Jos pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa avioerolla ilman harkinta-aikaa, eron saisi ilman kuuden kuukauden viivettä. Etuna olisi avioliiton päättymiseen liittyvät liitännäisseuraamukset, jotka olisivat selkeitä ja ennakoitavia. Kansainvälisesti yhtenäisellä tavalla ymmärretty avioeron käsite voisi olla etu rajat ylittävissä tilanteissa. Viivettä ja todennäköisesti lisäkustannuksia tulisi kuitenkin siitä, että hakijan olisi esitettävä tuomioistuimelle näyttö avioliittoon pakottamisesta. Haittapuolena olisi myös se, että henkilön siviilisääty olisi avioliiton purkamisen jälkeen eronnut.
Jatkovalmisteluvaiheessa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskeva ehdotus on pidetty ennallaan. Laajempi tunnustamatta jättäminen muun muassa rajoittaisi ulkomailla alaikäisenä avioliiton solmineen henkilön mahdollisuutta hakea avioeroa Suomessa, mitä ei ole pidetty perusteltuna. Lainmuutoksen mahdollisia riskejä voidaan ehkäistä ehdotettuun säännökseen liittyvää poikkeusta soveltamalla. Ehdotuksen perusteluja on selostettu laajemmin jaksoissa 4.1.2 ja 5.1.2.
Ulkomaisen avioliiton tunnustaminen Suomessa tulee useimmiten esiin muuhun asiaan liittyvänä esikysymyksenä. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys esimerkiksi sille, katsotaanko avioliitosta syntynyt lapsi avioliitossa syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on myös edellytys sille, että puoliso voi hakea avioeroa, vaatia avioeroon liittyvää omaisuuden ositusta tai elatusapua taikka saada puolison kuollessa leskeneläkettä.
Lain esitöissä on selostettu ehdottomuusperiaatteen soveltamista ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevissa asioissa. Yhtenä esimerkkinä ehdottomuusperiaatteen soveltamistilanteista on tuotu esiin alaikäisenä solmittu avioliitto. Esitöissä korostetaan, että periaatteen soveltaminen riippuu aina tuloksesta, johon yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa. Harkinnassa on otettava huomioon puolisoiden elämäntilanne sillä hetkellä, kun kysymys ulkomaisen avioliiton pätevyydestä tulee esille.
Tiedossa ei ole, että sääntely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia. Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, että avioeron jälkeen avioliittoon pakotettu henkilö katsotaan eronneeksi, vaikkei perusteita avioliiton solmimiseen olisi koskaan ollut käsillä. Joissain yhteisöissä avioeroon voi liittyä voimakas stigma. Sen vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisuutta purkaa avioliitto niin, että avioliittoon pakotetun henkilön siviilisääty ei ole avioliiton purkamisen jälkeen ”eronnut”.
Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.
Avioliiton purkaminen sillä perusteella, että osapuoli on avioliittoon pakotettu, ei voi olla ilmoitusasia, vaan edellyttää näyttöä siitä, että avioliitto on solmittu ilman osapuolen vapaata tahdonmuodostusta. Näytön esittämiseen liittyvät haasteet koskevat kaikkia sääntelyvaihtoehtoja. Kun tavoitteena on ensisijaisesti pakottamalla solmitun avioliiton uhrin mahdollisuus vapautua avioliitosta aiempi siviilisäätynsä säilyttäen, ehdotettu kumoamissääntely on selvitellyistä vaihtoehdoista kannatettavin.