Avioehtosopimus

Avioehtosopimus Kotka

Avioehtosopimus Mallipohja


Lain esitöissä on selostettu ehdottomuusperiaatteen soveltamista ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevissa asioissa. Yhtenä esimerkkinä ehdottomuusperiaatteen soveltamistilanteista on tuotu esiin alaikäisenä solmittu avioliitto. Esitöissä korostetaan, että periaatteen soveltaminen riippuu aina tuloksesta, johon yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa. Harkinnassa on otettava huomioon puolisoiden elämäntilanne sillä hetkellä, kun kysymys ulkomaisen avioliiton pätevyydestä tulee esille.


YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 23 artiklassa on turvattu perhe-elämän suoja ja avioliittoiässä oleville oikeus solmia avioliitto. Sopimuksessa edellytetään, että avioliittoa ei saa solmia ilman avioliittoon aikovien puolisoiden vapaata ja täyttä suostumusta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen aviopuolisoille yhdenvertaisuuden oikeuksiin ja vastuuseen nähden avioliittoa solmittaessa, sen aikana ja sen purkautuessa. Avioliiton purkautuessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tarpeellisen suojelun turvaamiseksi lapsille. Sopimuksessa on turvattu jokaiselle myös muun muassa oikeus syrjimättömyyteen (2 artikla), oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä (14 ja 26 artikla), perhe- ja yksityiselämän suoja (17 artikla) sekä uskonnonvapaus (18 artikla).

Avioehtosopimus Ja Testamentti Maatilalla


Esityksessä ei ehdoteta sääntelyä pakottamalla solmitun avioliiton mitätöinnistä avioliiton kumoamista koskevan sääntelyn lisäksi. Tällainen lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Lausuntojen perusteella tapauksissa on useimmiten kysymys ulkomailla solmitusta avioliitosta. Yhtenä vaihtoehtona näissä tilanteissa on vedota ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen. Sen seuraukset Suomessa ovat samat kuin jos avioliitto olisi mitätön. Avioliittoon pakotetun suoja ei näin ollen edellytä lisäsääntelyä.

Avioehtosopimus Pohja


Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.

Avioehtosopimus Avio Oikeus


Avioliiton kumoamista koskevassa asiassa hakijan on esitettävä uskottava näyttö avioliittoon pakottamisesta. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että pakottamisesta tietävät vain hakijan lähipiiriin kuuluvat henkilöt, jotka eivät ole halukkaita todistamaan asiassa. Näytön esittäminen voi olla vaikeaa myös sen vuoksi, että pakottaminen on ollut hienovaraista tai abstraktia toimintaa. Näytön arvioinnissa voi olla myös vaikea erottaa avioliittoon pakottamista koskevat tilanteet järjestetyistä avioliitoista, joissa aviopuolisolla on ollut mahdollisuus hyväksyä tai hylätä ehdotettu järjestely. Näyttöön liittyvät vaikeudet näissä asioissa ovat omiaan kaventamaan halukkuutta menettelyn käyttöön.

Aiheellista Tehdä Avioehtosopimus


Esityksessä ehdotetaan, että avioliittolakiin lisätään säännökset avioliiton kumoamisesta. Avioliiton kumoaminen on avioeroon nähden vaihtoehtoinen menettely pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen.

Maistraatti Avioehtosopimus


Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.