Nuorten valvontaa voidaan käyttää ehdollisen oheisseuraamuksena varsin laajasti. Valvontaan tuomitsemiselle ei säännöksen mukaan ole juuri rajoitteita, vaan sen edellytyksenä ovat ehdollisen vankeuden ohella edellä selostetut tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat. Välillisesti reunaehtoja asettavat lajinvalintatilanteet ehdollisen ja valvonnan sekä muiden mahdollisesti kysymykseen tulevien seuraamusvaihtoehtojen välillä.
Yhdyskuntaseuraamuksiin voi seuraamuksesta riippuen sisältyä Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen ja rangaistusta suorittavan välisiä valvontatapaamisia. Nykyiseen nuorten ehdollisen vankeuden valvontaan kuuluu valvojan tai apuvalvojan ja tuomitun säännöllisiä tapaamisia, joiden tarkoituksena on seurata tuomitun olosuhteita ja niissä tapahtuvia muutoksia sekä parantaa hänen kykyään elää rikoksetonta elämää. Tapaamisiin voi sisältyä keskusteluja tehdystä rikoksesta ja muuta rikollisen käyttäytymisen vähentämiseen suuntautuvaa toimintaa sekä esimerkiksi valvottavan opastamista työ- ja sosiaaliviranomaisten kanssa asiointiin.
Aikuisille tuomittava ehdollinen vankeusrangaistus on luonteeltaan ennen kaikkea varoitus. Neljälle viidestä ehdolliseen tuomitusta rangaistus jää lajissaan viimeiseksi, joten valtaosassa tapauksista se täyttää hyvin varoitustehtävänsä. Tutkimustieto ei myöskään tue seuraamusjärjestelmää koskevassa keskustelussa joskus esitettävää käsitystä ehdollisten vankeuksien suurimittaisesta kasautumisesta, vaikka osalle nuorista seuraamusta on jouduttu tuomitsemaan useampaan otteeseen. Tämän joukon varalle laissa on kuitenkin säädetty mahdollisuus erillisen nuorisorangaistuksen käyttöön.
Sekä uusi valvontaseuraamus että oheisseuraamuksena tuomittavissa olevan yhdyskuntapalvelun enimmäistuntimäärän nostaminen merkitsevät myös ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen korkeaksi koetun portaan madaltamista.
Kaikista pahoinpitelyrikoksista arviolta noin 55 prosenttia on kuluvalla vuosikymmenellä tehty alkoholin aiheuttamassa humalassa. Vuonna 2015 ryöstöihin syylliseksi epäillyistä lähes 20 prosenttia oli pelkän alkoholin, kuusi prosenttia huumausaineiden ja kuusi prosenttia päihteiden sekakäytön vaikutuksen alaisena. Päihtyneiden tekijöiden osuus on huomattava myös varkausrikoksissa ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauksissa. Koska rikoksentekijän päihteiden käyttöön puuttuminen on uusintarikollisuuden ehkäisyssä keskeistä, päihdekuntoutusta pyritään nykyään järjestämään sekä vankeusrangaistusten että yhdyskuntaseuraamusten osana.
Norjan järjestelmässä ehdollinen vankeus voi toteutua kahdella tavalla. Varsinaisesta ehdollisesta vankeudesta säädetään vankeusrangaistusta käsittelevässä rikoslain 6 luvun 34 §:ssä. Tuomiossa voidaan asettaa vankeuden täytäntöönpanolle koeaika, jonka pituus on yleensä kaksi vuotta. Koeajan keskeisenä ehtona on, ettei tuomittu syyllisty sen kuluessa uusiin rikoksiin. Lisäksi tuomioistuin voi asettaa erityisiä, esimerkiksi tuomitun asuinpaikkaa, alkoholinkäyttöä, valvontatapaamisia ja toimintaa koskevia ehtoja. Vankeuden tuomitseminen ehdollisena on harvinaista, jos tuomio ylittää kaksi vuotta. Vankeusrangaistus voidaan määrätä osittain tai kokonaan ehdollisena.
Tältä pohjalta voidaan kysyä, tulisiko aikuisten valvontaa koskevan rikoslain säännöksen sisältää ehdollisen vankeuden riittämättömyyttä rangaistuksena koskevia elementtejä – kuten muissa aikuisia koskevissa oheisseuraamuksissa rikoslain 6 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan – vai painottua erityisestävästi, kuten nuorten valvontaa koskeva rikoslain 6 luvun 10 §:n 2 momentti. Kysymys liittyy olennaisesti myös siihen, mihin kohderyhmään valvonnan tarvetta voisi erityisesti liittyä ja mikä olisi valvonnan sisältö. Se liittyy niin ikään tärkeään kysymykseen valvonnan ja sen soveltamisalan suhteista muihin seuraamusvaihtoehtoihin. Estettä ei olisi myöskään yhdistää rangaistuksen tavoitteita koskevia näkökulmia kyseisessä säännöksessä.