Avioliittolakiin sisältyi aiemmin avioliiton peruutumista koskevia säännöksiä. Niiden mukaan avioliitto voitiin määrätä peruutumaan muun muassa silloin, kun puoliso oli pakotettu avioliittoon. Avioliiton peruutumista koskeva kanne oli avioliittoon pakottamista koskevissa tapauksissa pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun puoliso vapautui pakosta. Avioliiton peruutumista koskevasta sääntelystä luovuttiin vuoden 1987 avioliittolain uudistuksen yhteydessä. Nykyisin pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen sovelletaan avioeroa koskevia säännöksiä.
YK:n jäsenmaat ovat sopineet kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030) syyskuussa 2015 New Yorkissa pidetyssä huippukokouksessa. Tavoiteohjelma tähtää köyhyyden poistamiseen ja kestävään kehitykseen, jossa otetaan tasavertaisesti huomioon ympäristö, talous ja ihminen. Ohjelman 5. kohdan tavoite on saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo sekä vahvistaa naisten ja tyttöjen oikeuksia ja mahdollisuuksia. Tavoitteena on lopettaa kaikki haitalliset käytännöt, kuten lapsi- ja pakkoavioliitot. Kestävän kehityksen tavoitteet astuivat voimaan vuoden 2016 alussa.
Oikeutta avioeroon EIS:ta ei ole johdettu, Johnston ja muut v. Irlanti 1986, kohdat 54 ja 57; Babiarz v. Puola 2017, kohdat 49 ja 56. vaikka tiettyjä prosessuaalisia järjestelyitä edellytetäänkin, jotta myös perhe-elämän velvoitteiden päättäminen on tietyissä tilanteissa mahdollista. Airey v. Irlanti 1979, kohta 33. Sen sijaan 12 artiklaa on katsottu loukatun, kun uudelleen avioitumista varten tarvittavaa avioeroa ei ole saatu kohtuullisessa ajassa. Chernetskiy v. Ukraina 2016, kohdat 31–34 ja V.K. v. Kroatia 2012, kohdat 106–107. EIT on korostanut myös valtion velvollisuutta järjestää lainsäädäntönsä sellaiseksi, että se mahdollistaa avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen integroitumisen perheeseen. Kroon ym. v. Alankomaat 1994, kohta 40.
Lausuntokierroksella olleessa hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettiin uutta sääntelyä, jonka perusteella pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin purkaa avioeron sijasta kumoamalla. Puolison siviilisääty palautuisi tällöin siihen, mikä se oli ennen kumotun avioliiton solmimista. Lisäksi ehdotettiin ulkomailla solmitun avioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn muutosta, jonka mukaan ulkomailla alle 18–vuotiaana solmittu avioliitto tunnustetaan Suomessa vain erityisestä syystä, jos toinen puolisoista on asunut avioliiton solmimishetkellä Suomessa.
Tietyissä tilanteissa avioliittoa ei katsota solmituksi sen johdosta, että vihkiminen on mitätön. Avioliittolain 19 §:n mukaan vihkiminen on mitätön, jos se ei ole tapahtunut lain 15 §:ssä säädetyllä tavalla tai jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta. Vihkimisessä molempien puolisoiden on oltava samanaikaisesti läsnä ja vastattava myöntävästi heille esitettyyn kysymykseen halukkuudesta solmia avioliitto. Avioliittolain järjestelmässä mitättömyys voidaan lähtökohtaisesti todeta ulkoisten seikkojen perusteella ja se on itsestään vaikuttavaa: jos vihkijällä ei ole ollut vihkioikeutta, avioliitto on suoraan lain nojalla mitätön.
Avioliiton solmimisessa lähtökohtana on se, että avioliitto solmitaan molempien puolisoiden omasta vapaasta tahdosta. Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamissääntely on viesti siitä, että oikeusjärjestyksemme ei hyväksy pakottamalla solmittua avioliittoa. Avioliittoon pakotetulle mahdollisuus pakottamalla solmitun avioliiton purkamiseen myös muutoin kuin avioerolla on tärkeää. .
Esityksessä on kuitenkin päädytty esittämään lainmuutosta, jolla täsmennetään alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamisperusteita ja jonka toivotaan myös ehkäisevän Suomessa asuvien henkilöiden alaikäisavioliittoja ulkomailla. Yksittäisiin tapauksiin liittyvät kohtuuttomuudet voidaan ottaa huomioon ehdotettua poikkeussäännöstä soveltamalla.