Tuomioistuimen ratkaisu voi vastavuoroisuuden vaatimuksen vuoksi perustua vain tosiasioihin ja tietoihin, joihin osapuolet ovat voineet tutustua ja joista ne ovat vastavuoroisesti voineet esittää omat arvionsa. Siten tuomioistuin ei yleensä voi ratkaisussaan nojautua sellaiseen tietoon tai asiakirjaan, jota oikeudenkäynnin toinen osapuoli ei ole voinut saada tietoonsa esimerkiksi asiakirjajulkisuuden rajoitusten vuoksi (esim. EIT Fortum v. Suomi 2003).
Oikeudenkäynnin osapuoli olisi vastaisuudessakin velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, että tämä joutuisi itse vastaamaan oikeudenkäyntikuluistaan. Yksityisen asianosaisen velvollisuus korvata viranomaisen oikeudenkäyntikuluja määräytyisi niin kuin nykyisinkin sen mukaan, onko yksityisen asianosaisen vaatimus ollut ilmeisen perusteeton.
Asianosaisen ja oikeudenkäynnin osapuolen oikeuksia ja velvollisuuksia koskevassa sääntelyssä ja oikeuskäytännössä on otettava huomioon erilaiset tilanteet ja niihin liittyvä oikeusturvan tarve. Kaikkiin hallintolainkäytön asiaryhmiin ja prosessuaalisiin tilanteisiin soveltuvaa asianosaisen tai osapuolen käsitettä on yleislaissa vaikea määritellä.
Ehdotetun yleislain mukaan hallintopäätöksestä saisi valittaa hallintotuomioistuimeen riippumatta päätöksentekijän organisatorisesta asemasta. Toimivalta antaa väliaikaisia määräyksiä hallintolainkäyttöasioissa siirrettäisiin kokonaisuudessaan hallintotuomioistuimille. Hallintotuomioistuimen päätös voitaisiin nykyistä useammin antaa tiedoksi tavallisena tiedoksiantona todisteellisen asemesta.
Joillakin unionin oikeuden aloilla oikeusturvan saatavuutta ja tehokkuutta sekä jossain määrin myös oikeusturvamenettelyä on määritelty unionin lainsäädännössä. Etenkin kilpailua ja valtiontukia koskevassa sääntelyssä on harmonisoitu eräiltä osin myös kansallisen prosessisääntelyn perusteita. Toistaiseksi pisimmälle menevä harmonisointi perustuu julkisten hankintojen oikeussuojadirektiiviin (2007/66/EY). Se määrittelee eräitä uusia oikeusturvakeinoja, joista on säädettävä jäsenvaltion oikeudessa. Myös kilpailuasetus (1/2003/EY) määrittelee verraten yksityiskohtaisesti oikeusturvamenettelyä. Siinä säännellään muun muassa todistustaakkaa, tuomioistuinten toimintaa sekä komission ja tuomioistuinten yhteistoiminnan perusteita. Useissa direktiiveissä edellytetään myös riittäviä kansallisia oikeusturvakeinoja.
Hallintoa koskeva oikeusturva voidaan järjestää monin vaihtoehtoisin tavoin. Osassa maista on erillisiä hallintotuomioistuimia, osassa hallintoa koskevat jutut on systematisoitu yleisten tuomioistuinten yhteyteen.
Ehdotus selkeyttäisi tuomioistuinten välisen toimivallan jakoa. Se ei vaikuttaisi oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 4 §:ssä säädettyyn markkinaoikeuden toimivaltaan antaa turvaamismääräyksiä, sillä markkinaoikeus voi sen mukaan antaa turvaamismääräyksiä vain muissa kuin hallintolainkäyttöasioissa.