Hyvä Asianajaja Vaasa

Avioerojuristi

Oikeusaputoimisto Äänekoski



Täysivaltaisuudella tarkoitetaan sitä, ettei hakija ole konkurssissa eikä hänen toiminta kelpoisuuttaan ole holhoustoimilaissa (442/1999) tarkoitetulla tavalla rajoitettu.


Perusoikeusuudistuksen jälkeen eduskunnan perustuslakivaliokunta on useampaan kertaan ottanut kantaa niihin edellytyksiin, joilla jokin elinkeinotoiminta voidaan säätää luvanvaraiseksi.

Oikeustiede Opiskelu


Oikeudenkäymiskaaren 15 luvussa on ha janaisia säännöksiä siitä, miten oikeuden käyntiasiamiehen on hoidettava hänelle annettua toimeksiantoa. Luvun 7 §:ssä säädetään asiamiehellä olevan oikeus sopia hoidettavakseen saamansa asia, jollei valtuutuksessa tätä ole nimenomaisesti kielletty. Luvun 10 §:n mukaan asiamiehen on rehellisesti ja kaikella ahkeruudella ajettava hänelle uskottua asiaa eikä hänellä 11 §:n mukaan ole oikeutta ilman tuomioistuimen lupaa luopua hoidettavakseen saamansa asian ajamisesta. Luvun 17 §:ssä kielletään oikeudenkäyntiasiamiestä luvattomasti ilmaisemasta pää miehen hänelle uskomaa yksityistä tai perheen salaisuutta tai muuta luottamuksellista seikkaa, josta hän tehtävässään on saanut tiedon.

Apostille-Todistus


Lausunnonantajat yleisesti ottaen lähes yksimielisesti kannattivat työryhmämietinnössä mainittua tavoitetta oikeudenkäyntien asian osaisten oikeusturvan ja asianmukaisen oikeudenhoidon edellytysten parantamisesta oikeudenkäyntiasiamiesten työn laatutasoa nostamalla. Enemmistö lausunnonantajista suhtautui myös myönteisesti muita oikeudenkäyntiasiamiehiä kuin asianajajia ja julkisia oikeusavustajia koskevan lupa ja valvontajärjestelmän luomiseen.

Oikeudenkäyntiasiamies



Mainituissa tehtävissään luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi Asianajajaliiton valvontalautakunnan ja oikeuskanslerin valvonnan alainen. Valvontalautakunnan riippumattomuutta suhteessa Asianajajaliittoon vahvistettaisiin. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin yhdellä jaostolla, ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tulisi jäseniksi lautakuntaan. Valvontalautakunta voisi määrätä luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle. Luvan peruuttamisesta päättäisi kuitenkin oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Päätöksistä olisi muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimeen.

Varatuomarin Arvonimi


Nykyisin Asianajajaliiton valvonta kohdistuu asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin. Valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsen maksuilla. Asianajajaliiton jäseninä olevien julkisten oikeusavustajien jäsenmaksun suorittaa oikeusministeriö.

Osuuspankki Kotivakuutus


Julkisesta oikeusavusta säädetään oikeus apulaissa (257/2002) ja valtion oikeusapu toimistoista annetussa laissa (258/2002) sekä niiden perusteella annetuissa asetuksissa. Oikeusapua voidaan antaa sekä tuomioistuimissa käsiteltävissä että muissa oikeudellisissa asioissa sellaisille henkilöille, joiden ei voida olettaa taloudellisen asemansa vuoksi kykenevän kokonaisuudessaan vastaamaan tarvitsemansa oikeusavun kustannuksista.