Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan myös lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilönä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Säännöksellä on sen esitöiden mukaan (HE 309/1993 vp, s. 45/I) korostettu vaatimusta lasten kohtelemisesta paitsi keskenään yhdenvertaisesti myös aikuisväestöön nähden tasa-arvoisina, periaatteessa yhtäläiset perusoikeudet omaavina ihmisinä. Lasta tulee kohdella yksilönä, ei pelkästään passiivisena toiminnan kohteena.
On kuitenkin esitetty, että ulkomailla alaikäisenä solmittujen avioliittojen tunnustamisen arviointiperusteiden ja menettelyn tulisi perustua nykyistä tarkkarajaisempaan laintasoiseen sääntelyyn. Tämän on katsottu selkeyttävän oikeustilaa ja helpottavan muun muassa väestötietojen rekisteröintiä. Toisaalta on tuotu esiin, että tunnustamissääntely, joka ei jätä lainkaan tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle, voi joissakin yksittäistapauksissa johtaa lapsen edun vastaiseen lopputulokseen (LaVM 17/2018 vp s. 5). Eri yhteyksissä saadun palautteen perusteella näkemykset siitä, miten asiasta tulisi säätää, ovat erisuuntaisia. .
Avioliiton tunnustamiseen liittyvillä ratkaisuilla on merkittävä vaikutus henkilöiden yksityiselämään. Ratkaisujen vaikutukset ovat usein välillisiä ja vaikutukset ulottuvat avioliiton alaikäisenä solmineeseen henkilöön, hänen aviopuolisoonsa ja puolisoiden lapsiin. Jos ulkomaista avioliittoa ei tunnusteta, henkilö ei voi esimerkiksi saada avioliittoon perustuvaa etuutta tai oikeutta. Avioliiton tunnustaminen vaikuttaa myös siihen, katsotaanko puolisoiden lapsi avioliitosta syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys lapsen isyyttä koskevan asian selvittämisessä. Se liittyy siten kysymykseen siitä, onko lapsella isää. Lapsen asema vaikuttaa puolestaan muun muassa hänen perintöoikeuteensa. Vaikutukset ovat laajakantoisia ja voivat tulla esille vasta vuosien kuluttua.
Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.
Islannin avioliittolain (No. 31 of 14.4.1993) mukaan avioliitto voi päättyä puolisoiden eroon tai kuolemaan, ja liitto voi olla myös mitätön (art. 5). Avioliittolain V luvussa (25―32 art.) säädetään liiton mitättömyydestä (Ógilding). Avioliitto on tuomiolla julistettava mitättömäksi, jos aviopuolisot ovat lähisukua keskenään tai ainakin toisella heistä on aikaisempi avioliitto voimassa. Avioliitto voidaan puolison hakemuksesta todeta mitättömäksi myös silloin, jos hänet on pakotettu avioliittoon. Tällöin kanne on nostettava kuuden kuukauden kuluessa pakon päättymisestä ja viimeistään kolmen vuoden kuluessa liiton solmimisesta.
Tanskan avioliittolain (Lov om ægteskabs indgåelse og opløsning, LBK nr 87 af 29/01/2019) mukaan avioliiton edellytyksenä on muun muassa 18 vuoden ikä ja molempien osapuolien vapaa tahdonilmaisu (§ 20). Alaikäisenä ja ilman suostumusta solmittu avioliitto on pätemätön (§ 21). Perhetuomioistuin voi hyväksyä pätemättömän avioliiton päteväksi, jos siihen on erityisiä syitä.
Avioliittojen pätevyyden tunnustamista koskevat määräykset ovat sopimuksen 7―15 artiklassa. Avioliitto on sopimuksen mukaan tunnustettava, jos se on pätevästi solmittu vihkimisvaltion oikeusjärjestyksen mukaan. Avioliiton tunnustamisesta voidaan kieltäytyä sopimuksessa luetelluin perustein. Nämä ovat ordre public -perusteen lisäksi voimassa oleva avioliitto, biologisen polveutumisen tai lapseksiottamisen kautta syntynyt lähisukulaisuus, avioliittoon vaadittavan iän tai ikää koskevan erivapauden puuttuminen, psyykkinen kyvyttömyys suostumuksen antamiseen tai vapaaehtoisen suostumuksen puuttuminen. Perusteen on tullut olla voimassa avioliiton solmimisen ajankohtana siinä valtiossa, jossa tunnustamista haetaan.