tarvittaessa osapuolet, joihin uudelleenjärjestelyohjelma ei vaikuta, joko mainittuina nimeltä tai kuvattuina velkatyypeittäin kansallisen lainsäädännön mukaisesti, sekä kuvaus syistä, joiden vuoksi ehdotetaan, että ohjelma ei vaikuta niiden saataviin tai etuihin; (yrityssaneerauslain 39 § ja 52 §)
Johdanto-osan kappaleen 88 mukaan selvittäjää valitessaan velallisella, velkojilla tai velkojatoimikunnalla voisi olla harkintavaltaa päättää, minkälaista asiantuntemusta ja kokemusta selvittäjillä on oltava yleisesti ja mitä tietyssä yksittäistapauksessa vaaditaan. Velalliset, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, voitaisiin vapauttaa tästä tehtävästä kokonaan. Kun kyse on rajat ylittävistä tilanteista, selvittäjän määräämisessä olisi otettava huomioon muun muassa, pystyykö selvittäjä noudattamaan asetuksen (EU) 2015/848 mukaisia velvoitteita kommunikoida ja tehdä yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden selvittäjien ja lainkäyttö- tai hallintoviranomaisten kanssa ja riittävätkö selvittäjän henkilöstö- ja hallintoresurssit mahdollisesti monimutkaisten tapausten käsittelyyn.
Yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla menettelyä ei voida myöskään aloittaa, jos on todennäköistä, että velallinen ei kykene maksamaan menettelyn alkamisen jälkeen syntyviä velkoja.
Velkajärjestely HelsinkiYrityssaneerauslain 83 §:n 1 momentin mukaan selvittäjä määrätään saneerausmenettelyn aloittamisesta päätettäessä velkojan tai velallisen esityksestä. Jollei hyväksymiskelpoista esitystä ole, tuomioistuimen on määrättävä selvittäjäksi tehtävään soveltuva ja halukas henkilö.
Artiklan 9 kohdanensimmäisen alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaiset voivat lopettaa yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen seuraavissa tapauksissa:
Velkajärjestelyn aloittamisen jälkeen syntynyt velka ei kuulu velkajärjestelyn piiriin eikä siitä määrätä maksuohjelmassa. Velallisella ei ole lähtökohtaisesti oikeutta tehdä uutta velkaa velkajärjestelyn aikana. Lisävelkaantuminen voi olla hyväksyttävää lähinnä silloin kun velka on otettu velallisen välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi. Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan a alakohta (maksukyvytön yrittäjä on merkittävällä tavalla rikkonut takaisinmaksuohjelman mukaisia velvoitteitaan tai muuta velkojien etujen turvaamiseen tarkoitettua oikeudellista velvoitetta, kuten velvoitetta maksimoida velkojien saama tuotto) ja b alakohta (maksukyvytön yrittäjä ei ole noudattanut kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteitaan) mahdollistavat velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 3 kohdan mukaisen säännöksen.
Yrityssaneerauslain 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan saneerausmenettelyn kohteena ei voi olla selvitystilassa oleva yhtiö, osuuskunta tai säätiö.
Johdanto-osan kappaleen 37 mukaan keskeyttämisen katsottaisiin aiheuttavan yksittäiselle velkojalle tai velkojaryhmälle kohtuutonta haittaa esimerkiksi, jos niiden saatavat joutuisivat keskeyttämisen seurauksena selvästi huonompaan asemaan kuin siinä tapauksessa, että sitä ei sovellettaisi, tai jos tietty velkoja joutuisi epäedullisempaan asemaan kuin muut vastaavassa tilanteessa olevat velkojat. Jäsenvaltiot voisivat säätää, että aina kun keskeyttämisen todetaan aiheuttavan yhdelle tai useammalle velkojalle tai yhdelle tai useammalle velkojaryhmälle kohtuutonta haittaa, se voidaan lopettaa näiden velkojien tai velkojaryhmien taikka kaikkien velkojien osalta. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää, kuka voi pyytää keskeyttämisen lopettamista.
Säännökset pesänhoitajan ja selvittäjän kelpoisuusedellytyksistä sisältyvät konkurssilain 8 luvun 1 §:n 1 momenttiin, yrityssaneerauslain 8 §:n 4 momenttiin ja velkajärjestelylain 65 §:n 1 momenttiin. Säännöksiä on tarkemmin tarkasteltu mietinnössä (s. 116−117). Niitä voidaan pitää selkeinä, läpinäkyvinä ja oikeudenmukaisina.
Yrityssaneerauksen osalta esityksessä ehdotetaan muita kuin direktiivistä johtuvia muutoksia kuitenkin vain rajoitetusti. Esityksessä ehdotettavien muutosten tavoitteena on nopeuttaa ja sujuvoittaa yrityssaneeraukseen hakeutumista sekä vähentää siitä velalliselle aiheutuvia kustannuksia. Samoin tavoitteena on korjata eräitä käytännössä esiin tulleita epäkohtia. Yrityssaneerausmenettelyn kansallisten muutostarpeiden selvittäminen on edelleen käynnissä ja tältä osin erillinen hallituksen esitys on tarkoitus antaa vuoden 2022 aikana.
Direktiivin 20 artiklan 2 kohdan mukaisista edellytyksistä säädetään pääosin velkajärjestelylain 4 §:ssä. Lain 34 §:n 1 momentin mukaan velallisen varallisuuden rahaksimuutosta saatavat varat on käytettävä tavallisten velkojen maksamiseen siinä mainituin edellytyksin. Lisäksi velkojien kohtuudenmukaiset intressit otetaan huomioon velkajärjestelylain 5 §:ssä, jonka mukaan velallisen on käytettävä velkojensa suoritukseksi kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihin. Velkojien intressit on otettu huomioon myös lain 25 §:n 3 momentissa, jonka mukaan velallisen velkaan on sovellettava velkojan kannalta lievintä järjestelykeinoa. Voimassa oleva lainsäädäntö vastaa artiklan 2 kohtaa.
Artiklan b alakohdan mukaan, jollei oikeuslaitoksen riippumattomuudesta ja sen organisaation mahdollisista eroavuuksista eri puolilla unionia muuta johdu, jäsenvaltioiden on varmistettava, että uudelleenjärjestelyä, maksukyvyttömyyttä ja veloista vapauttamista koskevat menettelyt hoidetaan tehokkaasti asian käsittelyn jouduttamiseksi.
F) Yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan maksukiellon estämättä voidaan selvittäjän päätöksellä suorittaa maksu velkojille, joiden saatavat ovat määrältään vähäisiä, jos se menettelyn kannalta on tarkoituksenmukaista, sekä käyttää velallisen saatava saneerausvelan kuittaukseen, jos velkojalla olisi kuittaukseen vastaava oikeus.
Esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://oikeusministerio.fi/hankkeet-ja-saadosvalmistelu tunnuksella OM018:00/2020.
Velkaantumisen piittaamattomuuden ja vastuuttomuuden kokonaisarviointiin perustuva esteperuste ei suoraan vastaa mitään 23 artiklan 2 kohdassa esimerkkinä mainittua poikkeusperustetta. Vakavampi piittaamattomuus ja vastuuttomuus voi kuitenkin olla 23 artiklan 1 kohdan sallima peruste, jos toimintaa voidaan pitää suorastaan epärehellisenä tai vilpillisenä. Piittaamatonta ja vastuutonta velkaantumista koskevan esteperusteen voidaan myös katsoa turvaavan velkojien etuja direktiivin tavoitteiden kannalta hyväksyttävällä ja 23 artiklan 2 kohdan sallimalla tavalla. Nimenomainen maininta luotonantajien vastuullisesta toiminnasta korostaa velallisen ja velkojien toimien tasapuolista huomioimista.
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan a alakohta mahdollistaa velkajärjestelylain 29 §:n 1 momentin mukaisen säännöksen.
Johdanto-osan kappaleen 32 mukaan velallisen olisi voitava hyötyä joko lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen myöntämästä tai lain nojalla myönnetystä yksittäisten täytäntöönpanotoimien määräaikaisesta keskeyttämisestä, jonka tarkoituksena on tukea uudelleenjärjestelyohjelmasta käytäviä neuvotteluja, jotta velallinen voi jatkaa toimintaansa tai ainakin säilyttää omaisuutensa arvon neuvottelujen ajan. Jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaiset voivat kieltäytyä myöntämästä yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä, jos keskeyttäminen ei ole välttämätöntä tai jos sillä ei saavutettaisi neuvottelujen tukemisen tavoitetta. Kieltäytymisperusteisiin saattaisi kuulua se, että vaadittujen velkojien enemmistöjen kannatus puuttuu tai, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, ettei velallinen tosiasiassa pysty maksamaan velkojaan niiden erääntyessä.
Velkajärjestelylain 31 a §:n 1 momentissa todetaan, että jos velkojana on yksityishenkilö, maksuohjelman kesto voidaan hänen vaatimuksestaan määrätä jatkumaan enintään kaksi vuotta sen jälkeen, kun maksuohjelma on muiden tavallisten velkojen osalta päättynyt. Jos velallinen säilyttää omistusasuntonsa, tämä kahden vuoden aika voidaan määrätä alkamaan myöhemmästäkin ajankohdasta kuin siitä, kun maksuohjelma on tavallisten velkojen osalta päättynyt. Edellytyksenä ohjelman jatkamiselle on, että sitä voidaan pitää kohtuullisena ottaen huomioon yksityisvelkojan saatavan peruste ja määrä, hänen taloudellinen asemansa sekä velallisen olosuhteet.
73–74 artikla, 79 artiklan 1 kohdan b alakohta, 80 artiklan 1 kohta ja 81 artikla – yhtiökokouksen päätös osakepääoman alentamisesta: Artikloissa säädetään yhtiökokouksen päätöksen tekemisestä ja päätösvaatimuksista osakepääomaa eri keinoin alennettaessa. Direktiivin vaatimukset on pantu täytäntöön OYL 14 (osakepääoman alentaminen) ja 15 (yhtiön omat osakkeet) luvuissa. Näistä vaatimuksista poikkeamisen tarve direktiivin täytäntöön panemiseksi tullee kyseeseen lähinnä tilanteissa, joissa osakkeenomistajat osallistuvat saneerausohjelman hyväksymistä koskevaan päätöksentekoon erillisenä ryhmänä direktiivin 9–11 artiklojen mukaisessa menettelyssä.
Velkajärjestelylain 7 luvun säännökset koskevat velallisia, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa velkajärjestelyyn hakeutumisen hetkellä. Tällaisten velallisten osalta lain 45 §:ssä säädetyt lisäedellytykset tulevat sovellettaviksi myös silloin, kun järjestellään ainoastaan päättyneen elinkeinotoiminnan velkaa. Direktiivin veloista vapautumissäännöksissä ei nimenomaisesti käsitellä tilannetta, jossa velallinen on käynnistänyt uuden elinkeinotoiminnan ennen hakeutumista veloistavapauttamismenettelyyn aikaisemman elinkeinotoiminnan aiheuttaman velkavastuun vuoksi. Johdanto-osan 74 kappaleen mukaan jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että yrittäjiä ei estetä aloittamasta uutta toimintaa samalla tai eri alalla takaisinmaksuohjelman täytäntöönpanon aikana. Toisaalta 22 artiklan perusteella maksukyvyttömyys ei saa asettaa estettä uuden elinkeinotoiminnan aloittamiselle tai jatkamiselle veloistavapautumisajan päättymisen jälkeen. Edellä esitetyn perusteella voidaan katsoa, että jäsenvaltio voi edellyttää, ettei elinkeinotoimintaa käynnistetä uudelleen ainakaan ennen maksuohjelman vahvistamista. Siten direktiivin on katsottava jättävän liikkumavaraa myös sellaisten lisäedellytysten asettamiselle, jotka koskevat kaikkia velkajärjestelyyn hakeutumisen hetkellä elinkeinotoimintaa harjoittavia velallisia. Direktiivin ei siten voida katsoa edellyttävän muutoksia velkajärjestelylain 7 luvun säännöksiin tältäkään osin.
4 artiklan 3 kohdan jäsenvaltio-optio säätää elinkelpoisuustestistä