Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu Ensikertalainen

Yhdyskuntapalvelu Petos

Täytäntöönpanolain 37 §:n 2 momentin mukaan enintään 30 tuntia yhdyskuntapalvelurangaistuksesta voidaan suorittaa osallistumalla Rikosseuraamuslaitoksen järjestämään tai hyväksymään toimintaan taikka sosiaali- tai terveydenhuollon julkisen tai yksityisen palveluntuottajan järjestämään avohoitoon. Tällaisen toiminnan tai hoidon tarkoituksena on vähentää tuomitun uusintarikollisuuden riskiä tai päihdeongelmia sekä lisätä tuomitun edellytyksiä suorittaa yhdyskuntapalvelurangaistus. Työn osuuden on kuitenkin oltava vähintään puolet tuomitusta rangaistuksesta.

Ehdollisen rangaistuksen riittämättömyyttä koskeva valvonnan tuomitsemisen edellytys yhdistäisi oheisvalvonnan johdonmukaisesti muiden oheisseuraamusten soveltamiskriteereihin. Ilman tällaista yhteistä edellytystä oheisseuraamusten tuomitsemisen kriteerejä voitaisiin pitää jonkin verran epäjohdonmukaisina ja rangaistuskäytännön ennustettavuuden kannalta ongelmallisina.

Yhdyskuntapalvelu Luvaton Ase

Aikuisten valvontaan tuomitseminen ei, kuten ei nuorten valvontaankaan tuomitseminen, olisi riippuvainen tuomittavan suostumuksesta seuraamukseen. Aikuisten valvontaan voisi kuitenkin edellä mainituin tavoin sisältyä kuntoutusta tai hoitoa. Tällainen kuntoutus tai hoito edellyttää normaalisti toimenpiteen kohteen suostumusta. Tämän vuoksi suostumus tarvittaisiin myös kuntoutuksen tai hoidon sisällyttämiseen valvontaan. Se, suostuuko rikoksesta epäilty kuntoutuksen tai avohoidon sisällyttämiseen valvontaansa, kävisi ilmi seuraamusselvityksestä. Asiasta otettaisiin maininta 10 §:ään.

Vankeuden Muuttaminen Yhdyskuntapalveluksi

Törkeää velvollisuuksien rikkomista koskevan 26 §:n 1 momentin 1 virkkeen mukaan jos tuomittu ei aloita seuraamuksen suorittamista tai jättää suorittamisen kesken, eikä hänellä ole menettelyynsä hyväksyttävää syytä, taikka hänelle annetusta kirjallisesta varoituksesta huolimatta uudelleen tai muutoin tahallisesti ja törkeästi rikkoo 21, 22, 38, 49, 72 tai 73 §:ssä säädettyjä velvollisuuksiaan, Rikosseuraamuslaitoksen on ryhdyttävä toimenpiteisiin asian saattamiseksi syyttäjän ja tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Yhdyskuntapalvelu Päihteet

Vaikuttavuusohjelmat ovat intensiivisiä, pitkäkestoisia ja ryhmämuotoisia. Rikoksentekijän uusimisriskin ja motivaation arviointi on niissä tärkeää valittaessa osallistujia ryhmään. Vaikuttavuusohjelmiin kuuluu esimerkiksi Uusi suunta –yksilöohjelma seksuaalirikoksista tuomituille. Vaikuttavuusohjelmilla pyritään muuttamaan rikoksentekijän ajattelu- ja käyttäytymismalleja.

Minkä Ikäisenä Yhdyskuntapalveluun

Tarkkojen kustannusvaikutusten esittäminen on vaikeata, koska kyse on uudesta seuraamusmuodosta, jonka käyttäminen jää tuomioistuinten harkittavaksi. Tuomitsemiskäytännön vakiintuminen kestää kokemusten mukaan joitakin vuosia, joten uudistuksen lopullinen kustannusarvio nähdään vasta siirtymäkauden jälkeen. Esityksestä aiheutuvat kustannukset katetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisten määrärahojen puitteissa.

Yhdyskuntapalvelu Vankeudeksi

Vastaavantyyppinen tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 1992, jolloin se ei koskenut yhdyskuntaseuraamuksia suorittavia. Vuonna 2010 julkaistussa tutkimuksessa oli mukana myös yhdyskuntapalveluun tuomittuja, joiden terveydentila todettiin paremmaksi kuin vankien. Tulos selittyy sillä, että vakavasti päihdeongelmaista rikoksentekijää ei tuomita yhdyskuntapalveluun.