Kansalaisen arjen kannalta avioliiton purkautumisessa tärkeintä on yleensä avioliiton päättymisen oikeusvaikutukset. Kansainvälisissä avioliitoissa sovellettavaksi tulevat kansainvälisen yksityisoikeuden säännöt, jotka ovat moninaisia ja usein monimutkaisia. Avioliiton päättymisen vaikutus puolisoiden aviovarallisuussuhteisiin, puolison elatusapuun ja muihin perheoikeudellisiin asioihin on selvitettävä kuhunkin tapaukseen sovellettavan lain perusteella erikseen. Avioliiton kumoamisesta johtuvat oikeusvaikutukset ovat selkeimpiä silloin, kun alkuperäinen avioliitto on solmittu Suomessa ja kumoamisen oikeusvaikutuksiin sovelletaan Suomen lakia. Jos avioliitto on solmittu alun perin ulkomailla, sovellettavaksi voi tulla vieraan valtion laki. Tällöin on selvitettävä muun muassa, minkä maan lakia sovelletaan avioliiton aviovarallisuussuhteisiin ja tulkittava, miten avioliiton kumoaminen nähdään sovellettavan lain valossa. Avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset eivät ole näissä tilanteissa samalla tavalla ennakoitavissa kuin jos kyse on yhtenäisemmin ymmärretystä käsitteestä avioero. Tämän vuoksi on mahdollista, että ulkomailla solmitun avioliiton kumoamiseen liittyvät seuraukset ovat epävarmempia kuin mitä ne olisivat avioliiton päättyessä avioeroon.
Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.
Oikeutta avioeroon EIS:ta ei ole johdettu, Johnston ja muut v. Irlanti 1986, kohdat 54 ja 57; Babiarz v. Puola 2017, kohdat 49 ja 56. vaikka tiettyjä prosessuaalisia järjestelyitä edellytetäänkin, jotta myös perhe-elämän velvoitteiden päättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista. Airey v. Irlanti 1979, kohta 33. Sen sijaan 12 artiklaa on katsottu loukatun, kun uudelleen avioitumista varten tarvittavaa avioeroa ei ole saatu kohtuullisessa ajassa. Chernetskiy v. Ukraina 2016, kohdat 31–34 ja V.K. v. Kroatia 2012, kohdat 106–107. EIT on korostanut myös valtion velvollisuutta järjestää lainsäädäntönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen integroitumisen perheeseen. Kroon ym. v. Alankomaat 1994, kohta 40.
Esityksessä ehdotetaan, että avioliittolakiin lisätään säännökset avioliiton kumoamisesta. Avioliiton kumoaminen on avioeroon nähden vaihtoehtoinen menettely pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen.
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 23 artiklassa on turvattu perhe-elämän suoja ja avioliittoiässä oleville oikeus solmia avioliitto. Sopimuksessa edellytetään, että avioliittoa ei saa solmia ilman avioliittoon aikovien puolisoiden vapaata ja täyttä suostumusta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen aviopuolisoille yhdenvertaisuuden oikeuksiin ja vastuuseen nähden avioliittoa solmittaessa, sen aikana ja sen purkautuessa. Avioliiton purkautuessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tarpeellisen suojelun turvaamiseksi lapsille. Sopimuksessa on turvattu jokaiselle myös muun muassa oikeus syrjimättömyyteen (2 artikla), oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä (14 ja 26 artikla), perhe- ja yksityiselämän suoja (17 artikla) sekä uskonnonvapaus (18 artikla).
Esityksessä ei ehdoteta sääntelyä pakottamalla solmitun avioliiton mitätöinnistä avioliiton kumoamista koskevan sääntelyn lisäksi. Tällainen lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Lausuntojen perusteella tapauksissa on useimmiten kysymys ulkomailla solmitusta avioliitosta. Yhtenä vaihtoehtona näissä tilanteissa on vedota ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen. Sen seuraukset Suomessa ovat samat kuin jos avioliitto olisi mitätön. Avioliittoon pakotetun suoja ei näin ollen edellytä lisäsääntelyä.
Jatkovalmisteluvaiheessa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskeva ehdotus on pidetty ennallaan. Laajempi tunnustamatta jättäminen muun muassa rajoittaisi ulkomailla alaikäisenä avioliiton solmineen henkilön mahdollisuutta hakea avioeroa Suomessa, mitä ei ole pidetty perusteltuna. Lainmuutoksen mahdollisia riskejä voidaan ehkäistä ehdotettuun säännökseen liittyvää poikkeusta soveltamalla. Ehdotuksen perusteluja on selostettu laajemmin jaksoissa 4.1.2 ja 5.1.2.