Perunkirjoitus

Perunkirjoitus Itse Tehden

Perunkirjoitus Paikalla Olo


Esitykseen sisältyy saamen kielilain (1086/2003) muutos, jolla kielilain soveltamisala laajennettaisiin koskemaan koko valtakunnallista Digi- ja väestötietovirastoa. Muutos laajentaa saamelaisen oikeutta käyttää saamen kieltä omassa asiassaan tai asiassa, jossa häntä kuullaan. Aiemmin oikeutta on sovellettu vain Lapin maistraatissa, mutta muutoksen myötä oikeus laajenee koko Digi- ja väestötietoviraston toimialueelle. Muutos on selkeä parannus saamelaisten kielellisiin oikeuksiin. Muutoksella ei kuitenkaan ole merkittäviä vaikutuksia viranomaisen toiminnan näkökulmasta. Digi- ja väestötietoviraston valtakunnallisuus mahdollistaa asioiden keskittämisen saamen kieltä osaavalle henkilöstölle. Lisäksi voidaan tarpeen mukaan hyödyntää paikallisesti tulkkauspalveluita. Soveltamisalan muutoksesta ei aiheudu virastolle vähäistä suurempia taloudellisia vaikutuksia.


Väestörekisterikeskus edistää toiminnallaan yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa ja tietoturvallisuutta sekä hyvän tietojenkäsittely- ja tiedonhallintatavan kehittämistä ja noudattamista. Lisäksi Väestörekisterikeskuksen yhtenä tehtävänä on edistää sähköistä asiointia julkisissa palveluissa. Väestörekisterikeskus esimerkiksi tuottaa ja kehittää Suomi.fi-palveluja kansalaisten, julkisen hallinnon ja yritysten käyttöön. Palvelujen muodostama kansallinen palveluarkkitehtuurikokonaisuus parantaa julkisten palvelujen saatavuutta, laatua, tietoturvallisuutta, yhteentoimivuutta sekä ohjausta. Suomi.fi-palveluiden lisäksi Väestörekisterikeskuksen vastuulle siirtyi 1.1.2018 uusia tehtäviä, jotka liittyvät yhteiskunnan digitalisaation tukemiseen ja edistämiseen. Siirtyviä toimintoja olivat esimerkiksi valtiovarainministeriöstä siirtynyt VAHTI-toiminta (julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmä ja siihen liittyvä toiminta) ja hallinnon tietoturvallisuuden kehittämisen tuki. Lisäksi Väestörekisterikeskuksen vastuulle siirtyi Kansalaisneuvonta.

Perunkirjoitus


Maistraattien eräistä henkilörekistereistä annetun lain mukaisia rekistereitä pitävät lain 2 §:n mukaan maistraatit yhdessä. Kukin maistraatti vastaa rekisteriin tallettamistaan tiedoista. Koska asiasta ei ole toisin säädetty, on myös Ahvenanmaan valtionvirasto katsottavissa rekisterihallintolain 3 §:n nojalla näiden rekisterien rekisterinpitäjäksi. Maistraateille ja Ahvenanmaan valtionvirastolle kuuluu rekisterinpitäjinä myös sellaisia tehtäviä, jotka käytännössä edellyttävät yhteistyötä, esimerkiksi rekisteriselosteen laatiminen (HE 123/2004 vp). Lisäksi rekisterien teknisestä toimivuudesta vastaa asetuksen nojalla Itä-Suomen aluehallintovirasto (valtioneuvoston asetus maistraattien eräistä henkilörekistereistä 225/2005). Vihkimisoikeudesta annetun lain mukaista vihkimisoikeusrekisteriä koskeva sääntely vastaa olennaisilta osin tässä kuvattua.

Perunkirjoitus Isännöitsijäntodistus



Esitykseen sisältyy ehdotus, jonka mukaan väestötietolain 77 §:n säännös vaitiolovelvollisuudesta ja hyväksikäyttökiellosta poistettaisiin. Kyse on viittauksesta julkisuuslakiin, joka ei ole tarpeellinen. Säännös on aiheuttanut tulkintaepäselvyyttä sen osalta, laajentaako säännös väestötietojärjestelmään sisältyvien tietojen salassapitoa siitä, mitä julkisuuslaissa on säädetty.

Perunkirjoitus Palkkio


Maistraattien tai Väestörekisterikeskuksen yleistä hallintoa, organisaatiota ja tehtäviä koskevaa laintasoista säädöstä ei ole. Vuonna 1996 voimaan tullut rekisterihallintolaki (166/1996) on rekisterihallinnon organisaatiota koskeva säädös. Tosiasiassa kyse on väestökirjanpidon järjestämistä sääntelevästä laista, sillä laissa ei säädetä rekisterihallinnon järjestämisestä yleisellä tasolla. Rekisterihallintolaki tuli voimaan 1 päivänä joulukuuta 1996. Rekisterihallintolain mukaan väestökirjanpidon keskusviranomainen on Väestörekisterikeskus. Väestökirjanpidon sekä muun rekisterihallinnon paikallisviranomaisina toimivat maistraatit. Ahvenanmaan maakunnassa maistraatille säädettyjä tehtäviä hoitaa Ahvenanmaan valtionvirasto, jollei erikseen toisin säädetä.

Testamentti Perunkirjoitus


Kuntien sopimusperusteisen rekisterinpitovastuun poistaminen väestötietolain 22 §:ssä ei aiheuta tosiaisallista muutosta kuntien asemaan väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistotietojen ylläpidossa. Muutos ei edellytä kunnilta järjestelmämuutoksia tai aiheuta niille muita kustannuksia. Muutoksella ei myöskään ole vaikutusta kunnan asemaan rakennusvalvontatoiminnan yhteydessä muodostuvan kunnan aluetta koskeva rakennus- ja huoneistorekisterin rekisterinpitäjänä.

Perunkirjoitus Ja Testamentti


Hallituksen esitys sisältää ehdotukset eräiksi sellaisiksi lainsäädännön muutoksiksi, jotka johtuvat Väestörekisterikeskuksen, maistraattien sekä Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön tehtävien yhdistämisestä uudeksi kokonaisuudeksi Digi- ja väestötietovirastoon.