Lastenkoti

Onnelan Lastenkoti

Lastensuojeluilmoitus Rovaniemi

Perusoikeussuoja ei riipu henkilön iästä, ellei toisin ole erikseen säädetty. Perusoikeussuojan ulottumista alaikäisiin osoittaa myös perustuslain 6 §:n 3 momentti. Sen mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lapsia tulee kohdella sekä aikuisväestöön nähden yhdenvertaisina, periaatteessa yhdenvertaisesti perusoikeuksien piirissä olevina, että keskenään yhdenvertaisina. EU:n tietosuoja-asetus asettaa reunaehdot myös alaikäisten henkilötietojen käsittelylle. Rekisteröidyn oikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti jokaiselle luonnolliselle henkilölle. Yleisen tietosuoja-asetuksen tietoyhteiskunnan palveluihin liittyvää lapsen suostumusta koskevassa 8 artiklan 1 kohdan mukaan henkilötietojen käsittelyn perustuessa suostumukseen ja kun kyseessä on tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoaminen suoraan lapselle, lapsen henkilötietojen käsittely on lainmukaista, jos lapsi on vähintään 16-vuotias. Jäsenvaltiot voivat säätää tätä tarkoitusta koskevasta alemmasta iästä, ikäraja saa kuitenkin alimmillaan olla 13 vuotta.

Lakiehdotuksessa ehdotetaan palvelujen tuottajalle velvollisuutta yleiseen lapsen hyvän hoidon suunnitteluun. Suunnitelman teko voidaan voitavan toteuttaa ja ylläpitää pitkälle koordinoidusti muiden toimintayksiköissä tehtävien suunnitelmien kanssa eikä siitä sen vuoksi arvioida aiheutuvan merkittävää lisäystä hallinnolliseen työhön.

Alaikäisen Päihtymys Lastensuojeluilmoitus

Työntekijöiden osalta sääntelyn selkeyttäminen ja pyrkimys toimintakäytäntöjen vakiinnuttamiseen ja yhtenäistämiseen mahdollistavat ammatillisen kehittämisen ja samalla rajoitusten käytön vähentämisen. Ennakollisilla toimilla, kuten henkilöstön osaamisella ja perehdytyksellä pyritään ennaltaehkäisemään lainvastaisten rajoitusten tai lapsen turvallisuutta vaarantavien tai ihmisarvoa alentavien työmenetelmien tai toimintatapojen käyttöä. Henkilöstön perehdytys vahvistaa samalla työntekijöiden työturvallisuutta.

Lastensuojeluilmoitus Syyt

Perustuslain 21 § sisältää oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja hyvän hallinnon takeita koskevat perussäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa. Jokaisella on myös oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet tulee turvata lailla. Perustuslain esitöiden mukaan käsitteellä muu riippumaton lainkäyttöelin tarkoitetaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 1 kappaleen asettamat oikeussuojavaatimukset täyttävää toimielintä ja käsittelyprosessia. Pääsy tuomioistuimeen on taattava esimerkiksi silloin, kun on kyse Euroopan ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetusta vapaudenriistosta.

Lastensuojeluilmoitus Vuokrarästeistä

Yhteiskunnalla on erityinen vastuu siitä, että lastensuojelun sijaishuoltoon sijoittamat lapset ovat aidosti turvassa sijaishuollossa ja toimintaa valvotaan. Esitys lastensuojelulain muutoksista perustuu sijaishuollossa olevien lasten oikeusturvan parantamiseen ja heidän perusoikeuksiensa turvaamiseen. Lisäksi säännöksillä selkeytetään hoitohenkilökunnan mahdollisuuksia noudattaa lainsäädäntöä lasten perusoikeuksia kunnioittaen ja samalla lasten turvallisuudesta huolehtien. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä.

Lastensuojeluilmoitus Luunappi

Lain toimeenpanon tukemisesta aiheutuu lisää työtä sosiaali- ja terveysministeriölle, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, Valviralle ja aluehallintovirastoille. Tehtävänä on muun muassa toimeenpanon suunnittelu, toimeenpanoa tukevan materiaalin tuottaminen ja kehittäminen. Tämä on huomioitu taloudellisissa vaikutuksissa kohdassa 4.1.

Lastensuojeluilmoitus Helsinki

Lastensuojelulain 11 §:n mukaan kunnan on huolehdittava, että ehkäisevä lastensuojelu ja lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaiseksi, kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Sosiaalihuoltolain 6 §:n mukainen toimielin vastaa kunnassa lastensuojelun toimeenpanoon liittyvistä tehtävistä.