Lahjansaajan lakimieheen kohdistama vahingonkorvausvaatimus hylättiin, koska hän pankin työntekijänä ei ollut lahjansaajalle vastuussa pankin saaman toimeksiannon virheellisestä täyttämisestä aiheutuneesta vahingosta. Lakimies ei ollut korvausvastuussa lahjansaajalle myöskään vahingonkorvauslain nojalla, koska hänen virheensä oli tapahtunut vain pankin sopimusvelvoitteen täyttämisessä.Ään.
Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.
Pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa.
Hovioikeus katsoi, että asiassa ei ole esitetty oikeusapulain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta käyttää avustajaa, joka ei yleisesti hoida asianajotehtäviä kyseisessä tuomioistuimessa. Lisäksi hovioikeus totesi, että B:tä avustanut lakimies esiintyi samana päivänä erään toisen asian käsittelyssä Helsingin käräjäoikeudessa, joten B:n asian hoitamisen vuoksi avustajalle ei ole edes syntynyt korvattavia kuluja ja ajanhukkaa. Hovioikeus hylkäsi pyynnön matkustamisesta aiheutuneiden kulujen ja ajanhukan korvaamisesta.
Pesänosituksen uskotut miehet, joista toinen oli lakimies, olivat ilmoittaneet kiinteistön olevan miehen yksityistä omaisuutta vaikka vaimolla lain mukaan oli siihen naimaosa. Kun vaimo oli allekirjoittanut osituskirjan siinä uskossa, että toimituksessa oli menetelty laillisesti, ositus julistettiin tuon erehdyksen johdosta mitättömäksi.
Konkurssipesä oli vaatinut siinä oikeudenkäynnissä, jota laskut koskivat, korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta. Konkurssipesä oli vaatinut korvausta kaikista niistä toimenpiteistä, joita A:n lakimies oli tehnyt ennen konkurssia ja sen alkamisen jälkeen. Tuossa oikeudenkäynnissä oli vastapuoli, joka oli hävinnyt jutun, velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle asiasta johtuneet oikeudenkäyntikulut.
Hovioikeus totesi, että koska luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat olivat nimenomaisesti saaneet erillisen luvan toimia oikeudenkäyntiasiamiehinä ja -avustajina ja olivat myös tietynlaisen valvonnan alaisina, ei sanaa auktorisoitu voitu pitää suoraan harhaanjohtavana. Toisaalta sana auktorisoitu yhdistettynä sanaan lakimies saattoi antaa sellaisen käsityksen, että tällaisella lakimiehellä olisi korkeampi pätevyys tai että tällainen lakimies voi antaa korkeampilaatuisia palveluja kuin lakimies tai lakiasiaintoimisto, jonka nimessä ei esiinny sana auktorisoitu. Toisin kuin eräillä muilla aloilla, ei oikeudenkäyntiavustajille myönnettävää lupaa ollut myöskään lainsäädännössä kutsuttu auktorisoinniksi. Ottaen lisäksi huomioon, että Suomessa oli ennestään ollut lailla säädetty lakimieskunta, eli asianajajat, sanayhdistelmä auktorisoitu lakimies ei antanut selkeää kuvaa yhdistyksestä ja sen jäsenistä.
Mielisairauden vuoksi holhottavaksi määrätyn miehen holhous oli jaettu siten, että hänen vaimonsa hoiti hänen henkilökohtaisia ja toiseksi holhoojaksi määrätty lakimies taloudellisia asioita.
Näyttämättä oli jäänyt, että pankin ryhtyessä perimään lainoja HIFK olisi sitoutunut tai edes luvannut A:lle hoitaa lainat. Tällaista oli luvannut lähinnä C ja osittain myös pankin lakimies, mutta ei kukaan sellainen henkilö, joka voisi HIFK:ta sitovasti näin luvata. HIFK:n hallitus ei ollut tällaista lupausta antanut. A:n oli pitänyt ymmärtää, että C ei ollut voinut tällaista seikkaa pääseuran puolesta luvata. Niinikään hänen oli pitänyt ymmärtää, ettei pankin lakimies voinut luvata HIFK:n puolesta mitään. Asiassa oli käynyt ilmi, että pankki ei ollut kohdistanut painostusta HIFK:iin vaan A:han.
Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn B:n valituksen johdosta. Pääkäsittelyssä B:tä avusti A:n sijaan toinen saman tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva lakimies. Tämä pyysi, että A:lle maksetaan palkkioksi avustajantehtävästä hovioikeudessa 900 euroa, joka sisälsi palkkion myös neljän tunnin matka-ajalta, ja korvaukseksi asian käsittelyn vaatimasta edestakaisesta matkasta Tampereelta Helsinkiin arvonlisäveroineen 69,46 euroa. Matkustamisesta aiheutuneiden kustannusten osalta pyynnön perusteena esitettiin A:n ja B:n aikaisempi asiakassuhde.
Joukkoon on kuulunut myös lakimies, jonka tehtävänä on ollut avustaa komentajaa kurin ja järjestyksen ylläpidossa ja muissa oikeudenhoitoon kuuluvissa asioissa, johtaa rikostutkintaa ja syytteeseenpanoa sekä valmistella ja esitellä komentajan ratkaisua vaativat kurinpitoasiat. Lakimiehen tehtävänä on ollut myös projektiesityksiä koskevien asiakirjojen laadinta ja esittely komentajalle tämän päätöksentekoa varten. Esitetyn selvityksen mukaan rauhanturvajoukon piirissä tapahtuneiden rikosten tutkinnasta ovat käytännössä huolehtineet joukossa palvelleet ja siviilissä poliisin ammatissa toimineet sotilaat.
A:n mukaan säätiö ei ollut kannetta vastustaessaan vedonnut muun ohella siihen, että C:n testamentin toissijaismääräystä koskeva tulkintakysymys on voinut tulla ensimmäisen kerran esille vuonna 1981 perunkirjoituksessa tai ainakin perinnönjaossa, jossa kullekin perilliselle tulevat osakkeet oli luetteloitu ilman mainintaa niitä koskevasta luovutusrajoituksesta. Hovioikeus oli perustellut ratkaisuaan myös sillä, että yksi testamentin toimeenpanijoista on ollut testamentin laatinut lakimies, jonka olisi voinut olettaa ottavan asian esille.
Todistelusta ja myös A:n mainitusta kirjekuoreen tekemästä merkinnästä ilmenee, että hän on suunnitellut testamenttimääräystensä muuttamista ja siten aikaisempien määräysten peruuttamista tällä tavoin. Todistajana kuultu lakimies on katsonut, että A oli itse kykenevä laatimaan testamentin. Testamentti on ollut A:n hallussa, joten hän olisi myös voinut hävittää sen tai peruuttaa säätiön testamenttimääräyksen testamenttiin tekemillään merkinnöillä. On myös ilmeistä, että hän on tiennyt, mikä merkitys alkuperäisen testamentin säilyttämisellä olisi kuoleman sattuessa.
Se on perustellut vaatimustaan sillä, että sille ei ollut lähetetty muutoksenhakuohjeita käräjäoikeuden tuomion liitteenä tai muutenkaan, eikä ohjeiden antaminen kuntayhtymälle ollut ollut ilmeisen tarpeetonta. Kuntayhtymän lakimies ei ollut asianajaja, joka säännöllisesti toimisi yleisissä tuomioistuimissa, vaan hallintolakimies, jonka pääasiallinen tehtävä oli huolehtia kuntayhtymän sisäisen hallinnon lainmukaisuudesta.
Yhdistyksen lakimies, jolla oli nimenkirjoitusoikeus yhdessä toisen nimenkirjoitukseen oikeutetun kanssa, ei ollut esteellinen todistamaan yhdistyksen hyväksi tehtyä testamenttia.
K:lle on ennen oikeudenkäyntiä määrätty puolustajaksi asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, joka on avustanut häntä käräjäoikeudessa. Kysymystä vangitsemisen edellytyksistä ei voida tässä tapauksessa pitää oikeudellisesti vaikeana, eivätkä K tai hänen puolustajansa ole käräjäoikeudessa ilmoittaneet, että K olisi tarvinnut lisäaikaa vastatakseen vangitsemisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Näihin seikkoihin nähden ja kun K ei ole myöskään kantelussaan yksilöinyt, mistä vangitsemisen perusteettomuutta tai kohtuuttomuutta osoittavista seikoista lisäselvityksen esittäminen olisi ollut tarpeen, Korkein oikeus katsoo, että K:lla on käräjäoikeudessa ollut riittävä tilaisuus antaa lausuntonsa vangitsemisen edellytyksistä.
Asiamiespakkoa koskevan säännöksen keskeisenä tarkoituksena on edellä esitetyin tavoin ollut vähentää ilmeisen perusteettomien hakemusten tekemistä Korkeimpaan oikeuteen sekä parantaa aiheellisten hakemusten laatua ja siten edesauttaa hakemusten perusteiden asianmukaista arviointia. Se, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen tarpeellisuuden arvioi objektiivisesti asian suhteen ulkopuolinen, oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies, toteuttaa tätä lain tarkoitusta. Korkein oikeus toteaa, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, onko hakijana itsekin oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuden omaava henkilö tai muu oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö.
Tässä asiassa kanne on perustettu olennaisesti siihen, että yhdistyksen nimi on sen jäsenistöön liittyvien seikkojen osalta harhaanjohtava, koska siinä on yhtäältä yhdistetty auktorisointia koskeva maininta lakimies-nimikkeeseen ja toisaalta käytetty englanninkielistä, väitetysti yksinomaan asianajajiin viittaavaa termiä "attorneys at law".
Kuten enemmistö toteaa, oikeustieteellisessä keskustelussa olosuhdetahallisuuden sisällöstä ja tunnusmerkistöerehdyssäännöksen merkityksestä sen suhteen on esitetty erilaisia käsityksiä. Eräiden näkemysten mukaan rikoslain 4 luvun 1 § ei tehdyn rajauksen johdosta ole olosuhdetahallisuuden kannalta merkityksellinen (Pekka Koponen, Talousrikokset rikos- ja prosessioikeuden yhtymäkohdassa, 2004, s. 118 - 120, 250). Toisaalla on katsottu, ettei viimeksi mainittua säännöstä voida laillisesti sivuuttaa olosuhdetahallisuuden sisältöä määritettäessä, ja että termi ”olla selvillä” merkitsee samaa kuin todennäköisyystahallisuusmääritelmän ”varsin todennäköisenä pitäminen” (Jussi Matikkala, Lakimies 2007, s. 110 - 111). Todennäköisyyttä ainoana perusteltavissa olevana rajanvetomallina on viimeksi puollettu ratkaisua KKO 2012:66 kommentoivassa artikkelissa (Jussi Tapani, Defensor Legis 2012, s. 613 - 615). Vapaamielisemmin käsitteeseen ”olla selvillä” suhtautuen on katsottu, ettei käsitteitä tarvitse rinnastaa, koska ”varsin todennäköisen” sisällöstä ei ole selvyyttä. Olosuhdetahallisuus yhdistettynä tarpeeseen ratkaista tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelma tulisikin tällöin määritellä niin sanottuna tasapainotahallisuutena (Dan Frände, Allmän straffrätt, 2004, s. 136 - 141, Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 131 - 136, sama teos 2. painos 2012, s. 127 ja teoksessa Da mihi factum, dabo tibi ius, Korkein oikeus 1809 - 2009, 2009, s. 234).
Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.
Käräjäoikeus lausui tämän jälkeen perusteluinaan muun muassa, että oikeustoimilain 36 §:n mukainen kanne tuli nostaa kohtuullisessa ajassa erehdyksen havaitsemisesta, eli tässä tapauksessa siitä, kun A oli tullut tietoiseksi asunnon käyvästä hinnasta. A ei ollut koko osituksen moiteoikeudenkäynnin aikana puuttunut asunnon arvoon ja hänen oli tästä syystä katsottava tuolloin vielä pitäneen arvoa oikeana. A oli väittänyt, ettei hän ollut tiennyt asunnon todellista arvoa. Hänellä oli kuitenkin ollut lakimies ajamassa moitekannetta ja asunnon arvo oli olennaisesti vaikuttanut A:n maksettavaksi määrätyn tasingon määrään.