Lainsäädännöllisiä keinoja koskee näissä asioissa se haaste, että alaikäisavioliittojen tunnustamiseen tai tunnustamatta jättämiseen liittyvistä tapauksista ja niiden seurauksista ei ole tarkkaa tietoa. Näin ollen sääntelyn muuttaminen perustuu yleisille oletuksille lainsäädännön vaikutuksista. Kuten ehdotuksen vaikutusarvioinnista ilmenee, alaikäisavioliiton tunnustamista koskevan sääntelyn muuttamistarve ja muutosehdotuksen vaikutukset ovat epäselviä. Tämä lisää riskiä siitä, että ehdotetulla lainmuutoksella on enemmän haitallisia kuin myönteisiä vaikutuksia. Yleinen etu saattaa olla ristiriidassa yksityisen edun kanssa.
Muutoksia tarvitaan myös yleisten tuomioistuinten asiankäsittelyjärjestelmään, johon tulee lisätä uutena asiaryhmänä avioliiton kumoaminen. Myös tämän järjestelmämuutoksen kustannusvaikutusten arvioidaan olevan vähäisiä.
Avioliiton kumoamismenettelystä seuraa yleisille tuomioistuimille uudenlaisia hakemusasioita. Hakemusten määrän oletetaan olevan hyvin pieni, arviolta joitakin yksittäisiä tapauksia vuodessa. Ainakin osassa näistä asiaan osallisten voidaan olettaa saavan oikeusapua. Tuomioistuinasioiden kokonaismäärä ei toisaalta muutu, sillä avioliiton kumoaminen on avioerolle vaihtoehtoinen avioliiton purkamismenettely. Kun kyse on uudenlaisesta asiasta, hakemusten tuomioistuinkäsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuvien kustannusten määrää on vaikea arvioida. Avioeroasiaan verrattuna avioliiton kumoamista koskevan asian tuomioistuinkäsittely on kuitenkin laajempi ja sisältää todennäköisesti myös käsittelyn suullisessa istunnossa. Jos yhden tapauksen käsittelystä ja oikeusavusta valtiolle aiheutuva lisäkustannus olisi yhteensä 5000 euroa ja jos pitkällä tähtäimellä tapauksia olisi 5–10 vuodessa, voitaisiin avioliiton kumoamista koskevien asioiden käsittelystä karkeasti arvioida aiheutuvan 25 000–50 000 euron vuotuinen kustannus valtiolle.
Pakottamalla solmitun avioliiton purkamisen erillissääntelyssä on päädytty avioliiton kumoamiseen, koska se antaa avioliittoon pakotetulle sekä oikeudellista että taloudellista suojaa toisin kuin avioliiton vahvistaminen mitättömäksi. Avioliiton kumoaminen on oikeusvaikutuksiltaan myös liitosta syntyneen lapsen edun mukainen ratkaisu. Puolison siviilisäädyn kannalta ehdotettu avioliiton kumoamista koskeva sääntely on myös parempi vaihtoehto kuin se, että pakottamalla solmittu avioliitto säädettäisiin purettavaksi avioerolla ilman harkinta-aikaa.
Pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevaa uutta sääntelyä kannatettiin laajasti. Eräät tahot esittivät sääntelyn täydentämistä vielä niin, että pakottamalla solmitun avioliiton voisi purkaa joko kumoamalla tai mitätöimällä sen mukaan, kumpaa menettelyä avioliittoon pakotettu pitää sen oikeusvaikutusten kannalta parempana.
Euroopan unionissa avioliiton purkamista koskevien ratkaisujen tunnustamisesta säädetään niin sanotussa Bryssel IIa –asetuksessa (Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, annettu 27.11.2003, tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta). Päätöksen siitä, kuuluvatko avioliiton kumoamista koskevat suomalaiset päätökset asetuksen soveltamisalaan, tekee viime kädessä Euroopan unionin tuomioistuin. Asetuksen johdantokappaleiden ja asetuksen taustalla olevaan, vuonna 1998 tehtyyn yleissopimukseen liittyvän selitysmuistion (EYVL C 221, 16.7.1998, s. 27) perusteella voitaneen tulkita, että avioliiton kumoamista koskevat päätökset kuuluvat yhtenä avioliiton purkamismuotona asetuksen soveltamisalaan ja liikkuvat siten Euroopan unionin alueella. Kysymys Suomessa avioliiton kumoamisesta annetun päätöksen tunnustamisesta muissa valtioissa on selvitettävä kunkin valtion osalta erikseen.
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 8/1976) 23 artiklassa on turvattu perhe-elämän suoja ja avioliittoiässä oleville oikeus solmia avioliitto. Sopimuksessa edellytetään, että avioliittoa ei saa solmia ilman avioliittoon aikovien puolisoiden vapaata ja täyttä suostumusta. Sopimusvaltiot ovat sitoutuneet ryhtyvänsä tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen aviopuolisoille yhdenvertaisuuden oikeuksiin ja vastuuseen nähden avioliittoa solmittaessa, sen aikana ja sen purkautuessa. Avioliiton purkautuessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tarpeellisen suojelun turvaamiseksi lapsille. Sopimuksessa on turvattu jokaiselle myös muun muassa oikeus syrjimättömyyteen (2 artikla), oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä (14 ja 26 artikla), perhe- ja yksityiselämän suoja (17 artikla) sekä uskonnonvapaus (18 artikla).