavan yhtiön, yrityksen tai edustajan katsotaan olevan tavanomainen sivutoiminen vakuutusedustaja ja kyseiseen yhtiöön, yritykseen tai edustajaan sovelletaan sivutoimista vakuutusedustajaa koskevia säännöksiä, kuten rekisteröintivelvollisuutta, toiminnan järjestämistä sekä selonotto- ja tiedonantovelvollisuuksia koskevia säännöksiä.
- jonka pääasiallinen ammatillinen toiminta on muu kuin vakuutusten tarjoaminen ja
Kuten vakuutusmeklarin määritelmässä myös asiamiehen määritelmässä on otettu huomioon direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 3 ja 5 alakohdan säännökset. Määritelmää on tulkittava siten, että ensivakuutusyritys saa toimia jälleenvakuutusyrityksen asiamiehenä. Asiamiehen määritelmä vastaa pääosin voimassa olevan vakuutusedustuksesta annetun lain 3 §:n 1 kohtaa.
Kuten voimassa olevassa laissa, ehdotuksessa vakuutusmeklari määritellään toimeksiantosopimussuhteen avulla. Käytännössä vakuutusmeklarin toimeksiantajana on vakuutuksenottaja tai muutoin vakuutusmeklarin palveluita tarvitseva henkilö. Vakuutusmeklari edustaa asiakastaan ja tämän valtuuttamana esimerkiksi asioi vakuutuksenantajan kanssa.
Momentin 3 kohdassa säädetään uutena poikkeuksena, että vakuutusten tarjoamisena ei pidetä yhteisö- ja kuluttajaneuvontaa muun kuin vakuutuksentarjoajan tai erään sivutoimisen vakuutusedustajan toimesta. Direktiivissä ei ole asiasta nimenomaista säännöstä, mutta direktiivin johdanto-osan 12 kappaleen mukaan direktiivin soveltamisen keskeinen ehto on se, voidaanko vakuutussopimus tehdä suoraan tai välillisesti. Kappaleen mukaan direktiiviä ei olisi sovellettava sellaisiin viranomaisten tai kuluttajajärjestöjen hallinnoimiin verkkosivustoihin, joiden tarkoituksena ei ole sopimuksen tekeminen vaan joilla ainoastaan vertaillaan markkinoilla saatavilla olevia vakuutustuotteita. Selkeyden vuoksi ehdotetaan, että kansallisessa laissa asiasta säädetään nimenomaisesti. Direktiivin johdanto-osan 13 kappaleen mukaan direktiiviä ei myöskään olisi sovellettava pelkkään esittelemistoimintaan, jossa vakuutus- tai jälleenvakuutusedustajille tai -yrityksille annetaan tietoja mahdollisista vakuutuksenottajista tai mahdollisille vakuutuksenottajille annetaan tietoja vakuutus- tai jälleenvakuutustuotteista, -edustajista tai -yrityksistä. Kyse on sellaisten yleisluontoisten tietojen antamisesta, joilla ei varsinaisesti tavoitella vakuutussopimusten tekemistä, vaan vakuutuksen tekeminen perustuisi vakuutuksenottajien ja vakuutuksentarjoajien välisiin neuvotteluihin. Lisäksi edellytetään, että tietojen antaja ei toteuta muita toimia auttaakseen asiakasta vakuutus- tai jälleenvakuutussopimuksen tekemisessä. Momentin 3 kohdassa pannaan täytäntöön direktiivin 2 artiklan 2 kohdan c ja d alakohta.
Lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävää pykälässä tarkoitettua sivutoimista ja pienimuotoista vakuutusten tarjoamista harjoittavat käytännössä yleensä esimerkiksi matkatoimistot, silmälasikauppiaat ja matkapuhelin- ja kodinkoneliikkeet, jos ne oheispalvelunaan myyvät tuotteisiinsa tai palveluihinsa liittyviä vakuutuksia. Sen sijaan lakia sovelletaan autoliikkeiden toimintaan, koska ne myyvät liikennevakuutuksia, jotka Solvenssi II -direktiivin mukaan ovat moottoriajoneuvoihin liittyviä vastuuvakuutuksia. Autoliikkeet täyttävät yleensä tavanomaisen sivutoimisen vakuutusedustajan määritelmän tunnusmerkit.