Lakimies Helsinki

Elatusapu Oikeusteitse

Oikeusaputoimisto Riihimäki


Yksittäiset lausunnonantajat kommentoivat hallituksen esityksen teknisten liitelakien valmistelua. Menettelyä ei pidetty hyvän lainvalmistelutavan mukaisena tai siinä nähtiin muuten puutteita.


Lausuntokierroksella oli mukana useampia väestötietolakiin kohdistuvia muutosehdotuksia, jotka perustuivat valtiovarainministeriössä valmisteltuun tiedonhallinnan yleislakia koskevaan esitykseen. Useat lausunnonantajat nostivat esiin muutosten ja tiedonhallinnan yleislain välisen suhteen. Osa piti tiedonhallinnan yleislakia koskevan ehdotuksen etenemistä epävarmana ja ehdotusten arviointia vaikeana, sillä yleislain luonnosta ei ollut vielä lausuntovaiheessa käytettävissä. Jatkovalmistelun aikana laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta hyväksyttiin eduskunnassa ja laista johtuvat muutostarpeet tämän esityksen lakiehdotuksiin on pystytty huomioimaan.

Helsingin Maistraatti Virkatodistus



Maistraattien tai Väestörekisterikeskuksen yleistä hallintoa, organisaatiota ja tehtäviä koskevaa laintasoista säädöstä ei ole. Vuonna 1996 voimaan tullut rekisterihallintolaki (166/1996) on rekisterihallinnon organisaatiota koskeva säädös. Tosiasiassa kyse on väestökirjanpidon järjestämistä sääntelevästä laista, sillä laissa ei säädetä rekisterihallinnon järjestämisestä yleisellä tasolla. Rekisterihallintolaki tuli voimaan 1 päivänä joulukuuta 1996. Rekisterihallintolain mukaan väestökirjanpidon keskusviranomainen on Väestörekisterikeskus. Väestökirjanpidon sekä muun rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimivat maistraatit. Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille säädettyjä tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto, jollei erikseen toisin säädetä.

Helsingin Maistraatti Virkatodistus
Syytinki Perinnönjako

Syytinki Perinnönjako


Ortodoksisesta kirkosta annetun lain muutos oli erikseen lausunnolla ortodoksisen kirkon kirkollishallituksella. Kirkollishallituksella ei ollut esitettyyn muutokseen huomautettavaa.

Hyvä Asianajajatapa


Rekisterinpitoa koskeva lainsäännöllinen kehys on monimutkainen ja osin monitulkintainen. Organisaatiouudistuksen yhteydessä olisi pyrittävä yksinkertaistamaan rekisterinpidon vastuita nykyisestä. Lisäksi tietosuoja-asetuksen tarkentuvat vastuut ja menettelyt edellyttävät sellaisten tehtävien vastuuttamista, jotka eivät aiemmassa toiminnassa ole tulleet ajankohtaisiksi. Samalla on tarkoituksenmukaista yksinkertaistaa tietojen käsittelyn sääntelyä tarvittavilta osin, erityisesti suhteessa tietosuoja-asetuksen sisältämään sääntelyyn. Tästä näkökulmasta väestötietojärjestelmää ja maistraattien rekistereitä koskevaa sääntelyä olisi kevennettävä siinä määrin, kun tietosuoja-asetukseen nojautuen on mahdollista.

Hyvä Asianajajatapa
Lapsen Tapaamissopimus

Lapsen Tapaamissopimus


Tietosuoja-asetus on tarkentanut rekisterinpitäjän velvollisuuksia. Tarkennukset liittyvät esimerkiksi yhteistyöhön valvontaviranomaisen kanssa (31 artikla), toimintaan tietosuojapoikkeusta koskevassa tilanteessa (33 artikla), rekisteröidyn oikeuksien toteuttamiseen ja tätä koskeviin menettelyihin (12—22 artiklat) sekä velvollisuuteen osoittaa tietosuoja-asetuksen mukaisten velvoitteiden noudattaminen (24 artiklan 1 kohta). Lisäksi tietosuoja-asetus sisältää tarkempia säännöksiä esimerkiksi henkilötietojen käsittelyä koskevista periaatteista, käsittelyn oikeusperusteista ja erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelystä.

Edunvalvonta Mikkeli


Vastaava rekisterinpidon monimuotoisuus koskee myös muita Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien toimialan rekistereitä. Holhousasioiden rekisteriä pitävät holhoustoimilain 64 §:n nojalla holhousviranomaiset ja Itä-Suomen aluehallintovirasto. Holhousviranomaisia ovat lain 84 §:n mukaan maistraatit ja Ahvenanmaan maakunnassa lääninhallitus, sittemmin Ahvenanmaan valtionvirasto. Holhoustoimilain 64 §:n mukaan holhousviranomainen vastaa rekisterin tietojen päivittämisestä ja tiedon korjaamisesta valvottavanaan olevien edunvalvojien osalta. Holhousviranomainen päättää myös tietojen luovuttamisesta rekisteristä. Aluehallintovirasto vastaa holhousasioiden rekisterin yleisestä toimivuudesta ja rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä.

Edunvalvonta Mikkeli