Tiedossa ei ole, että sääntely olisi aiheuttanut käytännön ongelmia. Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet eivät myöskään edellytä lainsäädännön muuttamista. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty siihen, että avioeron jälkeen avioliittoon pakotettu henkilö katsotaan eronneeksi, vaikkei perusteita avioliiton solmimiseen olisi koskaan ollut käsillä. Joissain yhteisöissä avioeroon voi liittyä voimakas stigma. Sen vuoksi on pidetty tärkeänä mahdollisuutta purkaa avioliitto niin, että avioliittoon pakotetun henkilön siviilisääty ei ole avioliiton purkamisen jälkeen ”eronnut”.
Lain esitöissä on selostettu ehdottomuusperiaatteen soveltamista ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevissa asioissa. Yhtenä esimerkkinä ehdottomuusperiaatteen soveltamistilanteista on tuotu esiin alaikäisenä solmittu avioliitto. Esitöissä korostetaan, että periaatteen soveltaminen riippuu aina tuloksesta, johon yksittäistapausta koskeva harkinta johtaa. Harkinnassa on otettava huomioon puolisoiden elämäntilanne sillä hetkellä, kun kysymys ulkomaisen avioliiton pätevyydestä tulee esille.
Suomen perustuslaissa perhe-elämän suojaa ei ole erikseen turvattu, mutta sen on katsottu kuuluvaan yksityiselämän (10 §) suojan piiriin. Monet perusoikeudet heijastuvat avioliittosääntelyyn. Näitä ovat muun muassa jokaiselle turvattu oikeus tulla kohdelluksi lain edessä yhdenvertaisesti (6 §). Jokaisella on niin ikään perusoikeutena turvattu oikeus henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen (7 §) sekä uskonnon ja omantunnon vapaus (11 §).
Jos pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa avioerolla ilman harkinta-aikaa, eron saisi ilman kuuden kuukauden viivettä. Etuna olisi avioliiton päättymiseen liittyvät liitännäisseuraamukset, jotka olisivat selkeitä ja ennakoitavia. Kansainvälisesti yhtenäisellä tavalla ymmärretty avioeron käsite voisi olla etu rajat ylittävissä tilanteissa. Viivettä ja todennäköisesti lisäkustannuksia tulisi kuitenkin siitä, että hakijan olisi esitettävä tuomioistuimelle näyttö avioliittoon pakottamisesta. Haittapuolena olisi myös se, että henkilön siviilisääty olisi avioliiton purkamisen jälkeen eronnut.
Jatkovalmisteluvaiheessa ulkomailla alaikäisenä solmitun avioliiton tunnustamista koskeva ehdotus on pidetty ennallaan. Laajempi tunnustamatta jättäminen muun muassa rajoittaisi ulkomailla alaikäisenä avioliiton solmineen henkilön mahdollisuutta hakea avioeroa Suomessa, mitä ei ole pidetty perusteltuna. Lainmuutoksen mahdollisia riskejä voidaan ehkäistä ehdotettuun säännökseen liittyvää poikkeusta soveltamalla. Ehdotuksen perusteluja on selostettu laajemmin jaksoissa 4.1.2 ja 5.1.2.
Avioeron voi saada ilman harkinta-aikaa, jos puolisot ovat asuneet erillään vähintään viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi aviopuolisolla on oikeus avioeroon ilman harkinta-aikaa, jos voidaan pitää todennäköisenä, että hänet on pakotettu avioliittoon tai jos hän on solminut avioliiton ollessaan alle 18-vuotias. Tällaisissa tilanteissa myös syyttäjällä on oikeus, mutta ei velvollisuutta, nostaa kanne puolisoiden tuomitsemiseksi avioeroon. Jos on kyse alaikäisenä solmitusta avioliitosta, sosiaalitoimi on syyttäjän pyynnöstä velvollinen antamaan asiassa lausunnon.
Tämän vuoksi voitaisiin päätyä myös siihen, että ulkomaisen avioliiton tunnustamista koskevia säännöksiä ei tässä vaiheessa muuteta. Sen sijaan kerättäisiin tietoa alaikäisavioliittojen tunnustamiseen liittyvistä todellisista tilanteista. Saatujen tietojen perusteella voitaisiin tarvittaessa yhtenäistää viranomaisten tulkintakäytäntöjä ja harkita lainmuutosta, joka pohjautuu olemassa olevaan tietoon. Sen lisäksi pyrittäisiin muilla keinoilla ennaltaehkäisemään alaikäisten lähettämistä ulkomaille avioliiton solmimista varten (ks. edellä jaksossa 5.1.1 kohta Muita toimia).