Rikosseuraamuslaitos järjestää sekä vangeille että yhdyskuntaseuraamuksia suorittaville ohjelmatoimintaa, jolla pyritään ehkäisemään rikosten uusimista.
Laissa ilmaistuja ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen päätöksenteon kriteerejä on siis kolme: rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja hänen aikaisempi rikollisuutensa. Näistä teon vakavuus ja tekijän syyllisyys liittyvät selvästi rikoksen moitittavuuteen. Vakavuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota teolla aiheutettuun vahinkoon ja vaaraan. Mitä vakavampi rikos on ja mitä suurempi rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys, sitä painavammat syyt puhuvat vankeuden ehdottomuuden puolesta. Aikaisempaa rikollisuutta arvioitaessa voidaan periaatteessa ottaa huomioon kaikki aikaisempi rikollisuus, myös sakkorangaistuksiin johtaneet teot. Käytännössä suurin merkitys päätöksenteossa aiemmalla rikollisuudella on kuitenkin silloin, kun tekijälle on jo aiemmin tuomittu yksi tai useampi ehdollinen vankeusrangaistus, ja on arvioitava edellytyksiä vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen edelleen ehdollisena.
Rikoslain luvuittain tarkasteltuna ehdollinen vankeus tuomittiin useimmin liikennerikoksesta, joiden osuus oli 41 prosenttia (5 270) kaikista ehdollisista vankeuksista. Törkeästä rattijuopumuksesta annettuja ehdollisia vankeustuomioita oli 4 814.
Yhdyskuntaseuraamuksiin sisältyy aina tuomittua velvoittavaa sisältöä, joka seuraamuksesta riippuen vaikuttaa tuomitun arkeen eri tavoin. Sekä lainsäädännössä että tuomitun yksilöllisten tarpeiden perusteella valmisteltavassa rangaistusajan suunnitelmassa voidaan hyvinkin tarkasti määritellä tuomitun arkea: työtä, opiskelua ja muuta ajankäyttöä, asumista ja päihteettömyyttä.
Valinta ehdollisen ja ehdottoman rangaistuksen välillä on ollut Norjassa tuomioistuinten varsin laajassa harkinnassa ilman, että asiasta on säädetty laissa. Norjan rikoslakiin ei sisälly erillistä rangaistuksen määräämistä koskevaa yleisnormistoa. Rangaistuksen määräämisen ohjauksesta on vastannut pääosin Norjan korkein oikeus, joka on kiinnittänyt runsaasti huomiota rangaistuksen määräämisen ongelmiin ja antaa usein oikeuskäytännön ohjeiksi tarkoitettuja ennakkopäätöksiä.
Suomen rikosoikeudellinen järjestelmä perustui pitkään suhteellisen harvoille seuraamuksille. Järjestelmä pyrittiin niin kutsutun uusklassisen rikosoikeuden tavoitteiden mukaisesti pitämään mahdollisimman selväpiirteisenä ja seuraamukset ennakoitavina. Rikoksentekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien tai olosuhteiden ei haluttu vaikuttavan seuraamusten sisältöön.
Ruotsissa yhdyskuntaseuraamusjärjestelmää on pyritty yhtenäistämään ja selkiinnyttämään useammassa laajassa rikosseuraamusjärjestelmää koskevassa kokonaisuudistuksessa 1970-luvulta lähtien. Tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen vankeusrangaistuksista yhdyskuntaseuraamuksiin. Uudistusten yhteydessä yhdyskuntaseuraamuksia on monipuolistettu liittämällä käytössä oleviin seuraamuksiin erilaisia yhdistelmävaihtoehtoja, ottamalla käyttöön kokonaan uusia seuraamuksia ja aikaistamalla sekä yksilöllistämällä ehdonalaisen vapauttamisen käytäntöjä yhdyskuntaseuraamuksia hyödyntäen.