Rajat ylittävissä perheasioissa Euroopan unionilla on toimivaltaa, mutta toisessa jäsenvaltiossa solmitun avioliiton tunnustamisesta ei ole EU-tason säännöksiä. Avioliiton tunnustamista koskevalla sääntelyllä on kuitenkin liityntä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä SEUT, 21 artiklan 1 kohdassa jokaiselle unionin kansalaiselle tunnustettuun oikeuteen liikkua ja oleskella vapaasti toisessa jäsenvaltiossa.
Avioliittojen pätevyyden tunnustamista koskevat määräykset ovat sopimuksen 7―15 artiklassa. Avioliitto on sopimuksen mukaan tunnustettava, jos se on pätevästi solmittu vihkimisvaltion oikeusjärjestyksen mukaan. Avioliiton tunnustamisesta voidaan kieltäytyä sopimuksessa luetelluin perustein. Nämä ovat ordre public -perusteen lisäksi voimassa oleva avioliitto, biologisen polveutumisen tai lapseksiottamisen kautta syntynyt lähisukulaisuus, avioliittoon vaadittavan iän tai ikää koskevan erivapauden puuttuminen, psyykkinen kyvyttömyys suostumuksen antamiseen tai vapaaehtoisen suostumuksen puuttuminen. Perusteen on tullut olla voimassa avioliiton solmimisen ajankohtana siinä valtiossa, jossa tunnustamista haetaan.
Avioliiton tunnustamiseen liittyvillä ratkaisuilla on merkittävä vaikutus henkilöiden yksityiselämään. Ratkaisujen vaikutukset ovat usein välillisiä ja vaikutukset ulottuvat avioliiton alaikäisenä solmineeseen henkilöön, hänen aviopuolisoonsa ja puolisoiden lapsiin. Jos ulkomaista avioliittoa ei tunnusteta, henkilö ei voi esimerkiksi saada avioliittoon perustuvaa etuutta tai oikeutta. Avioliiton tunnustaminen vaikuttaa myös siihen, katsotaanko puolisoiden lapsi avioliitosta syntyneeksi. Avioliiton tunnustaminen on esikysymys lapsen isyyttä koskevan asian selvittämisessä. Se liittyy siten kysymykseen siitä, onko lapsella isää. Lapsen asema vaikuttaa puolestaan muun muassa hänen perintöoikeuteensa. Vaikutukset ovat laajakantoisia ja voivat tulla esille vasta vuosien kuluttua.
Lausuntopalautteen johdosta pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevan 27 a §:n perusteluja on täsmennetty, jotta säännöksessä tarkoitettu pakottaminen olisi selkeämmin määritelty. Esitykseen on tehty lausuntopalautteen johdosta myös muita täydennyksiä ja tarkennuksia.
Esityksessä ei ehdoteta sääntelyä pakottamalla solmitun avioliiton mitätöinnistä avioliiton kumoamista koskevan sääntelyn lisäksi. Tällainen lisäisi lainsäädännön monimutkaisuutta. Lausuntojen perusteella tapauksissa on useimmiten kysymys ulkomailla solmitusta avioliitosta. Yhtenä vaihtoehtona näissä tilanteissa on vedota ulkomaisen avioliiton tunnustamatta jättämiseen. Sen seuraukset Suomessa ovat samat kuin jos avioliitto olisi mitätön. Avioliittoon pakotetun suoja ei näin ollen edellytä lisäsääntelyä.
Nykysääntelyn mukaan pääasiallinen avioliiton purkamistapa molempien puolisoiden eläessä on avioero kuuden kuukauden harkinta-ajalla. Avioliiton päättymistä koskeva sääntely on Suomessa selkeää ja kaikkia tilanteita kohdellaan samalla tavoin. Avioeron saaminen on Suomessa varsin yksinkertaista ja edullista. Hakemuksen tekemiseen ei tarvita oikeudellista apua, vaan henkilö voi tehdä avioerohakemuksen käräjäoikeudelle helposti itse käyttäen tarjolla olevia hakemuslomakkeita. Avioerolle ei tarvitse esittää perusteita, sen saa hakemuksesta. Avioero ei myöskään edellytä toisen aviopuolison suostumusta tai myötävaikutusta.
Esitysluonnoksessa ehdotettiin avioliiton kumoamista koskevan hakemuksen tekemiselle määräaikaa. Ehdotuksen mukaan hakemus olisi tehtävä 5 vuoden kuluessa vihkimisestä tai, jos syyttäjä on nostanut syytteen avioliittoon pakottamista koskevassa rikosasiassa, kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rikosasia on lainvoimaisesti ratkaistu. Useat lausunnonantajat pitivät määräajan sitomista rikosasian käsittelyyn ongelmallisena ja määräaikaa tarpeettomana tai ainakin liian lyhyenä. Lausuntopalautteen johdosta asiaa on arvioitu jatkovalmistelussa uudelleen. Pakottamiseen liittyvät tilanteet ovat moninaisia ja siitä irtautuminen voi viedä aikaa. Kun avioliiton kumoamisen oikeusvaikutukset avioliittolain mukaan ovat siviilisäätyä lukuun ottamatta samat kuin avioerossa, ei toisen osapuolen oikeusturvan katsota välttämättä edellyttävän määräaikaa. Lakiesityksestä on näin ollen poistettu hakemuksen tekemiselle asetettu määräaika.