Luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella, joka päättyi joulukuussa 2020. Vastaus lausuntopyyntöön saatiin yhteensä 40 taholta. Lausunnon antoivat Amnesty International Suomen osasto, Digi- ja väestötietovirasto, Eduskunnan oikeusasiamies, Helsingin kaupunki, Helsingin käräjäoikeus, Ihmisoikeusliitto, Lapsiasiavaltuutetun toimisto, Lastensuojelun Keskusliitto ry, Loisto Setlementti ry, Maahanmuuttovirasto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry, Monika-Naiset liitto ry, Monimuotoiset perheet –verkosto, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry, NYTKIS ry, OTT, tutkijatohtori Sanna Mustasaari, Oulun käräjäoikeus, Pakolaisneuvonta, Poliisihallitus, Professori emeritus Markku Helin, Rikosuhripäivystys, Sisäministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen Asianajajaliitto, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus, Suomen Kuntaliitto, Suomen lakimiesliitto, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen Tuomariliitto ry, Tampereen kaupunki, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE), Tasa-arvovaltuutettu, Ulkoministeriö, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Väestöliitto, Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ja yksi yksityishenkilö. Valtiovarainministeriö, Korkein hallinto-oikeus ja Itä-Uudenmaan käräjäoikeus ilmoittivat, etteivät anna lausuntoa tai ettei niillä ole lausuttavaa.
Lainsäädännössä ei ole osoitettu olevan ongelmia. Nykyinen sääntely jättää tilaa tapauskohtaiselle harkinnalle. Harkinnassa voidaan ottaa huomioon puolisoiden ja heidän lastensa etu. Toisaalta ehdottomuusperiaatteen nojalla voidaan olla tunnustamatta avioliittoja, jotka on solmittu ulkomailla tarkoituksena kiertää Suomen lainsäädäntöä ja sen ikärajoja.
Osa lausunnonantajista suhtautui kuitenkin kriittisesti erillisen menettelyn säätämiseen vain siviilisäätymerkinnän vuoksi. Näissä lausunnoissa pidettiin epätodennäköisenä, että siviilisäätymerkinnän muutos parantaisi uhrin asemaa. Perusteluina todettiin, että stigman kannalta olennaista on se, onko henkilö ollut avioliitossa vai ei. Joissain tilanteissa merkintä ”naimaton” voisi jopa lisätä naisiin kohdistuvaa uhkaa tai väkivaltaa ja hankaloittaa uuden liiton solmimista, etenkin jos avioliitosta on syntynyt lapsia. Kielteisen kannan perusteena esitettiin myös, että uusi sääntely tekee lainsäädännöstä entistä monimutkaisemman ja oikeusvaikutuksiltaan epävarman silloin, kun kyse on ulkomailla solmitusta avioliitosta. Riskinä pidettiin myös sitä, että sääntelyä käytettäisiin myös muussa kuin lainsäätäjän ajattelemassa tarkoituksessa.
Avioliiton kumoamista koskevalla hakemuksella ja siitä seuraavalla oikeudenkäynnillä on vaikutusta myös avioliiton toiseen osapuoleen. Tämä voi olla samalla tavoin avioliittoon pakotettu tai hän voi olla henkilö, joka on pakottanut toisen osapuolen avioliittoon. Tilanne on hänenkin kannaltaan erilainen kuin jos kyseessä olisi avioerohakemus. Häntä kuullaan menettelyssä ja hän voi esittää oman näkemyksensä. Myös hänen siviilisäätynsä palautuu siihen, joka hänellä oli ennen avioliiton solmimista.
YK:n kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (CEDAW) on ratifioitu Suomessa vuonna 1986 (SopS 68/1986). Sen 16 artiklan mukaan sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin sen edistämiseksi, että avioliiton tulee perustua molempien osapuolien vapaaseen tahtoon. Artiklan 2 kohdan mukaan lapsen kihlaaminen ja lapsiavioliitto on katsottava mitättömiksi ja ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, mukaan lukien lainsäädäntötoimet, avioliiton solmimisen vähimmäisiän määräämiseksi ja avioliittojen viralliseen väestörekisteriin kirjaamisen pakolliseksi saattamiseksi.
Ehdotettu muutos kohdistuu ulkomailla solmittuihin avioliittoihin ja koskee siten suurelta osin ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Tapauksissa, joissa on kyse Suomessa asuvan henkilön ulkomailla alaikäisenä solmimasta tai alaikäisen kanssa solmitusta avioliitosta, alaikäinen puoliso on useimmiten tyttö. Vaikutukset kohdistuvat siten tosiasiassa enemmän tyttöihin ja naisiin kuin poikiin ja miehiin.
Suomi on sitoutunut New Yorkissa 10.12.1962 tehtyyn YK:n yleissopimukseen, joka koskee suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista (SopS 50/1964). Sopimuksen 1 artiklan mukaan avioliiton laillinen solmiminen edellyttää molempien osapuolien täyttä ja vapaaehtoista suostumusta, mikä heidän tulee ilmaista henkilökohtaisesti viranomaisen edessä ja todistajien läsnä ollessa.