Lisäksi esityksen tavoitteena on edistää vähäiselle käytölle jääneen elinkeinonharjoittajan velkajärjestelyn käyttöä ja siten parantaa elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia hakeutua yrityssaneerausta kevyempään ja edullisempaan velkajärjestelymenettelyyn.
18 artikla. Muiden uudelleenjärjestelyyn liittyvien liiketoimien suojaaminen.
1) on maksettava työntekijöiden palkat ja työstä aiheutuneiden kustannusten korvaukset hakemuksen vireilletuloa edeltäneiltä kolmelta kuukaudelta, paitsi jos selvittäjä ilmoittaa pitävänsä tällaisen velan perustetta tai määrää riitaisena;
Velkajärjestelylain 10 §:n 1 ja 2 kohdan esteperusteet rajoittuvat tiettyihin tarkkaan määriteltyihin olosuhteisiin ja ovat asiamukaisesti perusteltuja. Esteperusteiden soveltuminen perustuu kokonaisharkintaan. Niitä voidaan pitää direktiivin 23 artiklan 2 ja 4 kohdan sallimina poikkeuksina.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä, että uudelleenjärjestelyselvittäjä määrätään avustamaan velallista ja velkojia ohjelman laatimisessa ja sitä koskevissa neuvotteluissa ainakin seuraavissa tapauksissa:
Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että oman pääoman haltijat eivät saa kohtuuttomalla tavalla estää tai haitata uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamista. Lähtökohtana on otettava huomioon, että yrityssaneerauslain 57 §:n 1 momentin mukaan saneerausvelkojen ja muiden ohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät ohjelman mukaisesti, kun saneerausohjelma on vahvistettu. Saneerausohjelma sitoo myös velallisyhtiötä, jonka on noudatettava ohjelmaa uhalla, että ohjelmaan sisältyvä velkajärjestely tai koko saneerausohjelma voidaan 64 tai 65 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä määrätä raukeamaan. Edelleen voidaan viitata siihen, ettei lähtökohtaisesti voida pitää yhtiökokouksen ja johdon välisen toimivallanjaon mukaisena, että yhtiökokous määräisi johdon laiminlyömään saneerausohjelman mukaisia suorituksia tai jättämään tekemättä ohjelmassa määrättyjä toimenpiteitä. Osakeyhtiölain 5 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan osakkeenomistajat tosin voivat yksimielisinä tehdä yksittäistapauksessa päätöksen hallituksen tai toimitusjohtajan yleistoimivaltaan kuuluvassa asiassa, mutta yksimielisyysvaatimus kaventaa tämän mahdollisuuden käytettävyyttä siinä määrin, ettei säännöksen voitane katsoa mahdollistavan sitä, että osakkeenomistajat voisivat kohtuuttomasti estää saneerausohjelman toteuttamista direktiivin kieltämällä tavalla. Eräät saneerauksen yhteydessä toteutettavat toimenpiteet, esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muutos (ks. yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 1 kohta), kuitenkin kuuluvat nimenomaan yhtiökokouksen toimivaltaan. Tällaisten toimien toteuttaminen saattaa ajoittua saneerausohjelman toteuttamisvaiheeseen, jolloin yhtiökokouksen toiminta voisi tulla arvioitavaksi 12 artiklan 2 kohtaa vasten. Tältä osin on huomattava, että osakeyhtiölaissa käytetään yleisenä määräenemmistövaatimuksena kahta kolmasosaa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista (osakeyhtiölain 5 luvun 27 §). Tämä vaatimus soveltuu esimerkiksi yhtiöjärjestyksen muuttamiseen ja suunnattuun osakeantiin. Kuten jo edellä on todettu, direktiivin systematiikassa tällainen enemmistövaatimus ei ole kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon vastainen (vrt. analogisesti 9 artiklan 6 kohdan toinen alakohta). Lisäksi jäljempänä selostettava 12 artiklan 3 kohta tarjoaa liikkumavaraa kohtuuttoman vaikeuttamisen kiellon tulkinnassa.
Johdanto-osan kappaleessa 55 todetaan, että kun jäsenvaltiot käyttävät eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamista, niiden olisi varmistettava, ettei ehdotettu ohjelma aiheuta kohtuutonta haittaa eri mieltä oleville asianosaisten velkojien ryhmille, ja jäsenvaltioiden olisi tarjottava näille eri mieltä oleville ryhmille riittävä suoja. Jäsenvaltioiden olisi voitava suojata eri mieltä olevaa asianosaisten velkojien ryhmää varmistamalla, että sitä kohdellaan vähintään yhtä suotuisasti kuin mitä tahansa muuta samassa etuoikeusasemassa olevaa ryhmää ja suotuisammin kuin etuoikeusasemaltaan heikompia ryhmiä. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voisivat suojata eri mieltä olevaa velkojaryhmää varmistamalla, että tällaisen eri mieltä olevan velkojaryhmän saatavat maksetaan täysimääräisesti, jos etuoikeusasemaltaan heikompi ryhmä saa suorituksia tai säilyttää etuja uudelleenjärjestelyohjelmassa, jäljempänä ehdotontaetuoikeutta koskeva sääntö. Jäsenvaltioilla olisi oltava harkintavaltaa niiden pannessa täytäntöön täysimääräisen maksun käsitettä, mukaan luettuina maksun ajankohta, kunhan saatavan pääoma ja vakuudellisten velkojien tapauksessa vakuuden arvo on suojattu. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää myös vastaavista tavoista, joilla alkuperäinen saatava voitaisiin suorittaa täysimääräisesti.
Direktiivin 23 artiklan 1 kohta ja 23 artiklan 2 kohta mahdollistavat velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaisen säännöksen.
elatusapusaatavat, jotka johtuvat perhe-, sukulaisuus-, avio- tai lankoussuhteesta; tai
Velkajärjestely PeliriippuvuusArtiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ennaltaehkäisevää uudelleenjärjestelyä koskevat puitteet eivät vaikuta työntekijöiden yksilöllisiin ja kollektiivisiin oikeuksiin, jotka on vahvistettu unionin ja kansallisessa työlainsäädännössä. Kohdassa luetellaan sen tarkoittamia oikeuksia ja direktiivejä, joissa oikeuksista säädetään. Kyseiset direktiivit on pantu täytäntöön Suomen lainsäädännössä eikä yrityssaneerauslaki rajoita niissä taattuja oikeuksia. Artiklan 1 kohta ei siten edellytä muutoksia lainsäädäntöön.
on perusteltua syytä olettaa, että velallinen ei tulisi noudattamaan maksuohjelmaa.
Yritykset hakeutuvat yrityssaneeraukseen usein liian myöhään, kun liiketoimintaa ei kyetä enää tervehdyttämään. Tällöin yrityssaneerauksen onnistumisen edellytykset ovat heikommat. Varsinkin mikro- ja pk-yrityksillä arvioidaan olevan hankaluuksia tunnistaa ajoissa taloudelliseen tilanteeseensa liittyviä riskitekijöitä ja niihin saatavilla olevia apukeinoja. Direktiivissä tarkoitettuja varhaisvaroituvälineitä velallisten avuksi on siis tarpeen kehittää. Direktiivin 3 artikla pannaan täytäntöön vuoden 2021 aikana käynnistyneellä työ- ja elinkeinoministeriön ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten Early Warning -palvelulla.
Johdanto-osan kappaleen 84 mukaan henkilökohtaisia ja ammattitoimintaan liittyviä velkoja, joita ei pystytä erottamaan kohtuudella toisistaan, esimerkiksi, jos varoja käytetään sekä yrittäjän ammattitoiminnan yhteydessä että sen ulkopuolella, olisi käsiteltävä yhdessä ainoassa maksukyvyttömyysmenettelyssä. Jos jäsenvaltiot säätävät, että tällaiset velat käsitellään erillisissä maksukyvyttömyysmenettelyissä, nämä menettelyt olisi tarpeen sovittaa yhteen. Tämä direktiivi ei saisi rajoittaa jäsenvaltioiden mahdollisuutta päättää käsitellä yrittäjien kaikkia velkoja yhdessä ainoassa menettelyssä. Jäsenvaltioiden, joissa yrittäjien sallitaan jatkaa liiketoimintaansa omaan lukuunsa maksukyvyttömyysmenettelyn aikana, olisi voitava säätää, että tällaiset yrittäjät voivat joutua uuden maksukyvyttömyysmenettelyn kohteiksi, jos liiketoiminta, jota on jatkettu, tulee maksukyvyttömäksi.
Loput viittaukset koskevat osakepääoman korottamista ja alentamista (yhtiöoikeusdirektiivin 68, 72, 73 ja 74 artiklat, 79 artiklan 1 kohdan b alakohta, 80 artiklan 1 kohta ja 81 artikla). Ajatuksena lienee, ettei saneerauksen yhteydessä toteutettava osakepääoman korottaminen tai alentaminen saisi kohtuuttomasti vaikeutua yhtiöoikeudellisen menettelyn vuoksi esimerkiksi liian suuren enemmistövaatimuksen muodossa. Tätä tulkintaa tukee myös yllä kuvattu johdanto-osan kappale 96. Toisaalta yhtiökokouksen toimivallasta poikkeaminen voi tulla kyseeseen silloin, kun pääomarakenteen muuttamiseen liittyvistä toimenpiteistä päätetään direktiivin 9–11 artiklan mukaisesti saneerausmenettelyssä. Tältä osin keskeisenä vertailukohtana on se, missä laajuudessa II osaston säännökset (erityisesti 12 artikla) sallivat tai rajoittavat yhtiöoikeudellisten menettelyjen käyttämistä. Koska 12 artikla ja sitä selostava johdanto-osan kappale 57 sallivat yhtiöoikeudellisten menettelyn käyttämisen siltä osin kuin kysymys on osakkeenomistajien oikeuksiin suoraan vaikuttavista saneeraustoimenpiteistä, ei 32 artiklan sanamuodosta voida johtaa tulkintaa, jonka mukaan yhtiöoikeudellisen menettelyn käyttäminen muuttuisikin kielletyksi (32 artiklaa selostava johdanto-osan kappale 96 vaikuttaa lähes samastavan 32 artiklan ja 12 artiklan täytäntöönpanon: ”Jäsenvaltioita ei kuitenkaan olisi velvoitettava poikkeamaan yhtiöoikeudesta…, jos … jäsenvaltioilla on muita yhtä tehokkaita välineitä sen varmistamiseksi, että osakkeenomistajat eivät kohtuuttomalla tavalla estä sellaisen uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä tai toteuttamista, jonka avulla yrityksen elinkelpoisuus voitaisiin palauttaa.”).
Direktiivi edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista varhaisen saneerausmenettelyn osalta joko siten, että hakijalegitimaatio on ainoastaan velallisella itsellään, tai siten, että velkojan hakijalegitimaatioon liitetään kaikissa tilanteissa vaatimus velallisen suostumuksesta.
4 artiklan 7 kohta, jonka mukaan riittää, että saneerauspuitteisto on käytettävissä velallisen hakemuksesta
Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisena esimerkkinä poikkeuksista se, ettei maksukyvytön yrittäjä ole noudattanut kansallisen ja unionin lainsäädännön mukaisia ilmoitus- tai yhteistyövelvoitteitaan. Velkajärjestelylain 10 §:n 8 kohdassa on kysymys juuri tällaisista velvoitteista. Lisäksi myötävaikutusvelvollisuuden rikkominen täyttää 23 artiklan 1 kohdan velvoitteen siltä osin kuin kysymys on velallisen epärehellisestä tai vilpillisestä toiminnasta maksukyvyttömyysmenettelyn aikana.
Yrityssaneerauslain 8 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen on määrättävä selvittäjä. Lain 71 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan päättäessään saneerausmenettelyn aloittamisesta tuomioistuimen tulee määrätä selvittäjä siten kuin 83 §:ssä säädetään, jollei 90 §:stä johdu muuta. Lain 83 §:n mukaan selvittäjä määrätään saneerausmenettelyn aloittamisesta päätettäessä velkojan tai velallisen esityksestä. Jollei hyväksymiskelpoista esitystä ole, tuomioistuimen on määrättävä selvittäjäksi tehtävään soveltuva ja halukas henkilö. Lain 90 §:n 1 momentin mukaan kun velallinen on tehnyt hakemuksen saneerausmenettelyn aloittamisesta, selvittäjä voidaan jättää määräämättä, jos kukaan ei ole tehnyt esitystä selvittäjän määräämisestä tai muuten vaatinut sitä. Kun hakemuksen on tehnyt velkoja, selvittäjä voidaan jättää määräämättä, jos velallisen tunnetuille velkojille ennen menettelyn aloittamista koskevan päätöksen tekemistä varataan tilaisuus määräajassa antaa asiassa kirjallinen lausuma eikä kukaan vaadi selvittäjän määräämistä. Menettelyn alettua selvittäjä voidaan määrätä velkojan tai velallisen vaatimuksesta. Lain 90 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä selvittäjän, vaikka sitä ei olisi vaadittu, jos se erityisestä syystä katsotaan tarpeelliseksi. Vaikka selvittäjän määräämistä olisi vaadittu, tuomioistuin voi jättää selvittäjän määräämättä, jos on erityisiä syitä katsoa, ettei selvittäjän määrääminen ole saneerausohjelman valmistelun tai velkojien edun valvomisen kannalta tarpeellista.
Työryhmän mietintöön (s. 50−53) sisältyy perusteellinen analyysi säännöksen suhteesta kansalliseen oikeustilaan. Sen perusteella kyseisestä kohdasta ei aiheudu vaatimusta muuttaa kansallista lainsäädäntöä.
yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen on myönnetty.
Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan uudelleenjärjestelyllä tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään velallisen liiketoiminnan uudelleenjärjestelyyn ja joihin kuuluu velallisen varojen (i) ja velkojen (ii) koostumuksen, ehtojen tai rakenteen tai velallisen pääomarakenteen minkä tahansa muun osan muuttaminen (iii), kuten varojen tai yrityksen osien myynti (i ja iv) ja, jos kansallisessa lainsäädännössä niin säädetään, yrityksen myynti toimintaa jatkavana yrityksenä (iv) sekä tarvittavat toiminnalliset muutokset (v), tai näiden yhdistelmä.