Saneerauspuitteistoonpääsyn edellytykset ja esteet
Direktiivin 1 artiklan 5 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että elatusapusaatavat jätetään ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteiden soveltamisalan tai vaikutuksen ulkopuolelle.
Direktiivistä ei ole löydettävissä perustetta, jonka nojalla yrityssaneerauslain 7 §:n 2 momentin mukaiset esteperusteet voitaisiin pitää voimassa uhkaavan maksukyvyttömyyden tilanteessa.
Edellä mainitut säännökset täyttävät direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaiset vaatimukset siitä, että velallisella on oltava pääsy saneeraukseen, kun maksukyvyttömyys näyttää todennäköiseltä. Velallisen hakiessa saneerauksen aloittamista uhkaavan maksukyvyttömyyden perusteella ei 6 §:stä johdu menettelyn aloittamiselle lisäedellytyksiä. Yrityssaneerauslain 7 §:n mukaisia esteperusteita käsitellään seuraavassa erikseen.
Artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että uutta rahoitusta ja väliaikaista rahoitusta suojataan asianmukaisella tavalla. Artiklassa säädetään väliaikaisen rahoituksen ja uuden rahoituksen suojan vähimmäisvaatimuksista tilanteessa, jossa velallisesta tulee myöhemmin maksukyvytön. Uutta rahoitusta ja väliaikaista rahoitusta ei saa julistaa pätemättömäksi, mitätöitävissä olevaksi tai täytäntöönpanokelvottomaksi eikä rahoituksen myöntäjille tule pääsäännön mukaan aiheutua siviili-, hallinto- tai rikosoikeudellista vastuuta sillä perusteella, että rahoitus on velkojille vahingollinen.
Edellä esitetyistä syistä velkajärjestelylain 9 §:ään on perusteltua lisätä säännös maksukyvyttömien yrittäjien pääsystä menettelyyn ilman, että 9 §:ssä säädettyjä muita edellytyksiä tutkitaan. Direktiivi ei kuitenkaan edellytä, että entinen yrittäjä pääsee velkajärjestelyyn, jos hänen velkansa kokonaisuudessaan johtuvat muista syistä kuin harjoitetusta elinkeinotoiminnasta. Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan perusteella voidaan edellyttää, että yrittäjällä on hänen aiemmin harjoittamaansa elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja. Direktiivin mukaista ei sen sijaa olisi säätää lisäedellytykseksi esimerkiksi sitä, että elinkeinotoiminnan harjoittaminen olisi ennen toiminnan päättymistä jatkunut jonkin vähimmäisajan tai että yrittäjän velat liittyisivät pääosin harjoitettuun elinkeinotoimintaan. Mahdollisiin väärinkäytöksiin ja muihin estetilanteisiin on pyrittävä puuttumaan direktiivin 23 artiklan mukaisten poikkeusperusteiden puitteissa.
Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan toinen alakohta antaa jonkin verran liikkumavaraa jäsenvaltioille sen suhteen, milloin täytäntöönpanotoimien keskeytys voidaan olla myöntämättä. Edellä 4 artiklan yhteydessä on käynyt ilmi, ettei direktiivistä löydy perustetta 7 §:n 1 momentin 4 ja 5 kohdassa sekä saman pykälän 2 momentissa tarkoitettujen esteperusteiden säilyttämiselle koko menettelyyn pääsyä koskevina. Niiden soveltamisalaan kuuluvia tapauksia olisi kuitenkin ainakin osittain mahdollista säilyttää 6 artiklassa tarkoitetun yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen epäämisperusteina (ks. edellä mainitut 6 artiklan 1 kohdan toinen alakohta ja siihen liittyvät johdanto-osan kappaleet 32 ja 33). Erityisesti 7 §:n 1 momentin 5 kohta vastaa läheisesti niitä tavoitteita, joita direktiivin 6 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan säännöksellä on, kun taas 7 §:n 1 momentin 4 kohdan ja 2 momentin osalta kyse on ennemminkin siitä, että eräät niiden soveltamisalaan kuuluvista tapauksista mahtuisivat direktiivin säännöksen piiriin.
Direktiivi ei siis ainoastaan salli, vaan suorastaan velvoittaa sulkemaan työntekijöiden saatavat pois keskeyttämisen piiristä. Poissulku on laajempi kuin yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 1 kohdan mukainen rajoitus, jonka mukaan yhtiön on maksettava työntekijöiden palkat ja työstä aiheutuneiden kustannusten korvaukset vain hakemuksen vireilletuloa edeltäneiltä kolmelta kuukaudelta. Muilta osin palkkavelat ovat yrityssaneerauslain mukaisten kieltojen piirissä. Direktiivi edellyttää tältä osin lainsäädännön muuttamista, sillä 6 artiklan 5 kohdan toisen alakohdan mukaista ”samantasoista suojaa” ei voida katsoa olevan olemassa saneerausvelan asemaan jääville, aiemmin kuin kolme kuukautta ennen vireilletuloa syntyneille työntekijöiden saataville. Sama muutostarve koskee 18 §:n 2 momentin 2 a kohtaa. Sen sijaan 18 §:n 2 momentin 2 kohta ei ole direktiivin kanssa ristiriidassa, sillä kansallisessa laissa ei ole tältä osin ajallisia tai muita rajoituksia.
Erityisesti 19 §:ssä tarkoitettu perintäkielto ja 21 §:ssä tarkoitettu ulosmittauksen sekä muiden täytäntöönpanotoimenpiteiden kielto täyttävät 2 artiklan 1 kohdan 4 artiklan määritelmän (pidättää väliaikaisesti velkojan oikeus vaatia saatavaa velalliselta tai oikeus ulosmitata velallisen omaisuus tai liiketoiminta tai muuttaa se rahaksi tuomioistuinten ulkopuolella).
Velkajärjestely Ja Ulosotto32 artikla. Direktiivin (EU) 2017/1132 muuttaminen.
Direktiivi ei ole esteenä sen enempää sille, että osakkaiden oikeuksiin ei voida lähtökohtaisesti vaikuttaa saneerauksessa (2 artiklan 1 kohdan 2 alakohta), kuin sillekään, että osakkaiden oikeuksiin kuitenkin vaikuttavat yksittäiset toimenpiteet säilytetään yhtiökokouksen toimivallassa (johdanto-osan kappale 57), kunhan enemmistövaatimukset eivät ole kohtuuttoman korkeita.
Edellä kuvattu pesänhoitajan tai selvittäjän kelpoisuusedellytyksiä sekä määräämismenettelyjä koskeva lainsäädäntö mahdollistaa direktiivin edellyttämän tapauskohtaisen harkinnan. Käytännössä valinnat perustuvat usein suurimpien velkojien esitykseen tai myötävaikutukseen. Erityisesti institutionaalisilla velkojilla on luotettava tieto tietyllä alueella toimivien pesänhoitajien ja selvittäjien ammattitaidosta ja kokemuksesta hoitaa esimerkiksi rajat ylittäviä toimeksiantoja. Lisäksi ehdotus siitä, että pesänhoitajan ja selvittäjän on liitettävä suostumukseensa selvitys hänellä olevasta tehtävän edellyttämästä kyvystä, taidosta ja kokemuksesta sekä sopivuudesta juuri kyseiseen tehtävään edesauttaa direktiivin tavoitteiden toteutumista. Voimassa oleva lainsäädäntö vastaa direktiivin 26 artiklan 1 kohdan c alakohdan vaatimuksia.
Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan täytäntöönpanon keskeytys ei ole automaatio, vaan velallisen käytettävissä oleva vapaaehtoinen elementti (”can benefit”) saneerausneuvottelujen tukemiseksi. Tuomioistuin voi kieltäytyä myöntämästä yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä 6 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa mainituilla perusteilla. Keskeyttämisen epääminen ei kuitenkaan oikeuta epäämään pääsyä koko saneerauspuitteistoon, vaan puitteistoon pääsyä koskevat esteet määräytyvät 4 artiklan mukaan. Siten direktiivin tarkoittaman uudelleenjärjestelymenettelyn on oltava aloitettavissa ja loppuunsaatettavissa ilman yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistäkin, ja keskeyttämisen myöntämisen edellytyksistä ja esteistä on jatkossa säädettävä erikseen.
Artiklan 1 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että selvittäjien kelpoisuusedellytykset sekä määräämis-, erottamis- ja eroamismenettely ovat selkeät, läpinäkyvät ja oikeudenmukaiset.
Yrityssaneerauslain 17, 19, 21 ja 23 §:n mukaiset kiellot tulevat voimaan automaattisesti tuomioistuimen saneerausmenettelyn aloittamista koskevalla päätöksellä. Tuomioistuimella ei ole asiassa harkintavaltaa eli se ei voi määrätä menettelyä aloitettavaksi ilman yksittäisen tai kaikkien kieltojen voimaantuloa.
Yritystoiminnan epäonnistuminen ja toiminnasta yrittäjän vastattavaksi jääneet huomattavat velat eivät sinänsä ilmennä yrittäjän velkaantumisen moitittavuutta. Elinkeinotoiminnassa tapahtuneen velkaantumisen moitittavuuden arvioinnissa on oikeuskäytännössä kiinnitetty huomiota muun muassa siihen, onko velkarahoitus ollut liiketoiminnan luonteeseen tai alalle sopivaa, onko velkaantuminen ollut liiallista toiminnan laajuuteen tai sille perustellusti asetettuihin odotuksiin nähden ja onko huomattavaa uutta velkaa otettu toiminnan tultua kannattamattomaksi tai toiminnan päättymisen jälkeen (KKO 1998:71 ja KKO 2001:99).
Artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan direktiivissä vahvistetaan säännöt ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteista, joita voidaan soveltaa taloudellisissa vaikeuksissa oleviin velallisiin, joita koskee todennäköinen maksukyvyttömyys, maksukyvyttömyyden estämiseksi ja velallisen elinkelpoisuuden varmistamiseksi.
Yrityssaneerauslain 1 §:n 1 momentin mukaan taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisen jatkamiskelpoisen yritystoiminnan tervehdyttämiseksi taikka sen edellytysten turvaamiseksi ja velkajärjestelyjen aikaansaamiseksi voidaan ryhtyä yrityssaneerauslain mukaiseen saneerausmenettelyyn. Menettelyssä voidaan tuomioistuimen vahvistamalla saneerausohjelmalla määrätä velallisen toimintaa, varallisuutta ja velkoja koskevista toimenpiteistä. Yrityssaneerauslain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos velallista uhkaa maksukyvyttömyys. Uhkaavalla maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sitä, että velallinen on vaarassa tulla maksukyvyttömäksi. Lain esitöissä uhkaavaa maksukyvyttömyyttä on kuvattu muun muassa siten, että velallisen taloudellisen tilanteen ja siihen vaikuttavien seikkojen perusteella voidaan ennakoida, että velalliseen kohdistuu konkreettinen maksukyvyttömyyden riski jollakin näköpiirissä olevalla aikavälillä, jollei saneeraustoimenpiteisiin ryhdytä. (HE 182/1992 vp s. 21 ja 62)
velallisen omaisuuserien tai liiketoiminnan ottaminen osittaiseen määräysvaltaan neuvottelujen ajaksi.
Esitys on ollut myös lainsäädännön arviointineuvoston arvioitavana.
Mainittu poikkeussäännös voidaan säilyttää, koska se on direktiivin 6 artiklan 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla asianmukaisesti perusteltu ja siihen voidaan soveltaa mainitun kohdan b alakohdan säännöstä, jonka mukaan täytäntöönpanon keskeyttäminen aiheuttaisi kohtuutonta haittaa velkojalle.