Toimeentulotuki

Yrittäjän Toimeentulotuki

Toimeentulotuki Tuloraja


Perusosan alentamistilanteissa tiedon saantia ja luovutusta on ollut myös tässä esityksessä tarpeen tarkentaa. Jotta Kansaneläkelaitos voisi harkita, onko perusosaa alennettava, on sen saatava tieto henkilön laiminlyönnistä lain 10 §:n mainitsemissa eri tilanteissa. Nämä tiedot eivät olisi siirtyneet automaattisesti ilman esitettyjä tarkennuksia säännöksiin. Lisäksi kunnalle on annettu oikeus harkita tietojen toimittamisen tarpeellisuutta muun muassa henkilön kokonaistilanne huomioiden. Kansaneläkelaitos kuitenkin suorittaa varsinaisen perusosan alentamisharkinnan. Muutoksen avulla voidaan karsia aiheetonta tietojen siirtelyä viranomaisten välillä.

Miten Saada Toimeentulotukea


Toimivallan jakautuminen kahden viranomaisen välillä aiheuttaa lukuisia uusia tiedonluovutustilanteita, joita on pyritty tässä esityksessä mahdollisimman kattavasti sääntelemään. Uudistuksen jälkeisissä käytännön soveltamistilanteissa on tarve kiinnittää erityistä huomiota asiakkaan neuvontaan ja ohjaamiseen sekä sosiaalihuollon tarpeen tunnistamiseen. Uudistus korostaa Kansaneläkelaitoksen ohjaus- ja neuvontavelvollisuutta sekä Kansaneläkelaitoksen ja kunnan välisen yhteistyön toimivuutta.

Harkinnanvarainen Toimeentulotuki Oulu


Apteekkitietojen ja vuokranantajatietojen sähköiseen menettelyyn liittyvät esitykset helpottavat ja tehostavat Kansaneläkelaitoksen prosesseja. Lääkekustannuksiin annettujen maksusitoumuslaskujen käsittelyssä hyödynnetään jo olemassa olevaa sairaanhoitokorvausten käsittelyyn rakennettua Kelan ja apteekkien välistä teknistä käyttöyhteyttä ostotietojen siirrossa Kelan käsiteltäviksi. Ostot siirtyvät Kelaan päivittäin ja pääsääntöisesti ne käsitellään täysin automaattisesti. Selvittelyä vaativat tapaukset siirtyvät automaattiprosessista manuaalisesti käsiteltäviksi. Sähköinen maksusitoumus ja maksusitoumuslaskujen automaattinen käsittely vaativat huomattavasti vähemmän henkilöresursseja kuin jos asiakkaalle annettaisiin maksusitoumus paperilla ja niiden laskutus hoidettaisiin perinteisinä tilityksinä. Sähköinen maksusitoumus helpottaisi asiakkaan asiointia. Menettely olisi myös asiakkaalle helppo, nopea, kustannuksia säästävä sekä tietoturvallinen. Koska maksusitoumus olisi sähköinen, se olisi esimerkiksi apteekissa käytettävissä myös miltei välittömästi perustoimeentulotuen ratkaisemisen jälkeen ja aina saatavilla asiakkaan asioinnin yhteydessä. Sähköisen maksusitoumuksen osalta ei olisi vaaraa sen hukkaamisesta, sillä oikeus asiakkaalle maksuttomiin tuotteisiin voitaisiin esimerkiksi apteekeissa todentaa sähköisistä järjestelmistä, samoista joista apteekit toteavat lääkkeiden erityiskorvausoikeudet. Sääntely mahdollistaisi myös sähköisen laskutuksen, mikä vähentäisi laskutukseen liittyvän manuaalityön määrää.

Harkinnanvarainen Toimeentulotuki Oulu

Kulutusluotto Toimeentulotuki


Muutetun toimeentulotukilain 14 §:n 1 momentin mukaan toimeentulotukihakemus tehdään Kansaneläkelaitokselle, jonka tulee tehdä hakemuksen perusteella päätös perustoimeentulotuesta. Hakemus täydentävästä tai ehkäisevästä toimeentulotuesta tehdään §:n 2 momentin mukaan kunnan toimielimelle, jos hakija on saanut hakemusta koskevalle ajalle tehdyn päätöksen perustoimeentulotuesta. Mikäli oikeutta perustoimeentulotukeen ei ole hakemusta koskevalle ajalle ratkaistu, hakemus toimeentulotuesta tehdään aina ensin Kansaneläkelaitokselle. Kansaneläkelaitos siirtää asian kuntaan 14 d §:n mukaan siltä osin kuin hakija esittää hakemuksessaan sellaisia menoja, joita ei voida ottaa huomioon perustoimeentulotukea myönnettäessä.

Toimeentulotuki Espoo


Ehdotus siitä, että asiakas hakee toimeentulotukea yhdellä hakemuksella Kansaneläkelaitoksesta, mutta asia siirretään kuntaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen hakemiseksi vain silloin kun asiakas sitä pyytää ja kun hakemus koskee muita kuin perusosaan ja muihin perusmenoihin kuuluvia menoja, korostaa asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Muutos parantaa asiakkaan asemaa ja valinnanvapautta toimeentulotuen hakijana. Esitetyn mallin mukaan hakemuksia siirrettäisiin kuntaan kuitenkin vain rajatusti. Selkeyden vuoksi siirtäminen ei koskisi 7 a §:n perusosaan ja 7 b §:n muihin perusmenoihin kuuluvia menoja. Jos asiakas haluaa hakea täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea näiden menojen perusteella, hänen on saatettava niitä koskeva hakemuksensa itse vireille kunnassa. Tältä osin Kansaneläkelaitosta ei koskisi hallintolain mukainen velvoite siirtää asia oikealle viranomaiselle. Asiakkaan on kuitenkin odotettava Kansaneläkelaitoksen ratkaisua perustoimeentulotuesta. Tästä aiheutuu jonkin verran viivettä täydentävän toimeentulotuen käsittelyyn. Jo Kela-siirtoa koskevassa hallituksen esityksessä tuotiin esiin se, että kahden viranomaisen käsitellessä asiaa, käsittelyaikoihin tulevaa viivettä ei voida täysin välttää.

Perintö Toimeentulotuki


Esitys sisältää myös säännöksen Kansaneläkelaitoksen liittymisestä valtakunnalliseen tietojärjestelmäpalveluun toimeentulotukijärjestelmänsä tuottamien perustoimeentulotukitietojen osalta sekä tähän liittyvästä Kansaneläkelaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välisestä yhteistyöstä. Toimeentulotuen rahoitukseen liittyvää ennakoiden maksamisen prosessia säännöksissä on täsmennetty ja täydennetty. Siirtymäsäännökseen on lisätty sääntelyä koskien erilaisia siirtymävaiheen ratkaisutilanteita. Lakia säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä ajanmukaistetaan poistamalla laista viittaus toimeentulotuen myöntämiseen vastaanottokeskuksessa. Lisäksi Kansaneläkelaitos lisätään lastensuojelulain ilmoitusvelvollisten viranomaisten joukkoon. Esityksen tavoitteena on tarkentaa toimeentulotuen haku- ja viranomaisprosesseja toimivallan jakautuessa Kansaneläkelaitoksen ja kuntien kesken. Lisäksi täsmennetään toimeentulotukilain ja lastensuojelulain välistä suhdetta koskien taloudellista tukea jälkihuollossa. Esityksessä ei puututa toimeentulotuen myöntämisperusteisiin tai tuen rakenteeseen.

Työttömyysturva Ja Toimeentulotuki


yksityiskohtaiset perustelut