Pakottamalla solmitun avioliiton purkamista koskevalla erillissääntelyllä on ennen kaikkea symbolinen merkitys. Säännös on viesti siitä, että avioliittoon pakottaminen on ihmisoikeusloukkaus ja että tällä tavoin solmittua avioliittoa ei hyväksytä. Tämä on tärkeä viesti avioliittoon pakotetun uhrin kannalta.
Tapauskohtaisen harkinnan poistaminen kokonaan alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamiselta ja niiden kategorinen kieltäminen olisi hallinnollisesti yksinkertaista ja vaikutusten kannalta ennakoitavaa. Se voisi kuitenkin johtaa kohtuuttomiin lopputuloksiin juuri niiden alaikäisenä avioliiton solmineiden heikompien osapuolten osalta, joita sääntelyn muutoksella pyritään suojaamaan. Sääntelyssä on tämän vuoksi oltava sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle ja tietylle joustavuudelle.
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa on vahvistettu nimenomaan lapsille kuuluvat ihmisoikeudet. Vuonna 1989 hyväksytty sopimus tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 (SopS 59–60/1991). Sopimuksen toteutumista valvoo YK:n lapsen oikeuksien komitea. Komitea julkaisee yleiskommentteja sopimuksen artiklojen tulkinnasta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtymään kaikkiin tarpeellisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja muihin toimiin sopimuksessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi ja turvaamaan ne yhtäläisesti kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille.
Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.
EIT:n mukaan 8 artiklan mukaisen yksityiselämän suojan alaan kuuluu muun muassa identiteetti. Chapman v. UK, SJ 2001, kohdat 73–74. Henkilön siviilisäätytiedot ovat osa identiteettiä. Samoin avioliiton rekisteröiminen kuuluu perhe-elämän suojan alaan. Dadouch v. Malta 2010, kohta 47.
Pakkoavioliitto voi kohdistua tyttöihin ja poikiin, miehiin ja naisiin. Osa kohdistuu lapsiin, osa täysi-ikäisiin. Ilmiö liittyy usein kulttuurillisiin tekijöihin ja niin sanottuihin kunniakysymyksiin, esimerkiksi kunniaväkivaltaan.
Esitetyt muutokset tehdään valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa.