B on kertonut, että ammattiliiton lakimies oli samana päivänä, jona A siirrettiin tuotantopuolelle työhön, puhelimitse vaatinut A:n palauttamista autonkuljettajan tehtäviin. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi sopinut työnantajan kanssa toimenkuvansa muuttamisesta.
Konkurssipesä oli vaatinut siinä oikeudenkäynnissä, jota laskut koskivat, korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta. Konkurssipesä oli vaatinut korvausta kaikista niistä toimenpiteistä, joita A:n lakimies oli tehnyt ennen konkurssia ja sen alkamisen jälkeen. Tuossa oikeudenkäynnissä oli vastapuoli, joka oli hävinnyt jutun, velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle asiasta johtuneet oikeudenkäyntikulut.
A:n lakimies oli toiminut B:n asiamiehenä sekä yhtiön mentyä konkurssiin konkurssipesän asiamiehenä oikeudenkäynnissä. Asiamies oli laskuttanut toimenpiteistään konkurssipesää. Osa laskuista oli koskenut toimenpiteitä, jotka oli suoritettu ennen konkurssia ja osa toimenpiteitä, jotka oli tehty konkurssin alkamisen jälkeen.
Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.
Kysymyksessä oleva asia, jonka käsittelyn yhteydessä käräjätuomari A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, oli pienehkö laskusaatavaa koskeva velkomusasia. Antaessaan asiassa yksipuolisen tuomion käräjätuomari A oli kertomansa mukaan ottanut huomioon oikeusturvanäkökohdat, koska B:llä ja C:llä oli ollut mahdollisuus hakea yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Käräjätuomari A oli myös postitiedoksiannon epäonnistuttua ja ennen kuulutushaasteiden antamista varmistautuakseen menettelynsä oikeellisuudesta tiedustellut E:n asiamieheltä Suomessa, joka on ollut asianajotoimintaa yleisesti harjoittava lakimies, B:n ja C:n voimassaolevaa osoitetta.
Alan kirjallisuudessa on esitetty (Leena Linna ja Esko Varilo, Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö perheissä, Lakimies 2/1991 sivut 137 - 147), että nykyisten tutkimusten mukaan alle kolme prosenttia seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovista lapsista valehtelee. Valehtelemista esiintyy ensinnäkin huoltajuusriitojen yhteydessä, kun psyykkisesti häiriintynyt vanhempi painostaa lapsen valehtelemaan. Toisena tilanteena ovat tapaukset, joissa lapsi on jo aikaisemmin insestin vuoksi joutunut tutkimuksiin, jotka ovat kuitenkin päättyneet hänen kannaltaan kesken. Mahdollista on myös, että lapsi on jo nuoruusiässä kehittynyt asosiaaliseen suuntaan ja haluaa tietoisesti vahingoittaa jotakin aikuista. Lapsen valehdellessa on tunnusomaista, että lapsi pyrkii tekemään tapauksesta julkisen ja puhuu siitä avoimesti.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmeni, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena oli, että muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla olisi oikeus saada palkkio matka-ajalta ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi oli ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.
Mielisairauden vuoksi holhottavaksi määrätyn miehen holhous oli jaettu siten, että hänen vaimonsa hoiti hänen henkilökohtaisia ja toiseksi holhoojaksi määrätty lakimies taloudellisia asioita.
K:lle on ennen oikeudenkäyntiä määrätty puolustajaksi asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, joka on avustanut häntä käräjäoikeudessa. Kysymystä vangitsemisen edellytyksistä ei voida tässä tapauksessa pitää oikeudellisesti vaikeana, eivätkä K tai hänen puolustajansa ole käräjäoikeudessa ilmoittaneet, että K olisi tarvinnut lisäaikaa vastatakseen vangitsemisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Näihin seikkoihin nähden ja kun K ei ole myöskään kantelussaan yksilöinyt, mistä vangitsemisen perusteettomuutta tai kohtuuttomuutta osoittavista seikoista lisäselvityksen esittäminen olisi ollut tarpeen, Korkein oikeus katsoo, että K:lla on käräjäoikeudessa ollut riittävä tilaisuus antaa lausuntonsa vangitsemisen edellytyksistä.
Avioero Juristi VantaaB oli perinnönjaon hetkellä ollut 61-vuotias. Hän oli koulutukseltaan lakimies ja hänellä oli hallitusneuvoksen virka kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hänen vakituinen asuinpaikkansa oli Helsinki. Pesänjakajan kannan mukaisen ratkaisun perusteella B olisi tullut perintökaaren 25 luvun 7 §:ssä säädetyn viljelyvelvoitteen vuoksi tilanpidonjatkajana viljelemään tilaa yli vanhuuseläkeiän, eikä hänellä ollut sanotussa lainkohdassa tarkoitettua perillistä tai muuta sellaista läheistä henkilöä, jolle hän olisi voinut luovuttaa viljelmän rikkomatta itselleen asetettua velvollisuutta.
Asiamiespakkoa koskevan säännöksen keskeisenä tarkoituksena on edellä esitetyin tavoin ollut vähentää ilmeisen perusteettomien hakemusten tekemistä Korkeimpaan oikeuteen sekä parantaa aiheellisten hakemusten laatua ja siten edesauttaa hakemusten perusteiden asianmukaista arviointia. Se, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen tarpeellisuuden arvioi objektiivisesti asian suhteen ulkopuolinen, oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies, toteuttaa tätä lain tarkoitusta. Korkein oikeus toteaa, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, onko hakijana itsekin oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuden omaava henkilö tai muu oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö.
Kommandiittiyhtiön puolesta toiminut A on toimeksiannon vastaanottaessaan tiennyt, että päävelallinen oli asetettu konkurssiin ja että konkurssioikeudenkäynti oli vireillä. Saatavan valvonta konkurssissa ja valvonnan riitauttamiseen liittyvän erillisen vahvistuskanteen loppuun ajaminen ovat olleet takaussaatavaa koskevan vaatimuksen menestymisen välttämättömiä edellytyksiä. Osakeyhtiön puolesta toiminut W ei ole lakimies. Hän on vuoden 1976 alusta tullut Osuuspankkien Keskusliiton palvelukseen ja siitä lähtien toiminut osuuspankin palveluksessa ollen vuodesta 1983 lähtien Kemiön aluekonttorin johtajana. Näin hänellä on ollut käytännön kokemusta myös lakiasioista. Toimeksiannon W on antanut osakeyhtiön edustajana. Kommandiittiyhtiöllä ei ole ollut perusteltua syytä olettaa, että osuuspankin lakimies valvoisi osakeyhtiön etua asiassa.
Joukkoon on kuulunut myös lakimies, jonka tehtävänä on ollut avustaa komentajaa kurin ja järjestyksen ylläpidossa ja muissa oikeudenhoitoon kuuluvissa asioissa, johtaa rikostutkintaa ja syytteeseenpanoa sekä valmistella ja esitellä komentajan ratkaisua vaativat kurinpitoasiat. Lakimiehen tehtävänä on ollut myös projektiesityksiä koskevien asiakirjojen laadinta ja esittely komentajalle tämän päätöksentekoa varten. Esitetyn selvityksen mukaan rauhanturvajoukon piirissä tapahtuneiden rikosten tutkinnasta ovat käytännössä huolehtineet joukossa palvelleet ja siviilissä poliisin ammatissa toimineet sotilaat.
Tässä asiassa kanne on perustettu olennaisesti siihen, että yhdistyksen nimi on sen jäsenistöön liittyvien seikkojen osalta harhaanjohtava, koska siinä on yhtäältä yhdistetty auktorisointia koskeva maininta lakimies-nimikkeeseen ja toisaalta käytetty englanninkielistä, väitetysti yksinomaan asianajajiin viittaavaa termiä "attorneys at law".
A:n mukaan säätiö ei ollut kannetta vastustaessaan vedonnut muun ohella siihen, että C:n testamentin toissijaismääräystä koskeva tulkintakysymys on voinut tulla ensimmäisen kerran esille vuonna 1981 perunkirjoituksessa tai ainakin perinnönjaossa, jossa kullekin perilliselle tulevat osakkeet oli luetteloitu ilman mainintaa niitä koskevasta luovutusrajoituksesta. Hovioikeus oli perustellut ratkaisuaan myös sillä, että yksi testamentin toimeenpanijoista on ollut testamentin laatinut lakimies, jonka olisi voinut olettaa ottavan asian esille.
Sopimus on tehty sosiaaliviranomaisten valvonnassa. Sopimuksesta neuvoteltaessa ja sitä laadittaessa on kummallakin asianosaisella ollut avustajanaan lakimies. A:ta ei ole näytetty pakotetun sopimuksen tekemiseen. Sitä, ettei hän ilmeisesti olisi mainitun Suomessa käyntinsä aikana saanut tavata lapsia, ellei olisi sopimusta allekirjoittanut, ei voida pitää sellaisena seikkana, jolla olisi vaikutusta sopimuksen sitovuutta arvioitaessa.
Lainoppineelta avustajalta voidaan edellyttää, että hän on tietoinen muutoksenhakua ja valituskirjelmän täydentämistä koskevista säännöksistä ja että hän myös toimii niiden mukaisesti. Tässä tapauksessa B ei ole ryhtynyt mainittuihin laissa säädettyihin ensisijaisiin toimenpiteisiin todetessaan, ettei jäljennöstä käräjäoikeuden tuomiosta ollut hänelle ennen valitusajan päättymistä toimitettu. Määräajan palauttamisen edellytyksiä tulee arvioida tästä näkökulmasta, eikä sillä seikalla, että voimassa olevan lain mukaan jäljennös käräjäoikeuden tuomiosta on toimitettava muutoksenhakijalle kahden viikon kuluessa tuomion julistamisesta tai antamisesta, ole tässä suhteessa merkitystä. Asiaan ei vaikuta myöskään se, että käräjäoikeudessa A:ta on B:n asemesta avustanut toinen lakimies.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmenee, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena siis on, että ainoastaan muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla on oikeus saada palkkio matka-ajalta ja ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi on ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.
Ostajien lakimies on tarkastanut välittäjän laatiman kauppakirjaluonnoksen ja tehnyt siihen muutoksia. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinko on aiheutunut siitä, ettei välittäjä valvonut kaupan loppuunsaattamista ja kauppaehtojen toteutumista.