Avioerohakemus

Avioerohakemus Jyväskylä

Avioerohakemus Varsinais-Suomen Käräjäoikeus


Pakkoavioliitto voi kohdistua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin. Osa kohdistuu lapsiin, osa täysi-ikäisiin. Ilmiö liittyy usein kulttuurillisiin tekijöihin ja niin sanottuihin kunniakysymyksiin, esimerkiksi kunniaväkivaltaan.

Yhteinen Avioerohakemus Toinen Peruu


Ulkomailla avioliiton solmineen henkilön asema tulee harkittavaksi myös turvapaikkamenettelyn, perheenyhdistämiseen perustuvan oleskelulupaharkinnan sekä kansalaisuuden hakemisen yhteydessä. Ulkomailla lapsena solmitun avioliiton tunnustamisesta oli kyse esimerkiksi ratkaisussa KHO:2005:87. Tapauksessa Suomessa asuvan 15-vuotiaan henkilön ulkomailla solmimaa avioliittoa ei tunnustettu oleskeluluvan myöntämisen perusteeksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei 15-vuotias ollut alaikäisenä ja riippuvuussuhteessa vanhempiinsa voinut antaa vapaaehtoista ja täyttä suostumusta avioliitolle.

Avioerohakemus Ylivieska


Kun kyseessä on alun perin ulkomailla solmitun avioliiton kumoaminen Suomessa, merkitystä avioliiton osapuolten kannalta on myös sillä, miten avioliiton kumoamista koskevaan suomalaiseen päätökseen suhtaudutaan avioliiton solmimismaassa tai muissa valtioissa. Tähän ei voida suomalaisella lainsäädännöllä vaikuttaa. Ulkomaisen tuomioistuinratkaisun tunnustaminen edellyttää yleensä kansainvälistä sopimusta tai EU-tason sääntelyä taikka kansallista säännöstä asiasta.

Oulun Käräjäoikeus Avioerohakemus


Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamisesta säädetään Ruotsissa omassa laissaan (Lag (1904:26 s. 1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap). Lain lähtökohta on se, että ulkomailla solmitut avioliitot tunnustetaan (1:7), ellei laissa mainittuja syitä tunnustamatta jättämiselle ole käsillä. Sääntelyyn on tehty viime vuosina useita muutoksia. Voimassa oleva sääntelyn mukaan (1:8 a) ulkomaista avioliittoa ei tunnusteta muun muassa silloin, kun jompikumpi puolisoista oli avioliiton solmimisen hetkellä alaikäinen tai on todennäköistä, että avioliitto on solmittu pakottamalla. Avioliitto voidaan kuitenkin painavista syistä tunnustaa, jos molemmat osapuolet ovat sittemmin täyttäneet 18 vuotta riippumatta siitä, onko heillä liityntä Ruotsiin vai ei. Näiden säännösten lisäksi ulkomainen avioliitto voidaan jättää tunnustamatta myös ehdottomuusperiaatteen nojalla (7:4).

Avioerohakemus Harkinta Aika


Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.

Avioerohakemus Kauniainen


Luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella, joka päättyi joulukuussa 2020. Vastaus lausuntopyyntöön saatiin yhteensä 40 taholta. Lausunnon antoivat Amnesty International Suomen osasto, Digi- ja väestötietovirasto, Eduskunnan oikeusasiamies, Helsingin kaupunki, Helsingin käräjäoikeus, Ihmisoikeusliitto, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Loisto Setlementti ry, Maahanmuuttovirasto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Monika-Naiset liitto ry, Monimuotoiset perheet –verkosto, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, NYTKIS ry, OTT, tutkijatohtori Sanna Mustasaari, Oulun käräjäoikeus, Pakolaisneuvonta, Poliisihallitus, Professori emeritus Markku Helin, Rikosuhripäivystys, Sisäministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Asianajajaliitto, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, Suomen lakimiesliitto, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen Tuomariliitto ry, Tampereen kaupunki, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), Tasa-arvovaltuutettu, Ulkoministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Väestöliitto, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ja yksi yksityishenkilö. Valtiovarainministeriö, Korkein hallinto-oikeus ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa tai ettei niillä ole lausuttavaa.

Avioerohakemus Julkisuus


Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.