Tanskassa ei ole erillistä hallintotuomioistuinjärjestelmää. Vuoden 2007 alusta Tanskan tuomioistuinlaitos on järjestetty seuraavasti: korkein oikeus (Højesteret), kaksi muutoksenhakuastetta (Landsretten), meri- ja markkina-asioita käsittelevä erikoistuomioistuin (Sø- og Handelsretten i København), maarekisterioikeus (Tinglysningsretten), tuomareiden ja muiden lakimiesten kurinpitoasioita käsittelevä tuomioistuin (Den Særlige Klageret), työtuomioistuin (Arbejdsretten) sekä 24 alueellista alioikeutta (byretten). Lisäksi Tanskassa on erillinen valtakunnanoikeus (Rigsretten). Myös Färsaarilla ja Grönlannilla on omat tuomioistuimensa. Kaikki tuomioistuimet ovat toimivaltaisia hallintoasioissa eikä erillisiä hallintoasioita käsitteleviä jaostojakaan ole. Joissakin tapauksissa ensi asteena toimii muutoksenhakuaste eli Landsretten.
Kuultavan OikeudenkäyntikulutUseimmiten hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan osan voittajan kuluista. Tämä on kuitenkin tuomioistuimen harkinnassa.
Lisäksi ehdotetussa laissa täsmennettäisiin päätöksen tehneen viranomaisen velvollisuutta antaa lausunto, vastata valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja esittää tuomioistuimen pyytämää lisäselvitystä asetettuun määräaikaan mennessä. Tuomioistuin voisi tarvittaessa asettaa velvoitteen tehosteeksi sakon uhan. Säännös ilmentäisi nykyistä selkeämmin viranomaisen velvollisuutta osallistua asian selvittämiseen. Säännös korostaisi myös tuomioistuimen riippumatonta asemaa ja aktiivista prosessinjohtoa.
Laillisuusperiaatteella (Rule of Law) on perustavanlaatuinen asema. Tuomioistuimissa keskeisin oikeuslähde on oikeuskäytäntö (case law). Ratkaisun painoarvo riippuu pitkälti tuomioistuimen hierarkkisesta asemasta. Ylempien tuomioistuinten ratkaisut sitovat käytännössä alempien tulkintaa. Myös jotkin säädökset rajoittavat tuomioistuinten toimintaa. Hallintotoimelle ei ole varsinaista määritelmää. Käytännössä erotellaan kuitenkin lainsäädännölliset, oikeudelliset ja hallinnolliset toimet. Eräät hallintoviranomaiset voivat kuitenkin antaa normatiivisiakin päätöksiä valtuutuksen nojalla. Hallintosopimuksia koskevaa erityissääntelyä ei ole.
Hallintolainkäyttölakia koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle vuonna 1995 (HE 217/1995 vp) ja laki tuli voimaan 1 päivänä joulukuuta1996.
Hallintoasian käsittelyä pidetään yleensä siviiliprosessina. Näin ollen hallintoasioiden käsittelyssä ei sovelleta virallisperiaatetta, vaan järjestelmä on akkusatorinen. Hallintoprosessi perustuu kaksiasianosaissuhteelle.
Osassa maista noudatetaan virallisperiaatetta (inkvisitorinen järjestelmä, esim. Ranska), osassa adversiaalista järjestelmää (esim. Tanska, Iso-Britannia), osassa eräänlaista välimuotoa, joka velvoittaa sekä tuomarin että asianosaiset osaltaan selvittämään asiaa (Ruotsi, Saksa). Viranomaisen asema prosessissa on yhteydessä tuomioistuinjärjestelmän yleisiin piirteisiin: jos erillisiä hallintotuomioistuimia ei ole, hallintoprosessin samastaminen siviiliprosessiin heijastuu asianosaiselta edellytettyyn aktiivisuuteen. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on erillisiä hallintotuomioistuimia, mutta käsittely muistuttaa silti siviiliprosessia. Prosessiasetelmaan liittyy myös se, onko näkökulma painotetummin hallinnon oikeudellisessa valvonnassa (esim. Ranska) vai yksilön oikeuksien toteuttamisessa (esim. Saksa, Iso-Britannia).