Ympäristö- ja luonnonsuojelurikoksia koskevat rangaistussäännökset täyttävät Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet sekä Suomen velvoitteet Euroopan unionin jäsenvaltiona. Luonnonsuojelu- ja ympäristörikoksia koskevia rangaistussäännöksiä tulisi kuitenkin edellä kuvatun johdosta arvioida uudelleen siten, että rikosten luonne talousrikoksina ilmenisi myös itse rangaistussäännöksistä ja niistä säädettävät seuraamukset vastaisivat paremmin rikosten moitittavuutta.
Käräjäoikeuksissa on vuosina 2005—2013 luettu vuosittain syyksi keskimäärin 40 ympäristön turmelemista, yksi törkeä ympäristön turmeleminen ja kolme tuottamuksellista ympäristön turmelemista. Ympäristörikkomuksia luetaan syyksi keskimäärin 40 tapausta, joista noin 30 käsitellään rangaistusmääräysmenettelyssä.
Luonnonsuojelurikosten selvittäminen ja tekijöiden yhteydenpidon todentaminen on rikostutkinnallisesti vaikeaa. Toimijat saattavat muodostaa verkoston eri maissa, ja tutkinta vaatii erityisosaamista ja yhteistoimintaa eri maiden viranomaisten kanssa. Kun otetaan huomioon rikoksen vakavuus, tutkintakeinojen laajentamista voidaan pitää perusteltuna. Televalvonta mahdollistaisi muun muassa kansainvälisten ja kansallisten tekijäkumppanien selvittämisen. Lisäksi voitaisiin paremmin selvittää epäiltyjen liikkumista Suomessa tiettyinä ajankohtina. Pakkokeinojen laajentaminen parantaisi myös mahdollisuuksia toteuttaa kansainvälisiä yhteisoperaatioita rikosten selvittämiseksi.
Rikosten tekotavoista ei ole käytettävissä systemaattista tutkimustietoa. Kansallisen ympäristörikosseurantaryhmän vuoden 2013 ympäristörikoskatsauksen (12.5.2014) mukaan törkeät ympäristön turmelemiset koskevat tyypillisesti jätteiden varastointia ja hävittämistä sekä muita jätteiden käsittelyyn liittyviä laiminlyöntejä. Tullin tutkimat ympäristörikokset koskevat pääasiassa SER-jätteiden tai käytettyjen akkujen vientiä. Rajavartiolaitoksen tietoon tulee alusten laittomia öljypäästöjä, mutta päästöjen tehostunut valvonta on viime vuosina vähentänyt niiden määrää.
Käräjäoikeuksissa luetaan vuosittain syyksi keskimäärin 40 ympäristön turmelemista ja yksi törkeä ympäristön turmeleminen. Ankaroittamisperusteiden muutos siirtäisi yksittäisiä aikaisemmin ympäristön turmelemisena rangaistavia rikoksia arvioitavaksi törkeänä ympäristön turmelemisena.
Uhanalaisten eläinten rikosoikeudellinen suoja määräytyy lisäksi nykyään osin sattumanvaraisesti. Eräät suojelun kohteena olevat eläimet, esimerkiksi susi ja ahma, ovat metsästyslain (615/1993) 5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä. Niiden tappamiseen voidaan soveltaa rikoslain 48 a luvun 1 a §:ssä tarkoitettua törkeää metsästysrikosta koskevaa rangaistussäännöstä, jonka enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettujen uhanalaisten eläinten tappamiseen sovelletaan puolestaan luonnonsuojelurikosta koskevaa rikoslain 48 luvun 5 §:n säännöstä, jonka enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
Käräjäoikeuksissa ja rangaistusmääräysmenettelyssä on vuosina 2005—2013 luettu syyksi vuosittain keskimäärin 6 luonnonsuojelurikosta ja 14 luonnonsuojelurikkomusta. Kummastakin rikoksesta tuomitaan tyypillisesti sakkorangaistus, luonnonsuojelurikoksesta keskimäärin 35 päiväsakkoa ja luonnonsuojelurikkomuksesta 12 päiväsakkoa. Luonnonsuojelurikoksesta päärikoksena on tuomittu myös ehdollista vankeutta (4 % tapauksista), keskipituudeltaan 6,5 kuukautta.