Avioero

Avioero Hakemus

Avioero Varainsiirtovero


Mahdollisuus kumota avioliitto koskee yhdenvertaisesti kaikkia avioliittoon pakotettuja. Avioliittoon pakotettu voi olla mitä sukupuolta tahansa tai kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Kaikilla heillä on oikeus vedota avioliiton kumoamista koskevaan sääntelyyn. Sääntelyn voidaan katsoa edistävän sitä, että avioliitto perustuu molempien osapuolien vapaaseen tahtoon.


Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.

Avioero Ja Miehen Yritys


Lokakuussa 2020 hyväksyttiin naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelma vuosille 2020–2023. Poikkihallinnollisen työryhmän valmisteleman ohjelman tavoitteena on lisätä kansalaisten ja viranomaisten tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja parantaa uhrien ohjautumista palveluihin. Kunniaan liittyvän väkivallan ennaltaehkäisy on yksi torjuntaohjelman painopisteistä. Ohjelma sisältää useita toimenpiteitä, jotka liittyvät mm. ammattihenkilöstön koulutukseen ja viranomaisten ohjeistukseen.

Avioero Omaisuuden Jako Velka


Aviopuolisoilla on oikeus avioeroon yhden vuoden erilläänolon jälkeen, ja päätöksen erilläänolosta voi saada ilman perusteita. Puolisoilla on oikeus avioeroon myös silloin, jos he ovat asuneet erillään vähintään kaksi vuotta. Avioeron voi saada suoraan puolestaan silloin, jos puoliso on ollut väkivaltainen toista puolisoa tai lasta kohtaan tai jos puoliso on tullut pakotetuksi avioliittoon (23 §). Edellä selostetut määräajat koskevat myös erovaatimuksen esittämistä tällä perusteella.

Osakassopimus Avioero


Toisaalta vaarana on, että niiltä osin kuin ennaltaehkäisevää vaikutusta ei ole ja lainsäädäntömuutos johtaa nykyistä useammin ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen, muutos vaikuttaa haitallisesti avioliiton osapuoliin. Jos ulkomailla alaikäisenä solmittua avioliittoa ei pidetä Suomessa pätevänä, osapuolille ei esimerkiksi voida myöntää avioeroa eikä avioliittoa voida kumota. Mahdollisuus avioliitosta irtautumiseen ja avioeron saamiseen Suomessa voi kuitenkin olla yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeämpää kuin se, että alaikäisavioliittoa ei Suomessa tunnusteta. Tältä kannalta muutos voi heikentää nykytilaa.

Avioero Lakimies


Avioliittolakiin ehdotetaan lisättäviksi säännökset, jotka mahdollistavat pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen kumoamalla. Kumotun avioliiton oikeusvaikutukset vastaisivat avioeron oikeusvaikutuksia kuitenkin sillä erotuksella, että kumotun avioliiton seurauksena puolison siviilisääty palautuu siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Oikeudenkäymiskaareen ja tuomioistuinmaksulakiin ehdotetut muutokset liittyvät avioliiton kumoamista koskevaan sääntelyyn.Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskeva ehdotus liittyy hallitusohjelmassa olevaan kirjaukseen pakkoavioliittojen mitätöinnistä osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Avioliittolakia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto tunnustetaan vain erityisestä syystä, jos ainakin toisella aviopuolisoista oli avioliiton solmimishetkellä asuinpaikka Suomessa.

Varainsiirtovero Avioero Ositus


Oikeusministeriö on julkaissut viranomaisille suunnatun oppaan, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa avioliittoon pakottamisen rangaistavuudesta ja auttaa tunnistamaan pakkoavioliiton mahdolliset uhrit. Oppaassa on myös käytännönläheisiä ohjeita, miten tulee toimia, jos kohtaa pakkoavioliiton uhrin tai henkilön, joka on vaarassa joutua pakkoavioliittoon. .