Edellä kuvattu muutos viranomaisten menettelytapoihin vaikuttaa vastaavasti myös kansalaisiin. Säännöksen soveltamisalaan kuuluvaan avioliittoon vetoavan hakijan on esitettävä erityinen syy, jonka vuoksi ulkomailla alaikäisenä solmittu avioliitto olisi tunnustettava. Tilanteen mukaan hakijan on toimitettava myös selvitys siitä, mikä on ollut puolisoiden asuinpaikka avioliiton solmimishetkellä. Muutos voi pidentää asian käsittelyaikaa ja tehdä asian käsittelyn kansalaisen kannalta nykyistä monimutkaisemmaksi.
Pakottamalla solmittu avioliitto voitaisiin säätää mitättömäksi, jolloin kaikki avioliittoon kytkeytyvät oikeusvaikutukset lakkaisivat taannehtivasti. Tämäkin edellyttäisi oikeudenkäyntimenettelyä, jossa hakijan olisi näytettävä avioliiton syntyneen pakottamalla. Vaikka pakottamalla solmitun avioliiton toteaminen mitättömäksi palauttaisi avioliittoa edeltäneen siviilisäädyn, avioliiton mitättömyys poistaisi myös avioliiton mukanaan tuoman perheoikeudellisen juridisen suojan. Avioliittoon pakotetun henkilön ja hänen mahdollisten lastensa asema muodostuisi siten avioliiton mitättömyyden johdosta useimmiten heikoksi.
Pakkoavioliitolle ei ole kansainvälisesti hyväksyttyä yhdenmukaista määritelmää. Sillä tarkoitetaan kuitenkin yleensä avioliittoa, jossa toinen tai molemmat puolisoista ei ole voinut itse vaikuttaa avioliiton solmimiseen tai puolison valintaan. Uhka tai painostus tulee usein suvun tai muun yhteisön taholta. Monissa tapauksissa kyse on kollektiivisesta uhasta, esimerkiksi koko lähiyhteisön vihasta tai hylkäämisestä. Taustalla voi olla ihmiskauppaa, taloudellisia syitä tai esimerkiksi oleskelupiin liittyviä asioita. Joissain yhteyksissä pakkoavioliitoksi kutsutaan erilaisia avioliittoon liittyviä tilanteita laajemminkin.
Ulkomailla avioliiton solmineen henkilön asema tulee harkittavaksi myös turvapaikkamenettelyn, perheenyhdistämiseen perustuvan oleskelulupaharkinnan sekä kansalaisuuden hakemisen yhteydessä. Ulkomailla lapsena solmitun avioliiton tunnustamisesta oli kyse esimerkiksi ratkaisussa KHO:2005:87. Tapauksessa Suomessa asuvan 15-vuotiaan henkilön ulkomailla solmimaa avioliittoa ei tunnustettu oleskeluluvan myöntämisen perusteeksi. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei 15-vuotias ollut alaikäisenä ja riippuvuussuhteessa vanhempiinsa voinut antaa vapaaehtoista ja täyttä suostumusta avioliitolle.
Yhteenvetona voidaan todeta, että esityksen kannalta keskeiset kansainvälisten sopimusten määräykset liittyvät ennen kaikkea ulkomaisen alaikäisavioliiton tunnustamista koskevaan sääntelyyn. Sopimuksissa voidaan nähdä kahtalaista suhtautumista alaikäisavioliittoihin. Yhtäältä niitä pidetään varsinkin länsimaisesta näkökulmasta yleisesti lapsen edun ja oikeuksien vastaisina ja lapsia tulisi suojella joutumasta avioliittoon ja esimerkiksi vanhemmiksi liian aikaisin. Toisaalta lapsen etua on aina tarkasteltava tapauskohtaisesti, ja yksittäistapauksessa alaikäisavioliiton tunnustamisessa on punnittava, miten kaikki lapselle kuuluvat oikeudet voidaan turvata mahdollisimman täysimääräisesti. Näin ollen yleinen ja yksittäinen lapsen etu voivat näyttäytyä eri tavoilla.
Valmistelun taustalla on Hallitusohjelmassa oleva kirjaus pakkoavioliittojen mitätöinnin mahdollistamisesta osana turvallisen oikeusvaltion kehittämistä ja rikosuhrien aseman parantamista. Myös eduskunta edellytti alaikäisavioliittojen poikkeusluvan poistamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä helmikuussa 2019, että hallitus selvittää mahdollisuudet saada alaikäisenä tai muusta avioliiton esteestä huolimatta taikka pakottamalla solmittu avioliitto päättymään, purkautumaan, kumottua tai mitätöityä muutoin kuin avioerolla sekä sen, millaisia vaikutuksia tällä on muun muassa puolisoiden ja lasten elämään. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus selvittää ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn mahdolliset tarkistustarpeet ja vaikutukset (EV 256/2018 vp–HE 211/2018 vp).
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 23 artiklassa on turvattu perhe-elämän suoja ja avioliittoiässä oleville oikeus solmia avioliitto. Sopimuksessa edellytetään, että avioliittoa ei saa solmia ilman avioliittoon aikovien puolisoiden vapaata ja täyttä suostumusta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen aviopuolisoille yhdenvertaisuuden oikeuksiin ja vastuuseen nähden avioliittoa solmittaessa, sen aikana ja sen purkautuessa. Avioliiton purkautuessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tarpeellisen suojelun turvaamiseksi lapsille. Sopimuksessa on turvattu jokaiselle myös muun muassa oikeus syrjimättömyyteen (2 artikla), oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä (14 ja 26 artikla), perhe- ja yksityiselämän suoja (17 artikla) sekä uskonnonvapaus (18 artikla).