Valmistelun taustalla on Hallitusohjelmassa oleva kirjaus pakkoavioliittojen mitätöinnin mahdollistamisesta osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Myös eduskunta edellytti alaikäisavioliittojen poikkeusluvan poistamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä helmikuussa 2019, että hallitus selvittää mahdollisuudet saada alaikäisenä tai muusta avioliiton esteestä huolimatta taikka pakottamalla solmittu avioliitto päättymään, purkautumaan, kumottua tai mitätöityä muutoin kuin avioerolla sekä sen, millaisia vaikutuksia tällä on muun muassa puolisoiden ja lasten elämään. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus selvittää ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn mahdolliset tarkistustarpeet ja vaikutukset (EV 256/2018 vp–HE 211/2018 vp).
Muutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmään, johon tulee lisätä uutena asiaryhmänä avioliiton kumoaminen. Myös tämän järjestelmämuutoksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskevalla erillissääntelyllä on ennen kaikkea symbolinen merkitys. Säännös on viesti siitä, että avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus ja että tällä tavoin solmittua avioliittoa ei hyväksytä. Tämä on tärkeä viesti avioliittoon pakotetun uhrin kannalta.
Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevaa uutta sääntelyä kannatettiin laajasti. Eräät tahot esittivät sääntelyn täydentämistä vielä niin, että pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa joko kumoamalla tai mitätöimällä sen mukaan, kumpaa menettelyä avioliittoon pakotettu pitää sen oikeusvaikutusten kannalta parempana.
Ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto voidaan voimassaolevan lainsäädännön nojalla jättää tunnustamatta, jos yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa oikeusjärjestyksemme perusteiden vastaiseen tulokseen. Alaikäisavioliiton tunnustaminen edellyttää jatkossakin yksittäistapaukseen perustuvaa harkintaa. Lainmuutos vaikuttaa kuitenkin viranomaisten menettelytapoihin sen vuoksi, että tunnustamisen lähtökohta muuttuu: alaikäisavioliittoa ei tunnusteta, jos ainakin toisella aviopuolisoista oli avioliiton solmimisen aikaan asuinpaikkaliittymä Suomeen, ellei tunnustamiselle ole erityisiä syitä. Viranomaisen on siten näissä tapauksissa selvitettävä hakijoiden antamien tietojen perusteella se, mikä on ollut avioliiton osapuolten asuinpaikka avioliiton solmimishetkellä. Viranomaisen on saatava myös hakijan näkemys siitä, mikä on tunnustamisen perusteena oleva erityinen syy. Tämä voi muuttaa menettelyjä ainakin joissakin viranomaisissa.
Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.
Jos sääntelyllä ei saavuteta ennaltaehkäisevää vaikutusta ja avioliitto kuitenkin solmitaan ulkomailla, avioliiton tunnustamiseen liittyvä muutosehdotus vaikuttaa alaikäiseen aviopuolisoon ja hänen lapsiinsa tavalla, jota on selostettu edellä jaksossa Vaikutukset kansalaisten asemaan. Näissä tilanteissa avioliiton tunnustamatta jättämisellä on useimmiten alaikäisenä avioliiton solmineen nuoren ja hänen lapsensa kannalta enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. On mahdollista, että sääntelyn tiukennus johtaisi entistä pidempiin tahdonvastaisiin oleskeluihin ulkomailla.