Lakimiespalvelut

Lakiasiat Vantaa

Kuten enemmistö toteaa, oikeustieteellisessä keskustelussa olosuhdetahallisuuden sisällöstä ja tunnusmerkistöerehdyssäännöksen merkityksestä sen suhteen on esitetty erilaisia käsityksiä. Eräiden näkemysten mukaan rikoslain 4 luvun 1 § ei tehdyn rajauksen johdosta ole olosuhdetahallisuuden kannalta merkityksellinen (Pekka Koponen, Talousrikokset rikos- ja prosessioikeuden yhtymäkohdassa, 2004, s. 118 - 120, 250). Toisaalla on katsottu, ettei viimeksi mainittua säännöstä voida laillisesti sivuuttaa olosuhdetahallisuuden sisältöä määritettäessä, ja että termi ”olla selvillä” merkitsee samaa kuin todennäköisyystahallisuusmääritelmän ”varsin todennäköisenä pitäminen” (Jussi Matikkala, Lakimies 2007, s. 110 - 111). Todennäköisyyttä ainoana perusteltavissa olevana rajanvetomallina on viimeksi puollettu ratkaisua KKO 2012:66 kommentoivassa artikkelissa (Jussi Tapani, Defensor Legis 2012, s. 613 - 615). Vapaamielisemmin käsitteeseen ”olla selvillä” suhtautuen on katsottu, ettei käsitteitä tarvitse rinnastaa, koska ”varsin todennäköisen” sisällöstä ei ole selvyyttä. Olosuhdetahallisuus yhdistettynä tarpeeseen ratkaista tarkoituksellisen tietämättömyyden ongelma tulisikin tällöin määritellä niin sanottuna tasapainotahallisuutena (Dan Frände, Allmän straffrätt, 2004, s. 136 - 141, Yleinen rikosoikeus, 2005, s. 131 - 136, sama teos 2. painos 2012, s. 127 ja teoksessa Da mihi factum, dabo tibi ius, Korkein oikeus 1809 - 2009, 2009, s. 234).

Niin sanottua syyttäjälinjaa edustavissa tutkimuksissa on lakivaliokunnan lausumasta lähtien katsottu, että olosuhdetahallisuus talousrikoksissa edellyttää todennäköisyystahallisuutta vähäisempää mieltämistä, mutta samalla tekijän hyväksyvää tai välinpitämätöntä suhtautumista (Koponen emt. s. 113, 120, 259 - 262, Defensor Legis 2007 s. 45 - 46 ja 49; Ritva Sahavirta, Rahanpesu rangaistavana tekona, 2008, s. 173 - 174). Eräänlaista yksinkertaista mahdollisuustahallisuutta edustavat tutkijat ovat puolestaan katsoneet, etteivät lisäedellytykset ole tarpeen, vaan välinpitämätön suhtautuminen ilmenee jo menettelystä (Jussi Tapani - Matti Tolvanen, Rikosoikeuden yleinen osa - Vastuuoppi, 2008, s. 234; Tapani, Lakimies 2009, s. 179. Ks. toisin Tapani 2012 edellä). On pidetty myös mahdollisena, että lakivaliokunnan mietinnössä ilmaistun olosuhdetahallisuutta koskevan tavoitteen ja tunnusmerkistöerehdystä koskevan säännöksen välillä on ristiriita, johon mietinnössä ei osattu kiinnittää huomiota (Matikkala, Lakimies 2007, s. 111. Samansuuntaisesti Helena Vihriälä, Tahallisuuden näyttäminen, 2012, s. 153).

Näyttämättä oli jäänyt, että pankin ryhtyessä perimään lainoja HIFK olisi sitoutunut tai edes luvannut A:lle hoitaa lainat. Tällaista oli luvannut lähinnä C ja osittain myös pankin lakimies, mutta ei kukaan sellainen henkilö, joka voisi HIFK:ta sitovasti näin luvata. HIFK:n hallitus ei ollut tällaista lupausta antanut. A:n oli pitänyt ymmärtää, että C ei ollut voinut tällaista seikkaa pääseuran puolesta luvata. Niinikään hänen oli pitänyt ymmärtää, ettei pankin lakimies voinut luvata HIFK:n puolesta mitään. Asiassa oli käynyt ilmi, että pankki ei ollut kohdistanut painostusta HIFK:iin vaan A:han.

B oli perinnönjaon hetkellä ollut 61-vuotias. Hän oli koulutukseltaan lakimies ja hänellä oli hallitusneuvoksen virka kauppa- ja teollisuusministeriössä. Hänen vakituinen asuinpaikkansa oli Helsinki. Pesänjakajan kannan mukaisen ratkaisun perusteella B olisi tullut perintökaaren 25 luvun 7 §:ssä säädetyn viljelyvelvoitteen vuoksi tilanpidonjatkajana viljelemään tilaa yli vanhuuseläkeiän, eikä hänellä ollut sanotussa lainkohdassa tarkoitettua perillistä tai muuta sellaista läheistä henkilöä, jolle hän olisi voinut luovuttaa viljelmän rikkomatta itselleen asetettua velvollisuutta.

Asiamiespakkoa koskevan säännöksen keskeisenä tarkoituksena on edellä esitetyin tavoin ollut vähentää ilmeisen perusteettomien hakemusten tekemistä Korkeimpaan oikeuteen sekä parantaa aiheellisten hakemusten laatua ja siten edesauttaa hakemusten perusteiden asianmukaista arviointia. Se, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen tarpeellisuuden arvioi objektiivisesti asian suhteen ulkopuolinen, oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies, toteuttaa tätä lain tarkoitusta. Korkein oikeus toteaa, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, onko hakijana itsekin oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuden omaava henkilö tai muu oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö.

Kommandiittiyhtiön puolesta toiminut A on toimeksiannon vastaanottaessaan tiennyt, että päävelallinen oli asetettu konkurssiin ja että konkurssioikeudenkäynti oli vireillä. Saatavan valvonta konkurssissa ja valvonnan riitauttamiseen liittyvän erillisen vahvistuskanteen loppuun ajaminen ovat olleet takaussaatavaa koskevan vaatimuksen menestymisen välttämättömiä edellytyksiä. Osakeyhtiön puolesta toiminut W ei ole lakimies. Hän on vuoden 1976 alusta tullut Osuuspankkien Keskusliiton palvelukseen ja siitä lähtien toiminut osuuspankin palveluksessa ollen vuodesta 1983 lähtien Kemiön aluekonttorin johtajana. Näin hänellä on ollut käytännön kokemusta myös lakiasioista. Toimeksiannon W on antanut osakeyhtiön edustajana. Kommandiittiyhtiöllä ei ole ollut perusteltua syytä olettaa, että osuuspankin lakimies valvoisi osakeyhtiön etua asiassa.

Lakimiespalvelut

Avustaja Oikeudenkäynnissä

B on kertonut, että ammattiliiton lakimies oli samana päivänä, jona A siirrettiin tuotantopuolelle työhön, puhelimitse vaatinut A:n palauttamista autonkuljettajan tehtäviin. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi sopinut työnantajan kanssa toimenkuvansa muuttamisesta.

Konkurssipesä oli vaatinut siinä oikeudenkäynnissä, jota laskut koskivat, korvausta oikeudenkäyntikuluistaan vastapuolelta. Konkurssipesä oli vaatinut korvausta kaikista niistä toimenpiteistä, joita A:n lakimies oli tehnyt ennen konkurssia ja sen alkamisen jälkeen. Tuossa oikeudenkäynnissä oli vastapuoli, joka oli hävinnyt jutun, velvoitettu korvaamaan konkurssipesälle asiasta johtuneet oikeudenkäyntikulut.

A:n lakimies oli toiminut B:n asiamiehenä sekä yhtiön mentyä konkurssiin konkurssipesän asiamiehenä oikeudenkäynnissä. Asiamies oli laskuttanut toimenpiteistään konkurssipesää. Osa laskuista oli koskenut toimenpiteitä, jotka oli suoritettu ennen konkurssia ja osa toimenpiteitä, jotka oli tehty konkurssin alkamisen jälkeen.

Oikeudenkäyntiasiamies

Ostajien lakimies on tarkastanut välittäjän laatiman kauppakirjaluonnoksen ja tehnyt siihen muutoksia. Tämä ei vähennä ostajien oikeutta korvaukseen välittäjältä, koska vahinko on aiheutunut siitä, ettei välittäjä valvonut kaupan loppuunsaattamista ja kauppaehtojen toteutumista.

Lakimies

Pesänjakajaksi esitetty asianajaja oli esteellinen tehtävään, koska hakemuksen pesänjakajan määräämiseksi oli tehnyt lakimies, joka työskenteli ehdotetun henkilön kanssa samassa asianajotoimistossa.

Hovioikeus toimitti pääkäsittelyn B:n valituksen johdosta. Pääkäsittelyssä B:tä avusti A:n sijaan toinen saman tamperelaisen asianajotoimiston palveluksessa oleva lakimies. Tämä pyysi, että A:lle maksetaan palkkioksi avustajantehtävästä hovioikeudessa 900 euroa, joka sisälsi palkkion myös neljän tunnin matka-ajalta, ja korvaukseksi asian käsittelyn vaatimasta edestakaisesta matkasta Tampereelta Helsinkiin arvonlisäveroineen 69,46 euroa. Matkustamisesta aiheutuneiden kustannusten osalta pyynnön perusteena esitettiin A:n ja B:n aikaisempi asiakassuhde.

Tässä tapauksessa menettämisvaatimuksen peruste ja määrä ovat ilmenneet jo käräjäoikeudessa esitetyn syytteen teonkuvauksista. A on siten asiallisesti ottanut kantaa menettämisvaatimuksen perusteisiin jo vastatessaan syytteeseen ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimuksiin käräjäoikeudessa. Menettämisvaatimukseen ei ole liittynyt uusia tosiseikkoja tai todistusaineistoa. Hovioikeuden pääkäsittelyssä A:ta on avustanut lakimies. Näissä olosuhteissa hovioikeus olisi voinut A:n oikeusturvaa vaarantamatta tutkia myös hovioikeuden pääkäsittelyssä esitetyn menettämisvaatimuksen.

Lakimiespalvelu Vantaa

Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin esitöistä ilmeni, että avustajaksi olisi pääsääntöisesti määrättävä tuomioistuinpaikkakunnalla vakinaisesti asianajoa harjoittava lakimies. Jos avustajaksi määrätään muualta kuin tuomioistuinpaikkakunnalta oleva lakimies, palkkio maksettaisiin ottamatta huomioon tämän matkaan kulunutta aikaa, paitsi jos olisi erityisiä syitä korvata myös matkaan kulunut ajanhukka (HE 185/1992 vp s. 2 - 3). Sääntelyn tarkoituksena oli, että muualla kuin tuomioistuinpaikkakunnalla toimivalla avustajalla olisi oikeus saada palkkio matka-ajalta ainoastaan silloin, kun hänen määräämiselleen avustajaksi oli ollut esimerkiksi asian laadun vuoksi erityisiä syitä.

Mielisairauden vuoksi holhottavaksi määrätyn miehen holhous oli jaettu siten, että hänen vaimonsa hoiti hänen henkilökohtaisia ja toiseksi holhoojaksi määrätty lakimies taloudellisia asioita.

K:lle on ennen oikeudenkäyntiä määrätty puolustajaksi asianajajatutkinnon suorittanut lakimies, joka on avustanut häntä käräjäoikeudessa. Kysymystä vangitsemisen edellytyksistä ei voida tässä tapauksessa pitää oikeudellisesti vaikeana, eivätkä K tai hänen puolustajansa ole käräjäoikeudessa ilmoittaneet, että K olisi tarvinnut lisäaikaa vastatakseen vangitsemisen edellytyksiä koskevaan kysymykseen. Näihin seikkoihin nähden ja kun K ei ole myöskään kantelussaan yksilöinyt, mistä vangitsemisen perusteettomuutta tai kohtuuttomuutta osoittavista seikoista lisäselvityksen esittäminen olisi ollut tarpeen, Korkein oikeus katsoo, että K:lla on käräjäoikeudessa ollut riittävä tilaisuus antaa lausuntonsa vangitsemisen edellytyksistä.

Oikeustieteen Maisteri Vantaa

Korkeimmalle oikeudelle esittämässään ratkaisupyynnössä A on perustellut oikeusapuhakemustaan ja hovioikeuden tuomion purkamisen aiheellisuutta sillä, että autojen maahantuontiin ja maastavientiin sekä niihin liittyvään verotukseen hyvin perehtyneen lakimiehen mukaan asiassa oli tapahtunut oikeudenkäyntivirheitä, muun muassa runsaan asiakirja-aineiston auktorisoimaton ja virheellinen kääntäminen venäjästä suomeksi. Kyseinen lakimies toimisi hakemuksen mukaan A:n avustajana.

Kysymyksessä oleva asia, jonka käsittelyn yhteydessä käräjätuomari A oli syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, oli pienehkö laskusaatavaa koskeva velkomusasia. Antaessaan asiassa yksipuolisen tuomion käräjätuomari A oli kertomansa mukaan ottanut huomioon oikeusturvanäkökohdat, koska B:llä ja C:llä oli ollut mahdollisuus hakea yksipuoliseen tuomioon takaisinsaantia. Käräjätuomari A oli myös postitiedoksiannon epäonnistuttua ja ennen kuulutushaasteiden antamista varmistautuakseen menettelynsä oikeellisuudesta tiedustellut E:n asiamieheltä Suomessa, joka on ollut asianajotoimintaa yleisesti harjoittava lakimies, B:n ja C:n voimassaolevaa osoitetta.

Alan kirjallisuudessa on esitetty (Leena Linna ja Esko Varilo, Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö perheissä, Lakimies 2/1991 sivut 137 - 147), että nykyisten tutkimusten mukaan alle kolme prosenttia seksuaalisesta hyväksikäytöstä kertovista lapsista valehtelee. Valehtelemista esiintyy ensinnäkin huoltajuusriitojen yhteydessä, kun psyykkisesti häiriintynyt vanhempi painostaa lapsen valehtelemaan. Toisena tilanteena ovat tapaukset, joissa lapsi on jo aikaisemmin insestin vuoksi joutunut tutkimuksiin, jotka ovat kuitenkin päättyneet hänen kannaltaan kesken. Mahdollista on myös, että lapsi on jo nuoruusiässä kehittynyt asosiaaliseen suuntaan ja haluaa tietoisesti vahingoittaa jotakin aikuista. Lapsen valehdellessa on tunnusomaista, että lapsi pyrkii tekemään tapauksesta julkisen ja puhuu siitä avoimesti.

Check our other pages :